IRC-Galleria

Nyt en jaksaisi enää yhtään. En yhtään yhtään yhtään yhtään. Olen lopenuupunut, eivätkä aivoni jaksa enää ajatella. Haluan vaan joululoman tänne ja haluan kotiin nukkumaan siihen pienenpieneen sänkypahaseen.
Katsottiin illalla T:n kanssa Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever. Olen katsonut sen aiemminkin, mutta aina se on ihan yhtä kauhean koskettava. Miehet! Huoh.

Kotona oli vähän synkkä viikonloppu johtuen hautajaisista. Mietin aika paljon menneitä sukupolvia. Katselin vanhoja mustavalkoisia valokuvia, joissa nyt jo kuolleet ihmiset olivat vielä nuoria ja kauniita. Yhdessä vanhimmista kuvista oli isoisoisoisäni. Sellainen partaveikko. Hassua, että ilman sitä tyyppiä ei olisi minua. Isoisoisoisäni tallusteli samoja teitä kuin minä, ui samassa järvessä ja on ties kenen muun isoisoisoisä myös. Olen elämässäni miettinyt paljon sitä, kuinka samanlainen olen oman mummuni kanssa. Mummu oli yhtä itsepäinen, yhtä pessimistinen ja yhtä herkkä sielu kuin minä. Luulisin niin. Ainakin Saima Harmajan runot ovat koskettaneet meitä molempia nuorina. Luin mummun vanhoja kirjeitä 1940-luvulta ja nauratti. Mummu oli edellisessä kirjeessään kirjoittanut menevänsä naimisiin ja vastauksessa joku mummun ystävä oli ihan täpinöissä: "Kuka se mies oikein on? Nimi ei sanonut minulle mitään, sinun täytyy selventää asiaa kun nähdään!"

Sukujuuret ja kotiseutu ovat minulle tosi tärkeitä. Tykkään olla tietoinen siitä, mistä olen kotoisin. Onneksi minä olen jostain kotoisin!