IRC-Galleria

Eikös oo aika ristiriitanen sana toi lukuloma? Mut njoo, jotain yleishyödyllistä tässä pitää ruveta näpertään. Juhlimisputki tuskin jatkuu onnistuneesti enää tästä, ja eilinen metroilta palautti aika hyvin todellisuuteen. Onko tässä kaupungissa yhtään "menomestaa", jossa ois oikeesti mukavaa?

Ei koulua enää päivääkään. Hip hei kun tuntuu tylsältä...

np. Brother Firetribe - Valerie

Vähiin käy ennen kuin loppuu, lukio nimittäin. Ilmassa alkaa olla oikeasti lähtemisen meininkiä... Huomenna ei periaatteessa mikään velvoita koululle, illalla potkiaiset ja torstaina penkkarit & risteily... Loppuarvosanoja pukkaa ja viimesetkin pakolliset tuntuu järjestyvän kuntoon. Yo:sta on jo tekstitaidot ja kuuntelut tehty, sanotaanko nyt että ei ne ihan mettään menneet mutta pelottaa ällämahdollisuuksien puolesta... valmistamautumatta kun mentiin. Ehkei kuuden ällän juhlat oo tässä mikään pääasia, saattaapi vaan jäädä kaivelemaan, jos kirjotukset menee alle oman tason...

Tänään saksan kuuntelun jälkeen jäin muun porukan kans valmisteleen postereita, lakanoita ja muita torstaiks. Tuli pitkästä aikaa sellanen yhteenkuuluvuuden tunne, vähän kuin vanhojenpäivänä. Yläasteen juttujakin muisteltiin ex-luokkalaisten kans. Onhan se muuallakin huomattu että yhteinen kiva ja kokemukset yhdistää porukkaa paljon paremmin kuin joku arkirutiini. Ja nyt siis OMG tämä ikäluokka (suurin osa) hajaantuu kuka minnekin.

Valheellista nostalgiaahan se on, kun kaiken loppuessa itketään että "se oli niin hienoa ym. ym.". Mut käänteli sitä näin taikka noin, tämä on ollu paras "työpaikka" mitä meikäläisellä on ikinä ollu, olkoonkin et viime vuonna en meinannu jaksaa edes käydä siellä. Ja porukka... no olihan tuolla paljon tuttuja, milloin kenenkin kanssa sai istua kurssia ja jaaritella. Mihkään vakioporukkaan en päässy tai menny, tällainen kun oon. Välillä kaikki pisti ärsyttään mut parempi sekin kuin himassa yksin istuminen. Enää ei ole mielenkiintosia koulupäiviä, helppoja koeviikkoja sun muuta - eikä sitten sen puoleen sitä väsymystä, turhautumista ym... Tässä ollaan eikä muuta voida, tehdään tästä finaalista hieno ja itketään sit vaikka laivalla, jos ei parempaa menoa löydy.

Miten oisin tämänkin ajan voinut paremmin käyttää... taitaa se silti olla paras laatuaan, joka minulle on annettu...

Lupasin eilen, että jos jotain hyvää tapahtuu tänään, niin merkkaan sen ylös... jos asioista vaikka löytyis se toinenkin puoli:

- Tänään oli hieno talvipäivä taas kerran. Pakkastakaan ei ollut edes 20 astetta, että suht leuto keli oli. Lämmitysropleemat ja lämpimän veden puute tullaan muistamaan lämmöllä sitten kesähelteillä.

- Matikan koe meni yllättävän hyvin vähästä lukemisesta huolimatta... aika perustehtäviä niistä aiheista, joita osasin. En viel oo ainakaan keksiny, mitä oisin tehny väärin, mut ei noista todennäkösyystehtävistä koskaan tie. Nyt on se viimenenkin kirjotuksiin vaadittava kurssi pois alta.

