IRC-Galleria

Túrin Húrinin pojan kirottu kohtalo
Niënor-sisaren kirottu kohtalo
Morwen-äidin kirottu kohtalo
kirottu kohtalo
kohtalo.

Huonosti käy niiden, jotka Túrin Húrinin pojan lähellä ovat.
Huonosti käy niiden, jotka Túrin Húrinin poikaa rakastavat.

Kaikki hyvä
muuttuu pahaksi.

Kaikkialla sataa.
Mua pelottaa rankkasateet.
On vaan vettä,
kaikki täyttyy vedellä.
Lainehtii ja velloo,
ehkä yli äyräidenkin.
Missä äyskäri,
apua missä äyskäri on?

Istun mun sängyllä, mun huoneessa.
Silti huulet maistuu suolalta,
ja sukkien sisällä varpaiden iho kurtistuu.

Ulkona joku hajoaa tuhanneksi
pisaraksi.
Ulkona joku pyörii vihreässä
karusellissa.
Ulkona joku koittaa pitää kii
lumpeenkukkien varsista.

Istun mun sängyllä, mun huoneessa.
Radiosta kuuluu uutiset,
hukkuneita tavallista enemmän.

Apua missä äyskäri on?
ja sukkien sisällä varpaiden iho kurtistuu.
hukkuneita tavallista enemmän.

Mun mölyä ei haluta kuulla edes tuulikamarissa.
Pitää olla hiljaa, ihan hiljaa
oonhan jo pilannut elämäni.
Hei, musta tulee yhteiskunnan pohjasakkaa.
Pitäisi auttaa kantamaan kauppakassit
ja kuunnella vaikka ei kiinnostais
vittuakaan.

Ei voi mennä ulos,
että ei kaatuis niin että liikaa sattuis.
Ei voi mennä ulos,
että ei tuuli lennättäis rapaa naamaan.

Mulla ei oo lupaa
lähteä
ihan periaatteesta vaan.
Aamuisin muurahaiset on vallanneet
keittiön ja laitoin väärän
muovikassin roskapussiksi.

Ei voi mennä ulos,
että ei kaatuis niin että liikaa sattuis.
Ei voi mennä ulos,
että ei tuuli lennättäis rapaa naamaan.

Polvet kurassa, silmät kosteina
tuulesta.
Vastaantulijat, vakiintuneet pariskunnat
katsoo paheksuen.
Varois vähän,
katsois eteensä.

Katsoisinhan minä, jos vain näkisin jotain.

Tiktak ~ Tuuleksi taivaanrantaan

Faija on väsynyt sen duuneihin
ne teki sille taas jonkun oharin
se näyttää niin vanhalta nykyisin,
mut elämä jatkuu

Broidi pyrki kouluun lontooseen
se on matkalla valtaan ja maineeseen
mä kuulin kun se puhuu itsekseen
se sanoo maailma muuttuu

mut valtaa aina outo kaipuu
kun sua ajattelen iltaisin
sä näkyjä enkeleistä näit

jäit tuuleksi taivaanrantaan
valoisan virran rantaan
kun suruihin suurin vaivuin
sinä iloja näit, jäit tuuleksi taivaanrantaan.
valoisan virran rantaan
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit.

Mul on suvun taipumus synkkyyteen
pakotie paikkaan salaiseen
mä ikävän tyynylle kotini teen
ja elämä jatkuu
me sanotaan olevamme ihan okei
et mihin tää maailma pysty ei
aina vailla jotain mut ihan okei
ja elämä jatkuu

mut valtaa aina outo kaipuu
kun sua ajattelen iltaisin
sä näkyjä enkeleistä näit

jäit tuuleksi taivaanrantaan
valoisan virran rantaan
kun suruihin suurin vaivuin
sinä iloja näit, jäit tuuleksi taivaanrantaan.
valoisan virran rantaan
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit.

jäit tuuleksi taivaanrantaan...

jäit tuuleksi taivaanrantaan
valoisan virran rantaan
kun suruihin suurin vaivuin
sinä enkeleitä näit.

Hiljaa, hiljaa, hiljaa.
Minä en ikinä enää halua puhua sinulle.

Eikä yhtään painollista tavua
koko lauseessa
yhtään painoarvoa.

Vääntää rautalangasta,
puristaa kitkeriä, väkinäisiä sanoja
ulos.

Pakko puhua
pakko sanoa
pakko esittää
pakko sanoa moi.

Kymmenentuhatta talvea yritin
löytää jotakin lovea, koloa, reikää
laudanrakoa.
Minä jauhoin, minä kauhoin
paskaa, vettä
vitun paskaista vettä.

