IRC-Galleria

Mun pitäisi olla etsimässä tietoa Namn och bygd-lehdestä, ei istua tässä kirjoittelemassa sontaa. Mutta ketä kiinnostaa lehti nimeltä Namn och bygd? Kuka edes jaksaa kirjoittaa juttuja sellaiseen lehteen? Sori vaan kaikki Namn och bygd-fanit.

Kohta lähden koululle syömään. Mun naama tuntuu turvonneelta. Olis jo ilta.

Mun pitäisi kirjoittaa eräs raportti.

Tankeströmmar.

Taas mua ärsyttää. Miss Aurinkoinen oikein.

Tänään ehkä lintsaan. Tänään menen töihin. Tänään hermoilen.

Mun on ehkä pakko päästä täältä jonnekin. Kauhea koti-ikävä tai jotain jonnekinpäin.

Siis nyt on kyllä semmoiset fiilarit, että parempi lopetella.

Nyt ei mee hyvin. Jumittaa niin sikana. En päässyt edes suihkuun asti ja mahaa turvottaa syötyäni herkkuja koko vuoden edestä. Ei mikään hyvä olo. Pakko päästä pois tästä todellisuudesta - koisimaan siis!

Hitsi, kun Lauri Tähkä Elonkerjuu-orkestereineen soitti mahtavan keikan eilettäin. Pohjalaisuus meinasi pakahduttaa minut, kun käteni sätki ilmassa musiikin tahtiin satojen muiden käsien seassa.

Viikonloppu meni - kuten jo ennustin - ihan liian nopeasti ja ihan liian hauskasti. Meillä oli H:n kanssa niin hauskaa, että vieläkin naurattaa, kun muistelen tempauksiamme viiveellä.

Kiitos H! Tykkään susta niin paljon, ettet ikinä voi uskoa!

Aamulla herätessäni nenäni oli hieman tukkoinen. Hetken mielijohteesta päätin mennä Erikoisalaviestinnän perusteet-kurssille. Mun kalenteri ammottaa tyhjyyttään, joten kaikenlainen täyte sopii mulle hyvin. Nyt pitäisi enää päästä läpi tentistä. Piece of cake.

Yritettiin tyttöjen kanssa tehdä yhtä epämääräistä ryhmätyötä, mutta se oli niin epämääräinen, että emme päässeet puusta pitkälle. Sen sijaan istuimme kahvilassa, joimme kaakaota ja juttelimme kaikesta muusta kuin ryhmätyöstä.

Siinäpä se päivä sitten menikin ja nyt ollaan tässä niin väsyneenä, että taidanpa ottaa pienehköt nokkaunet. Krooh ja pyyh, pikaisiin kuulemisiin!

Tiedä sitten mitä siitäkin tulee, mutta yritys on ainakin kova. Olen himoinnut omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta viimeiset kaksi viikkoa ja nyt sitä saa, vatsansa täyteen!

Olen menettänyt järkeni. 20 ja puoli vuotta? OLISINKIN! Mitä minä oikein ajattelin? Ei ihme, ettei se herättänyt minussa minkäänlaisia ajatuksia. Enkö enää itsekään tajua kuinka vanha olen? Olen vanha, vanha, vanha!

On tosi noloa muokata kirjoituksiaan jälkeenpäin, joten kuittaan tuon ikämokan tällä. Ok?

Miksi maailmassa on tosi pahoja ihmisiä?

Olen alkanut elää Big Brother-maailmassa kokonaisvaltaisesti. Minä ja T saamme päivätehtäviä ja lämmintä vettä tulee vain kello 21-22. Syytämme BB:tä, jos jokin menee mönkään.

En jaksa odottaa viikonloppua, siitä tulee ihan liian hauskaa ollakseen totta ja hetket valuvat ohitse ihan liian nopeasti. Elämä koostuu ohikiitävistä hetkistä. Surullisista ja onnellisista, mitättömistä ja olennaisista, mutta silti aina niin lopullisen ohikiitävistä. Tai sitten elämä saattaa koostua jostain toooosi hienosta ajatuksesta, joka tuntuu antavan vastauksen kaikkiin maailman kysymyksiin. Joku suuren suuri alkuajatus, jonka tajuttuaan voi illalla käpertyä sänkyyn peiton alle ja mutista tyytyväisenä tietävänsä jotain sellaista mitä muut eivät tiedä.