- Äikän viimehetken kertauksessa sain elintärkeitä vinkkejä huomiseen tekstitaidon yo:hon... kyllä siitä hyvä voi tulla, kun kunnolla tehään. Nyt illalla voin katella töllöä ja kertailla juttuja kaikessa rauhassa. Karatereenit jäi kyl väliin, mut oonkin aika kuitti

- Viime aikojen paska fiilis selittyy ehkä sillä että oonkin vaan tulossa kipeeks

- Parturihomma saatiin varattua ja hoidettua nopeesti. Sama vanha kauhee kampaus on vieläkin, mut eipä enää tuu silmille. Kesällä pitää sitten taas vetää se 3-millinen sänki.

- Vihdoosta viimein saatiin autoon ostettua tarvittavat (melkein kaikki) putkiston osat (ja mihin hintaan...), on vähän toivoa että sen sais kuntoon ja leimaankin joskus lähitulevaisuudessa.

- Ehkä tähän idioottina olemiseenkin tottuu... eipä jotkut muutkaan siitä näytä paineita ottavan

- Saattaa olla että riipasen kovan kännin huomenna

Jos huomenna tuntuu hetken aikaa hyvältä, tai edes joku pieni juttu menee omasta mielestä hyvin, niin pitää merkata ylös... on sen verran harvinaista ollu viime päivinä

Vai pitäiskö vaan löysätä nipotusruuvia...

Negatiivissävytteiset blogimerkinnät tästä lähtien pannaan, ainakin siihen asti, kun avaudun seuraavan kerran...

np. Deep Purple - Perfect Strangers

Lauantai-ilta, yksin valvon himassa. Mikään tekeminen ei nappaa tarpeeks, ja angstikohtaus uhkaa, mitä tehdä? Vetää pikakännit - ei ole viinaa. Mennä nukkumaan - ei väsytä just nyt. Purkaa ajatuksiaan tänne - mikä ettei...

Tuli tänään oltua jo toisissa 80-vuotisjuhlissa lyhyen ajan sisään. Siellä tunsi taas vaihteeks olevansa muka joku, kun wanhat ihmiset tuli morjenstelemaan ja puhumaan siitä, mitä ovat musta kuulleet. Mm. soittamisista, ilmavoimista, Sveitsin reissuista, koulujutuista sun muista tuli puhuttua. Heti vieraiden mentyä olinkin sitten mukavan nuoren miehen sijasta se sama vanha laiska, kiittämätön paska. Ei siinä mitään, mukavahan sitä on puolituttujen kanssa jutella niitä näitä semmosissa merkeissä. Ainoa vaan, että miten yo-juhlissa saan sen tehtyä, kun vieraita tulee niin paljon...

Wanhoja ihmisiä kun näkee juhlissa, niin jää semmonen mielikuva, että eläähän nuokin vielä tuossa iässä ihan hyvin, ehkä yli kolmekymppisellä tai *gosh* viisikymppiselläkin on elämää. Tai sitten ne vaan onnistuu juhlissa näyttämään siltä, ehkä haluan vaan uskotella itselleni niin. Ei siinä mitään kun puheeksi tulee sitten nekin että kuka on kuollut milloinkin tai kuka on halvaantunut, sairaalassa tai muuten huonossa kunnossa. Noinkohan itseltänikin voisi piakkoin mennä terveys, näkö tai liikuntakyky jonkun taudin seurauksena? Se pitää vaan tavalla tai toisella niellä. Niinkuin pitää sekin että ennen pitkää noita tänään nähtyjä ihmisiä ei enää ole. Sitä vaan en tasan niele, että oon jo toinen jalka haudassa (pian 19), hyvä lapsuus ja teini-ikä jo hukattuna. Joitakin noista ihmisistä olin nähnyt viimeksi joskus pienenä, ja mitäs ihmeellistä meikäläiselle on sillä välillä tapahtunut? Ei niin mitään... vaikka suvun wanhukset kuinka jaarittelis siitä, mitä oon tehny ja missä ollut milloinkin. Hyvä kai, että joku pitää sitä jossain arvossa, itse kun en oikein pidä.

