IRC-Galleria

Marraskuu valuu ylitseni kuin pilaantunut puolukkasurvos. Tahmainen kylmyys vaimentaa suustani kuuluvan hennon korinan. Marraskuu käy päälleni, marraskuu pahoinpitelee minut. Marraskuu on rikollinen, pahoinpitelijä, sadistinen paskiainen. En tiedä, olenko odottanut tätä hetkeä koko elämäni vai vasta vähän aikaa, miksi kukaan odottaisi hetkeä, jolloin kokee väkivaltaisen teon? Silti koko olemassaoloni tiivistyy tähän sekuntiin, tartun siihen, otan sitä kädestä, pyörin sekunnin kanssa ympyrää, pää menee sekaisin, otamme muutaman valssiaskeleen, sekunti vie, minä vikisen ja yllätyn, että osaan valssia, syön neljä suklaakonvehtia ja tarjoan sekunnillekin, mutta se kieltäytyy. Kukaan ei varmasti ole ikinä ennen syönyt neljää suklaakonvehtia sekunnissa, teen ennätyksen, olen voittaja tässä kyseenalaisessa kilpailussa, jatkamme valssia, venytämme sekuntia, se tuntuu olevan loputon, mutta ei se ole. Se vain tuntuu siltä.

Seuraavana päivänä teen rikosilmoituksen. Täytän kaikki kohdat tunnollisen tarkasti Poliisin verkkosivulla. Ei tällaisia asioita tapahdu toisten ihmisten todellisuuksissa, näin voi käydä vain minulle. Vain minun hullu pääni kykenee syyttämään marraskuuta kaikista ongelmistaan. Kaipaan Madeiralle, jossa marraskuutkin ovat lempeämpiä. Jatkuvasti parikymmentä lämpöastetta, ympärivuotinen vehreys, kulkijaa odottavat levadat ihanine kävelypolkuineen. Kuvitelmissani Madeira on täydellinen: paljon poutaa ja sopivasti sadetta, niinkuin isovanhempieni häälahjaksi saamaan vieraskirjaan olivat kirjoittaneet sen kirjan lahjaksi antaneet ensimmäiselle sivulle. Näen itseni istumassa sympaattisissa kahviloissa, aukaisevani aamulla ikkunan, joka avautuu pienelle sivukujalle, kirjoittavani muistikirjat täyteen tajunnanvirtaa, josta yhtäkkiä huomaisin muodostuneen esikoiskirjani, joka saisi erinomaiset arviot ja käännettäisiin heti kymmenille kielille. Utopia.

Pimeässä erotin vain savukkeesi punaisena hehkuvan pään.