Täti on odottanut tätä omituista ihmeparantumista, joka tapahtuu aina vuorokaudessa kun kana on gastrogardilla. Tänään oli se päivä.
Odotteli tarhassa varsin onnellisen näköisenä pikku kanasena, loimi päällä (ihanaa kun huolehtivat tallilla!!!). Söi ja joi (ja lauloi ;o)).
Kentälle mentiin ilman satulaa ja kanaselle riitti että täti antoi istunnalla merkin raviin siirtymisestä ja taas mentiin. On siis palautunut takaisin tuo etenevä otus.
Inhottavaa tässä vatsajutussa on se, että se liukuu niin hitaasti lähes apatian puolelle, ettei täti laita sitä merkille. Kunnes kana on hoidettu ja naamavärkki hymyllä otuksella. Hohhoijaa.