Pienet tapahtumat voi muuttaa elämän, ehkä muuallakin kun romanttisissa tarinoissa. Itse toitotan nykyään aina, kuinka sellaisiin juttuihin pitää pyrkiä, jotka voi joskus myöhemmin muistaa. Tylsyyttä pitää vastustaa, kun se on mahdollista. Sitten pistää ärsyttämään sellaiset ihmiset, jotka ei siitä innostu, joillakin kun on muutenkin niin tapahtumarikas elämä. Tuota ajattelua sovelletaan esim. niin, että känni-iltoina ei lähdetä kotiin nukkumaan, ja abiristeilylle lähdetään sillä asenteella, että siitä vois tulla hienokin reissu... ehkä todennäkösempää on, että sieltä tulee vaan krapula ja pataan. Viimeinen hutera bottom line olkoon, ettei mitään merkittävää tapahdu, ainakaan mulle, jos en siihen pyri ja tällanen kotona istuminen on pahinta mitä voin asian eteen tehdä... mut se on tilanne nyt...

Kevättä kohti, Kerho voitti ja olis hieno keli hiihtää, mutkun en osaa... miksen lähtis opettelemaan?

Siis olenko oikeesti joskus odottanut koulun loppumista tai kuvitellut että abina oleminen on jotain hienoa? Se, että sai käydä tunneilla ihmisten kanssa, opiskella mielenkiintosia juttuja ja tehdä helppoja kokeita oli loppujen lopuksi aika mukavaa, yo-koekin oli vaan joku mörkö jossain kaukana. Nyt kirjotukset on oikeasti tuossa nurkan takana ja kaikki aineet vaikeampia kuin koskaan. Samaan aikaan hiillostetaan vielä jatkosuunnitelmilla. Vikat tunnit oli tuossa keskiviikkona ja nyt luvassa on vaan lukemista ja koetta kokeen perään. Välissä on vaan pientä rentoutumista tossa 15. päivä.

Ei, en mä kirjota kuutta ällää ... ja mitä sen on väliä, kun syksyllä on jo enkusta tienattu yksi M (250/299 pisteellä), mikä on siis nykyään vielä huonompi arvosana kuin joskus ennen. Hissasta sentään napsahti L melkein kylmiltään. Pitäis saada ihteään niskasta kiinni ja ruveta lukemaan, vaikka epätoivoselta tuntiikin.

Eka äikän YO on jo viikon päästä perjantaina. Viisaita olivat ne, jotka kirjotti äikän syksyllä. Hyvän aineen kirjottaa helposti (ja niistäkin vaan parempi otettiin huomioon), mut tosta tekstianalyysipaskasta ei saa hyvälläkään vastauksella täysiä pisteitä, korkeintaan 45/54. "Ei teidän tarvitse sitä pelätä"- sanoi äikänope. Vähänpä se ties. Tekstitaito meni prelissä huonommin kuin ikinä, ja oon jo kyllästyny kaivamaan teksteistä esiin asioita ja kertomaan niistä 1-2 sivua tehtävänantoa noudattaen. En vaan saa tarpeeksi irti, niin menee jaaritteluksi. Toivottavasti pisterajoista edes tulee alhaiset.
Suhtautuminen: Vittuuntunut

Matikasta ois preli maanantaina, ja sitä on tullu prepattua aika paljon. 60 pisteen kirjottajalle on luvassa 1000 euron bonus, ällä ei oo mikään mahdottomuus. Tai sitten onnistun panikoimaan ja tyrimään niin perusteellisesti, että pisteitä tulee vaan jotain päälle 40 ja tulee joku E, mutta eiköhän tää homma hoideta kotiin, kun noita tehtäviä on oikeasti mukava ratkoa. Haastavilta tehtäviltä ei kyllä voi välttyä.
Suhtautuminen: uhmakkaan toiveikas.