Eikä vastineeksi edes yhtä
pilaantunutta tomaattia naamalle.
Eikö edes ala ärsyttää,
eikö hiukkaakaan ota päähän.
Ei mitään
reaktiota.

Hiljaa, hiljaa, hiljaa.
Haluatko sinä, että minä en enää ikinä puhu sinulle ?

Videovuokraamon tyttö, älä ikinä mene pois
Videovuokraamon tyttö, älä ikinä mene pois
Ilman sinua, videovuokraamon tyttö, kaupunki tylsempi ois.

---

Mul on tyhjä takki
olen laahustanut rännässä.

---

Videovuokraamon tyttö, älä ikinä mene pois
Ei.

Jumantsuka.
Tässä ihan litistyy ja rutistuu ja lätistyy.
Mutta silti myöskin ihastuu.
Jotkut on niin järkyttävän taiteilijoita. ja isoja ja julkkiksia ja sellasia jotka ei välitä vaan välittää vaan niin. Ja ne tekee niitten unelmat ja keksii uusia kun vanhat sitten kuihtuu. Ja niitten elämä on niin helvetin helvetin hippeilyä ja yhtä maailmanpyörää vaan. Ja sit oksennetaan hattaran ja jäätelön jälkeen penkin taakse.
Ja no oook myönnän oon myös ehk aika kateellinen joskus. Ja sit en osaakaan myöskään olla. Ne vaan luulee kaikki vaan luulee jos liikaa luulee ni sit on vaan luulija ja luulosairas ja ei oo oikeesti sitä mitä luulee niin.
Mut on ne hyviä. Luvattoman hyviä. Miksi niille on suotu järjetön rajaton taide-elämä ja suuret kyvyt ja lahjakkuutta yli äyräiden.
Toisten äidin ja isät ja kaikki on suuria taiteilijoita ja paskoja ja kaikkea ja dramaattista elämää. Ja toisilla on kalastajia. Ja nekin on suuria taiteilijoita ne kalastajat, ehkä suurimpia. Ja sitten mun isän tauluissa on röntgenkuvia ja pilviä ja maisemakuvia samassa. Ja sellasia mitä mä en ymmärrä. Tai ainakin oletusarvona en ymmärrä.
Karsee pissahätä ja tekee mieli leipää, mut on vaan jotain harmaanvärisiä sämpylöitä. Jäystä nyt sitten niitä niin.
Newton joo. Sillä oli hirveän rumat hiukset. Hehkulamppuja pään päällä niinkun Aku Ankassa.
Ahe ehe hee.
Joshua Radin ja pain pain pain.
Harmaaturkkinen orava. Miksi sillä on vieläkin harmaa turkki ? Eikö jo ollut kesä ?
Vessapakko. Litisee repeää lotinaatotinaa roinaa liikaa.

Hymy ihastus aavs sydän sydän sydän.

Kuuluu Amelie-osastoon. Tiedän sen jo. Tulee hassun hyvä olo ja kuplapäivä.

<3

Saat vanhan kartan ja taskunauriin.
Lähde kääntöpiirille Kauriin,
mene Tongaan.

---

Pätkä jostakin runokirjasta aikojen takaa.
Oi.

Sydän-parka,
kuin liian isoksi kasvanut jalka,
jota ihminen epätoivoisesti yrittää tunkea liian pienen kenkään.
Puristava tunne.
Täällä kärsitään, se huutaa.
Mutta ihminen ei usko,
että kengät ovat liian pienet.

---

Minä en osaa enää
kirjoittaa tarinoita.
Runotkin painuvat unholaan.
Valonnopeuden matkalaisina.
Mustiin aukkoihin,
päässäni.
Voi pyhä lamppu.
Kello keskiyö
ja minä, ihminen istun.
Istua jökötän.
Sormet leikkivät turhaan lyijykynän pätkällä.
Naputtavat kadotettuja sanoja näppäimistöllä.
Kirjaimet piiloutuivat.
Miten voisinkaan,
muodostaa sanoja,
ilman kirjaimia.
Yrittää nyt koota palapeliä,
vaikka kaikki palat on äiti heittänyt jo vuosia sitten takapihan roskikseen.
Mitä hulluutta.
Äsken harhaileva katseeni osui kahteen sanaan,
jotka olin kauan sitten jo unohtanut.
Mutta nyt,
nyt ne muistuivat puolikkaassa hetkessä mieleen
ja tuntuivat niin hassun tutuilta.
Oikea de ja vu,
minä ajattelin
ja tuntui haikealta
muistaa ne sanat.