IRC-Galleria

... valmiina 2071 kirjekuorta. Kolme paperihaavaa... Ei paha. Eilinen oli vapaa ja työkaverini sai 873 kuoritettua, joten helpotti hommia.

Olen niin onnellinen <3

250 kilometriä onkin oletettua vähemmän, oikeastaan se on vaan matka ajassa. Puhelimet ovat tylsä keksintö, mut yhdelle insinöörille vois antaa Nobelin rauhanpalkinnon keksinnöstään. Kiitos. Ja oma insinöörini huomasi sen pienellä viiveellä. Muahan ei siis voi syyttää koska en harrasta tommosii jutskeijt.

Huomenna Kulta tulee vierelle <3<3<3<3<3<3

Lauantaiksi olis kaikennäköistä ohjelmistoa. Pitäis men toivottamaan serkkupaha asustelemaan puoliskonsa kanssa tähän kaupunkiin. (Mikä mun mielestä oli niinku paras idea ikinä!!) Ja jos saisin sen kylällekin uskaltautumaan. Sitten olis tierossa reffit... Joo tien et seurustelen (aivan ihanan miehen kanssa<3<3<3<3), mut hämpä minu reffeil pyyski. Kunnen oo ikin ollu...

Ensi viikossa parasta: Saan olla Kultani vieressä kauemmin.

... Elämäni hankalin keskustelu päättyi eilen näin.
Vaikeus ymmärtää toisten syitä ja käyttäytymismalleja, kun ei aina ymmärrä itseäänkään.
Aina ei jaksa antaa vaan mennä toisesta korvasta sisälle ja toisesta pihalle. Välillä mäkin toivon et mun huomioidaan ja jos musta tuntuu pahalta niin haluat et se ymmärretään.
Eilinen oli yksi tälläinen hetki. Olin täynnä kiukkua, vihaa, ärtymystä, väsymystä. Vihasin kaikkea, käteni tärisivät, en tiennyt mtä sanoa. Tunsin oloni NIIN petetyksi, NIIN huijatuksi, NIIN halvaksi ja typeräksi.

Toisaalta se oli hyvä asia, huomasin kuinka paljon välitän ihmisestä. Asia oli niin kovin pieni ja suurimmaksi osaksi koski menneisyyttä, osaksi nykyisyyttä ja se nykyisyys siinä koskikin NIIN vietävästi.

Aina vaan tulee mieleen kysymys, että mitä vielä? Mitä vielä voi enää tulla? Ja kuinka vaikee tästä voidaan vielä tehdä?

Menneisyydestä liikaa huonoja kokemuksia samaisista asioista.

Ihminen on mitä ihanin, ainahan alkuhankaluuksia on ja meillä niitä lisää luo 250 kilometriä. Mutta se on vaan matka, aika on lyhyt ja kuluu kyllä. Pian taas nähdään ja tuskin maltan odottaa sitä hetkeä.

L<3T

... käytiin tytön kans kahdestaan kentäl kattoos pari lähtöö ja hakees neidil hattaraa. Oltais oltu pidempääkin mut unohdin ottaa korvatulpat mukaan niin ei sit voitu ol radan vieres eikä kuuntelemas kovii murinoit. Mut neiti lupas et mennää sit syssyl uudestaan. Jos vaik Kultasenikin pääsis mukaan.
Sit käytii kyläl vähä ostoksil Vyömestas ja haettiin neidil jätskii Mumsist.
Neidil on kyl niin ikävä uhma pääl et kaikki lapsii harkitsevat, saatte tuon viikoks lainaa niin voitte harkita parikin kertaa...

Muutenkin positiiviset tunnelmat. Vasen käsi oli aamul ihan h*****in kipeä ku olin nukkunu se pääl. Toinen vaihtoehto olis ollu nukkuu oikean käden pääl missä on ihan sairaan iso mustelma ku tirpasin sen eilen auton oveen... Ihanku olisin uuden kuvan hankkinu. Sen verran kovaa hakkasin sen et sekin on kosketusarka. Ei kauheesti ens viikol töis pidetä lyhythihasii. Silmä rähmi ja se on vieläkin ihan punainen. Naama on jumis flunssasta. Pää kipeä. Ja KultaMuru jossain älykaukan.