Kääks, lämmin vesi loppuu ihan kohta! Pakko mennä! Adios!

Otsikko ei liity mihinkään millään tavalla. Se ei liikuta minua, eikä herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Se vain on, eikä kaipaa sen enempiä analysointeja.

Tänään on ollut maailmanhistorian turhin ja tylsin päivä. Paitsi siinä mielessä, että olen saanut mahani täyteen maailman parasta sapuskaa ja päälle vielä kupposen kuumaa kaakaota. Että toisaalta on sitä turhempiakin päiviä eletty.

Täysin turhaa kirjoitella näitä rivejä elämästä. Kuka näistä välittää? En edes minä itse.

Olen vakaasti päättänyt olla olematta sairaana viikonloppuna. Tämä köhiminen ja kurkkukipu saa luvan loppua hyvin lyhyeen. Ystäväni H saapuu myös ja menemme Amarilloon, joten mun on paras olla terve kuin silakka. Mulla on ollut kauhea ikävä H:ta. On ihanaa nähdä!

Kiitos hei!

Nyt se sitten alkoi. Nenä on tukossa ja kurkku kipeä. Kurkkukipu estää elämästä.

Voi luoja! En muista milloin viimeksi olen ollut näin onnellinen. Eipä tiennyt tyttö perjantaina kirjoittaessaan "ei mikään hauska viikonloppu"-tekstinsä, kuinka hauskaksi ja ihanaksi kaikki lopulta kääntyisikään. Töissä oli kiirettä, mutta kivaa, se pitänee paikkansa.
Illalla tapahtumat saivatkin sitten sen uskomattoman käänteensä: eräs tosi kätevä poika kävi katsomassa meidän perintöpesukonetta ja korjasi vian kädenkäänteessä. Virtanappihan se vaan vähän temppuili. Vitsi, on se ihanaa, että tuollaisia poikia vielä on tässä maailmassa. Kyllä pojat sitten osaavatkin olla hyödyllisiä, vaikka ei heti uskoisi! "Rukoilkaamme kaikkia maailman jumalia", minä julistin pesukoneen ääressä, kun ko. poika aloitti koneen katsastamisen. Kiitos siis kaikille niille, joiden ansioista T sai eilen puhtaat valkoiset (oikeasti punertavat) lakanat ja minä tänään Bio Luvililta tuoksuvat sukat jalkaani. Kiitos kiitos kiitos kiitos!

Niin ja sitten se kouluruoka-asia, vaikka tuntuukin hieman tylsältä lähteä lätisemään tuollaisen megaspektaakkelimaisen jutun jälkeen koulumurkinan ihanuudesta. Tämä nyt vaan on fakta: mulla on aina ikävä kouluruokaa. Kunnon ruokaa. Aliarvostettuja kumiperunoita ja nakkikastiketta, lindströmin- ja merimiehenpihvejä. Joka kerta, kun viikon karkki- ja sipsiputken jälkeen pääsen koululle syömään, minut valtaa niin hyvä tunne! Olen onneni kukkuloilla, kun näen tarjottimellani lautasellisen riisiä, kanakastiketta, pikkuisen salaattia, vesi- ja mehulasin, pari viipaletta tuoretta leipää. Siinä mieli lepää ja sydän saa uutta voimaa. I´m lovin´it! Se tunne kun saa mahansa täyteen kunnon ruuasta on aivan jotain mahtavaa! Ah, niin ihanaa! Kun saa kunnon ruokaa, tuntuu kuin alkaisi nähdäkin paremmin: aa, tältäkö tämä maailma näyttääkin! "Hyvä ruoka, parempi mieli." Kyllä ovat mainosmiehet tienneet mistä puhuvat.

Muille en tänään oodeja sitten jaksakaan kirjoitella.