Ruotsi ja saksa? Kyllä nuo kielet saa pienellä perehtymisellä sujumaan, mutta kaiken maailman sanojen ja sanontojen (plus saksassa rektiot sun muut) opettelu on kyllä sieltä jostain. Kuuntelusta ei ikinä voi saada täysiä, ei myöskään aineesta, ja aina löytyy muutama kiero monivalinta ja semmoinen rakenne, joka menee väärin. Vaan todella perehtyneet gurut tai natiivit puhujat voi saada kielistä älliä, kun siihen tarvitaan usein yli 90% pisteistä. Jos nyt jotain lukis ja reenais ainekirjotusta niin vois olla jotain toivoa. Eka naula arkkuun olis vituiks menny kuuntelu, ja ne on jo reilun viikon pääst. Syksyllähän tuo enkku kosahti lähinnä kuunteluun (josta tuli kaikkien aikojen pohjat) ja aineeseen.
Suhtautuminen: Epävarma

Fysiikkafysiikka... ei ole oikeastaan ikinä oo tullut noita laskutehtäviä harjoteltua kunnolla ja kertauskurssiinkaan en paljoa panostanut. Tosin noissa vanhemmissa yo-kokeissa ekat tehtävät on suht helppoa kauraa, jos perusasiat hallitsee. Niillä pääsee jo pitkälle eikä 8 tehtävää kolmestatoista oo mikään mahdottomuus, jos vielä osais johonkin jokeritehtävään kertoilla asioista. Ei noita keskeisiä juttuja loppujen lopuksi mahdottoman paljoa ole. Pittää vaan harjoitella, preli keskiviikkona.
Suhtautuminen: varovaisen toiveikas.

"No mikäettei tuota koittamaan" - ajattelin minä, vaikka en varmaks tienny, mutta laitoin hakupaperit menemään. Äsken tuli puhelu että teretulemast testattavaksi. Menee koejärjestelyt koulun kohalta uusiks, kun oonkin 6.2. ilmavoimien testeissä koko päivän... kivaa?

Oishan mulle tiedossa muuten ihan hyvä välivuosi ja tammikuussa komennus tuohon muutaman kilsan päähän palvelukseen... autokuskiks pääsisin helposti ja saisin vielä CE-kortin siinä sivussa (vaikkei tässä mikskään rahtariks olla rupeemassa). Samaan nippuun tulee kaikki tututkin (hyvä vai huono asia), ja kokee ainakin samanlaisen intin kun kaikki muutkin. Ja mitä sitä lentäjänä, alashan sieltä tullaan heti ensimmäisenä. Homma onneks kosahtaa 80% varmuudella lihaskuntoon tai sitten psykologisiin testeihin. Muutenhan ne vois määräillä mua koska vaan testeihin pitkin kevättä ja päätös tulis vasta kesän korvilla. Mut ens viikon tiistaina otetaan pojasta mittaa, ei voi sanoa ainakaan etten olis yrittäny...

Mitä talvinen sunnuntai-ilta pitää sisällään? Masennusta, tyhjyyttä... tää on tuttua jo vuosien takaa. Tossa äsken kattelin Itolsia sivusilmällä, koitin muutamaa näppäilybiisiä tapailla akustisella, mut ei siitä tullu oikein mitään. Sitten koitin improvisoida sähkiksellä sooloa taustan päälle ja tuli vaan semmonen olo että miks tätäkin teen...

