IRC-Galleria

Meneehän se lauantai-ilta näinkin, musaa kuunnellessa ja netissä pyöriessä. Musiikki on sitten jännä asia... se herättää tunteita niin monella tapaa ja niin monen eri genren kautta. Sitten on se nostalgia: En tiedä miten voin muistaa kasarisyntikat, kun olin siihen aikaan alle parivuotias. Vanhasta eurodancesta muistan jotain, vaikka en itse kerännyt musaa silloin kuusivuotiaana... kuitenkin ne melodiat on jotain niin ainutlaatuista. Viime vuosista taas muistuttaa tietyt biisit. Jotain hyötyä siitäkin, että samat hitit soitetaan neljä kertaa tunnissa: kun ne vuoden-parin päästä kuulee uudestaan, tulee ihan hassu fiilis ja mieleen palaa elävät muistikuvat. Esim:

- Boten Anna: Kesä 2006, tuore ajokortti, kesäinen motari

- Basic Elementin "I Never Let You Know": Pimeä, kostea loppusyksy 2006. Marraskuu, autoilu ympäri kyliä ja railakkaat viikonloput.

- Rihannan "Umbrella": Touko-kesäkuu 2007. Mökkireissut, työmatkat, silloinen työpaikka, täysi Metropolin yläkerta laulamassa biisin tahtiin yo-päivänä.

Musanostalgiassa on sellainen vika, että se tallettaa asiat vain hyvässä valossa. Vai kannattaako ylipäätään muistaa niitä tylsiä viikkoja koulussa ja yksinäisiä iltoja kotona. Aika kultaa muistot ja niistäkin vain ne mieleenpainuvimmat asiat.

Noista esimerkeistä tulee kuitenkin väistämättä semmoinen fiilis, että ennen oli asiat paremmin - eikä edes niin kauan sitten. Vähiin on kesän jälkeen jääneet rilluttelut. Yhdestä kaverista on tullut isä, eikä siitä ole paljoa kuulunut sen jälkeen. Kaipa tämäkin vaihe ohi menee ja vielä päästään tekemään ja pitämään hauskaa... kaverit säilyy, toivottavasti , mutta asioiden muodot muuttuu - kai se on sitä aikuistumista. Muutamalla muulla läheisellä tutulla menee muuten paljon heikommin kuin joskus. Noh... enkös osannut tämän ennustaa jo kesällä.

Entäs minä? Periaatteessa ei valittamista. On katto pään päällä, porukoiden tarjoama muonitus ja rahaa sen verran kuin on tarvetta käyttää. Vaan tarvittaisiin muutakin, mutta into ei riitä paljon mihinkään. Syyskuu meni kokonaan koomailuksi (aamulla nukkumaan, illalla ylös, samat rutiinit ja viikot vierii), lokakuussa tein ryhtiliikkeen ja toisella viikolla sain aikaiseksi laittaa pari työhakemusta menemään. Nyt olen sitten pari viikkoa ollut töissä rengasfirmassa ja pitää vaan toivoa myöhäistä talvea ja tasaista sesonkia. Kahdeksasta-viiteen päivien jälkeen on fyysisesti sen verran poikki, että ilta menee kotona leppoisasti. Pimeä tulee pian ja illan tv-ohjelmiin on hyvä nukahtaa. Viikonloppuna kuitenkin hiipii masennus hipiään, kun ei rohkenekaan tarttua puhelimeen... kelle sitä nyt soittaisi ja mitä ehdottaisi? Ei siinä mitään, oli tälläistä lukioaikanakin. Silloin sentään näki päivittäin paljon porukkaa ja välillä oli kerta kaikkiaan kiire kaikkien menemisten kanssa. Nyt sosiaalinen piiri uhkaa rajoittua kotiporukoihin ja rengasfirman äijiin. Päivät on harmaita ja synkkiä, koko ajan väsyttää.

Vakoilin äskettäin muutamaa vanhaa koulututtua tämän gallerian kautta. Jäihän noilta yläasteen ja lukion ajoilta tosiaan moniin ihan hyvät välit, vaan ei sen syvempää tuttavuutta. Tältä vuodelta on pari semmoista kokemusta joiden perusteella väittäisin olevani avoimempi kuin ennen. Muutamat hyvät ihmiset on saaneet meikäläisen arvostamaan itseään, ja erinäiset kesän tapahtumat kummittelee mielessä. Turha ujous vaan vaivaa vieläkin eikä uusia tuttavuuksia tule helposti... jos koittaisin törmäillä noihin vanhoihin tuttuihin tavalla tai toisella. Jos ei siitä mitään kummempaa kehity niin tuleepahan hyvä mieli, kun saa pitkästä aikaa jutella.

Ja nyt vois mennä nukkumaan kun kello tulee kohta jo toisen kerran neljä.