Olen kotoisin Lestijärveltä, piskuisesta keskipohjalaisesta kunnasta, jossa on muutama sata asukasta, hiljainen kylätie ja yksi ainoa kauppa. Lestijärvellä ovat asuneet esi-isäni ammoisista ajoista lähtien. Kun nälkävuodet koettelivat, yksi heistä lähestyi kirjeitse Venäjän tsaaria kysyen voisivatko he saada luvan muuttaa Lestijärven kurjuudesta Venäjälle Mustanmeren rannalle hedelmällisemmille ja lämpöisemmille seuduille. No, lupaa ei hellinnyt, joten tässä sitä nyt ollaan! Minua ei varmaan olisi olemassa, jos muuttokuorma olisi pakattu.
Nämä ajatukset liikkuivat päässäni luettuani kirjailija Paula Nivukosken esikoiskirjan Nopeasti piirretyt pilvet. Romaanissa Nivukoski kertoo oman isoäitinsä tarinan alkaen 1910-luvun Isostakyröstä, pieni pohjalaiskunta sekin. Nivukoski on todellinen kirjainmaalari, joka osaa asetella sinänsä merkityksettömät sanat sellaisiksi jonoiksi, että ne muodostavat yhdessä aivan erityisen kauniin kokonaisuuden. Nopeasti piirretyt pilvet on kuin ihana laulu, joka jää soimaan sieluun. Kirjailijan rakkaus suomen kieltä kohtaan näkyy jokaisessa lauseessa, joiden avulla Nivukoski värittää lukijan eteen sata vuotta vanhan maalaismaiseman, joka herää henkiin. Siinä maisemassa Nivukosken isoäiti Liisa saa harteilleen raskaan painolastin: keuhkotautiin kuoleva isä vaatii tytärtään pitämään tilan suvussa, kävi miten kävi. Kovalla työllä, periksiantamattomuudella ja sisulla Liisa selviää tehtävästään, mutta helppoa se ei ole.
Köyhät vuodet koettelevat ja aviomieheksi valittu nuoruuden ihastus lähtee Amerikkaan leveämmän leivän toivossa. Miehen ollessa poissa Liisa joutuu entistä kovemmalle, enkä voi olla ihailematta naisen sitkeyttä. Liisa on ohjaksissa vakaa kuin kone, vaikka sisällään kiehuu. Elämä koettelee, muttei riko kokonaan. Raskaasta aiheesta huolimatta Nivukosken kirja ei ole synkkä tai toivoton. Uskoa parempaan huomiseen, iloa ja elämää tihkuu rivien välistä suoraan verkkokalvoille. Minä rakastin jokaista sivua! Useassa kohdassa peilasin Nivukosken kertomusta omaan sukuhistoriaani: millainen oman isoäitini elämä oli, millaisia vaikeuksia hän kohtasi ja miten niistä selvisi.
Nivukoski kirjoittaa: "Aika murtui kappaleiksi ja putoili maahan. Liisa sulki silmänsä. Suudelma oli nopea ja kömpelö, tunne humahti läpi koko vartalon. Liisaa huimasi, vaikka maa jalkojen alla tuntui väkevänä. Maailma oli tässä, pilvet kohisivat yhteen, aurinko venytteli säteitään jossain horisontin takana."
Tunsin voimaantumista, paluuta juurilleni, olevani yksi lenkki sukupolvien vahvassa ketjussa, olennainen osa jotain isompaa. Väittäisin, ettei kovinkaan moni kirja pysty nostamaan lukijassa sellaisia tunteita, kuin Nopeasti piirretyt pilvet, joka on mielestäni ainutlaatuinen genressään.
Minulla oli kunnia tavata Paula Nivukoski ja saada suloinen signeeraus omaan Pilvi-kappaleeseeni.
Kirja on Otavan vuonna 2019 julkaisema.