Aika kaamosta tää on muutenkin kun neljään asti joka päivä puurtaa koulussa eikä oikein muuta ihmeellistä ehdi/jaksa... mutta enää kolme päivää koeviikkoon, ja sitten loppuu sekin kanssakäyminen, mitä koulussa on ihmisten kanssa ollu. Mitänyt jotain penkkareita, tenttejä, kirjotuksia ja muuta tilpehööriä on siinä. Sitten tää kaikkien_puolituttu_mutta_ei_kenenkään_kaveri saattaa jäädä kokonaan unohduksiin, ellen ite rupea aktiivisemmaks. Enhän täälläkään nyt pahemmin kommaile tai muuten pidä meteliä. Tyhjän päälle ei saa jäädä, jotain pitää kehittää...

Mitähän sitten joskus tuun muistamaan omasta lukioajasta? Kai sillekin sisältö löytyy jälkeenpäin. Paskojakin aikoja kohtaan voi tuntea jotain nostalgiaa, vaikka mitään ihmeellistä ei olis tapahtunutkaan... aikana jolloin ikätoverit muuttaa yhteen ja hommaa lapsia. Kaikista karmaisevin ajatus on, että oon kirjaimellisesti hukannu jo ties kuinka monta vuotta hyvää nuoruutta...

Meinaa toi kolme päivää muuten sitäkin, että alkaa tulla kiire palautella kaiken maailman töitä... kirjotuksiin preppaus on kyl ihan hyvässä vauhdissa ainakin matikan osalta, ja lukuloma (abiristeilyä unohtamatta) siintelee ihan tuossa lähellä... että synkistelyt sikseen ja hommiin...

Äikän töitä, filosofian töitä, matikan töitä, saksan töitä, sielunvihollisen töitä, jotka harmaaseen arkeen puettuna ihmisen tahtoa nakertaa... Valkenevia päiviä (enää 4 kk niin voi alottaa mökki & grillikauden ja siitä alkaa kesä), synkistyviä mieliä, väheneviä hetkiä tutussa koulussa... Kuukausi ja päivä, sitten on abiristeily. Mitä siellä sitten ikinä tuleekaan tapahtumaan, olkoon asenne se että se on loppuelämäni ensimmäinen yö... tai ainakin ainutlaatuinen kokemus. Oletus on, että sillä reissulla ei nukuta.

Kertsi sitten kävi häviämässä ison finaalin 6-0, eikä tässä vaiheessa enää tunnu miltään. Hyvä ettei tullu suorana telkkarista, enemmän ehkä joku 2-3 -tappio jatkoajalla ois ketuttanu, mutta mutta... uutta matoa koukkuun ja torstaina kattoon kotipeliä Jokereita vastaan, saa nähdä millanen on vastaanotto.

Nyt on töitä. Joku ope sanoi, että tämä on elämämme rankinta aikaa... pitäiskö olla huolissaan, kun se ei tunnu siltä?

---

- Missä piileksit, ihminen?

Huomenta! Heräsin tossa kolmen maissa, vaikka oisin voinu nousta jo kaheltatoista... tuskin oisin tän väsyneempi ollu sillonkaan... Nukkumaan menin siis neljältä puolikuolleena kun ensin oli täydellisesti kärsitty iltapäivä-fyssantunneista, joilla en ees osannu mitään...

Kaheksaks takas koululle, pois pääsee neljältä. Äikänope tahtoo pitää esseekokeen ja jotain tehtäviäkin se anto, joudun vissiin taas pummimaan konsuja joltain. Matikasta on muutama tehtävä, ruotsinope tahtoo yhen kappaleen vanhana ja toisen uutena ja viel sivullisen sanastoa päälle, filosofiasta ois kokonaisen ison (ja hankalan) alueen kertaus tehtävineen... pitää kai olla tyytyväinen että vaan 4 kurssista on läksyjä ellei bilsasta sit tuu pistoa tai jotain... sitten pitäis nuo äikän hyvitykset palauttaa maanantaina, sopia saksan abikurssin suorittamisesta ja miettiä noita muita reputettuja pakollisia. Niin ja ne kirjotukset...

Eipä oo sentään paljoa aamuja jäljellä, mut mitäs sitten tehdään?