Olen tässä pohtinut kaikenlaista pienessä päässäni parilla aivosolullani ja tullut siihen tulokseen et kaikista tärkeintä on avoimuus ja keskusteleminen. Pitkä välimatka aiheuttaa välillä täysin turhia päänvaivoja ja silloin ne pakko osata selvittää heti ettei hajoa lopullisesti ja ettei juttu kasva pullataikinan lailla ja lopuksi räjähdä käsiin.

L<3T

... taas menee kaikki solmuun ja hankalaks...
Kunpa 250 kilometriä olis oikeasti vähemmän. Paljon vähemmän. Kunpa 24 tuntia olis oikeasti enemmän. Paljon enemmän. Kunpa viikoloppu olis pidempi ku arkiviikko.

Kunpa ei olis niin paljon asioita mitä pitäis tehdä. Kunpa ei olis niin paljon ihmisiä, jotka pitäis tavata. Kunpa ei olis niin montaa, jotka pitäis huomioida.

Mäkin haluiaisin olla huomioitavana, mut aina ei riitä aikaa edes mulle. Tuntuu aika ikävält. Vaiks se oliski ihan tarkoituksetonta, mut silti...

Hajoilen...

Enkelipoika juoksenteli tänään luokseni ja kertoi juoksevansa, koska tiesi näkevänsä kauniin tytön...
Ehdottomasti päiväni piristys. Kiitos siitä Herra Koulumaa... Enkelikiharat ja hukuttavat silmät...

Kunpa kultaseni olisit täällä... Tiedän nyt sen tunteen kun tykkää toisesta niin että tuntee pakahtuvansa... On kuin sydän olisi aivan liian iso pieneen minuun. Ja mäkään en ole sit kuitenkaan niin pieni. Sydämessä on isoja tunteita ja tuntuu kuin se räjähtäisi. Silleen hyvällä tavalla.

<3<3<3<3

... Muru tulee tänne <3<3<3
Maailmani tärkeimpii ihmisii.
Hän tekee mun onnelliseksi ja saa minut hymyilemään.

Kumpa....

Toivottavasti...

Oot tärkeä ja tykkään Susta, Insinöörini <3<3<3<3

... enkä tykkää yhtään.

... jos menis viel viimeisen kerran pyöriin kylää ympäri ennenkuin lähtee kokonaan pois. Kävis vaiks tankkaas auton ja silleen. Sit takas laittaan Kullalle ruokaa ja sit auton nokka kohti Satakuntaa.
Nyyh...
Ei täältä pois tahtois lähteä, mut pakko on.

...pitäis lähteä takaisin Poriin... :o(

... käytii Kullan kans tänää Tähtitorninmäel kattelees niit tulppaaneit mistä puhuttiin uutisis.
Ja ne oli oikeasti todella kauniita. Ihania. Kuten kultanikin.
On ollut mahtavaa olla Muruni seurassa nämä pari päivää, vaiks tulopäivän unohdin valot päälle autoon ja sit oli aamul akku tyhjä. Mut Muruni ratkaisi ongelman.
Mä olen Onnellinen <3

Sit me käytiin Lauttasaares piknikil ja kruisittii siel ja tääl ja tuol...

Huomen aattelin ihan ite uskaltautuu yksin liikenteeseen ku Kulta menee töihi... Saas kattoo kui hukkaan meen.

Eikä ole kauhia ikävä Porii. Tääl on niin mukavaa ja rauhallista et melkein voisi harkita muuttavansa tänne. En kuvitellut tätä paikkaa lainkaan tällaiseksi ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt :o)

<3<3<3<3<3<3<3<3<3