IRC-Galleria

Slerb

Slerb

Smyde mai laaav <3

Selaa blogimerkintöjä

Lapanen on muuten varsin hauska otus :)Tiistai 19.05.2009 04:04

Äärimmäisen kiltti ja hieman kumminkin täykkärimäisen omatahtoinen. Kokeilee kauhian nätisti ja kun on kerran kokeillut ja huomannut ettei homma etene hänen haluamaansa suuntaan, niin lakkaa kokeilemasta :).

Väkirehut eivät ole niinkään pop kuin heinä, jota Lapanen ropsii suuhun vauhdikkaasti. Naapuritarhan otuksen pöllö-kohtauksia se seurailee hieman närkästynyt ilme naamallaan eikä jaksa reagoida pompsahteluihin juurikaan.

Naaman raapiminen on Lapasen mielitouhuja, se saattaa kyhnöttää pää ihmisen sylissä vaikka tunnin, jos joku sitä vaan jaksaa raapia :). Se olisi helppo varastaa ;o).

Ratsastaessa se on miellyttävän eteenpäin pyrkivä ja kuuntelee jalkaa superhienosti. Jarrut on olemassa ihan vaan istunnalla ja muutenkin Lapanen koittaa miellyttää ratsastajaa.

Autot eivät Lapasta haittaa, metsä on vähän jänskä, mutta siitäkin selviää, sanoo Lapanen :).

Lapanen on varsin oiva otus tädille joka ei jaksa taistella asioista hepan kanssa.

nenäverenvuotoa ja kengitystäMaanantai 18.05.2009 20:12

Hahaa, onpa dramaattinen otsikko :). Asiat eivät siis liity toisiinsa.

Lapasen nenä oli aamupvällä veressä, täykkäriltä peritty ominaisuus jos ei ole nenää napsauttanut mihinkään.

Kengitys tapahtui sitten kun vuoto oli jo lakannut ja kuumana meni jotta sujahti, Lapanen ei sanonut mitään. Suppuvarpaisuus toisessa jalassa johtui kengityksen hmmm, mielenkiintoisuudesta. Nyt on kavioita korjailtu ja alkanee selkäänkin tulla lihasta :).
Ja voitte kuvitella kuinka väsyneitä ja hikisiä molemmat oli...

Puskaratsastelijoiden aatelis-täti siirtyy nyt siis normaaliksi valmennuksissa käyväksi wannabe-ratsastajaksi :)

Huomenna sitten maastoon ja uusi kenkäys-yritys.

Väsynyt täti on onnellinen löytämästään hevosesta ja painuu aivot nollilla sängyn pohjalle unelmoimaan kisakauden päätavoitteesta, siis pukuratsastuskilpailuista... ;)

Lapasen kiusaamistaLauantai 16.05.2009 15:22

Hah, tänään nylpytettiin ihan tosissaan. Lapasen pari vapaata olivat keränneet otukseen virtaa :). Eteen liikkuminen oli superhyvää ja jaksoi jonkin aikaa kantaa itsensä ihan kunnolla.

Estenurkkaa piti kokeilla hyömytä, mutta systemaattinen "tee mitä haluat, sinne me mennään" -toiminta pisti Lapas-raukan nurkkaan kummitusten sekaan ;). Onneksi Lapasen hyömyäminen on tasan samanlaista kuin Lötjösellä, tosin Lapanen on herkemmin ohjautuva ja jalkaa kuunteleva :).

Sirkkeli kentän vieressä katoksessa puutöissä ei aiheuttanut ongelmia. Vesikarsinan puolellakin pyörähdettiin :).

Kyllä se vaan on ihana otus, kertakaikkiaan :)

Lapasen villihevospäiväTorstai 14.05.2009 16:05

Hah, osaa Lapanen revittääkin, ekana liinan päässä vähän verryteltiin ja sitten se pääsi irtohevoseksi :). Perä lensi kertaalleen ja kun täti karjaisi (koska takajalat olivat tätiä päin, tosin kentän toisella laidalla) niin Lapanen villiintyi täysin. Se juoksi nähtävästi henkensä edestä hullua tätiä karkuun... ;o)

Irtosutimisen jälkeen oltiin taas kavereita ja syötiin porkkanaa :). Se vaan on niiiiin kiltti ja hieno, niin ja ihka oikea herkkis!

Kengitys vasta maanantaina, tuulen vuoksi. Kun ei Lapasta ole aiemmin kuumakengitetty (ehkä?) ja muutkin kengitettävät ovat tänään olleet hieman hmmm, haasteellisia laittaa, kun tuulee.

I love my Lapanen

No esteitä :)Keskiviikko 13.05.2009 15:12

Ja Lapanen käyttäytyi taas arvonsa mukaisesti :). Yli mentiin joka kerta vaikkakin täti jäi kerran pahasti suuhun kiinni... On se vaan kiva heppa, kerta kaikkiaan.

Niin ja laukka on super, Suspin kanssa jutellessa mietittiin että olen ostanut todella huonon ravurin, kun laukka on paras askellaji ;o)

Eka maastoTiistai 12.05.2009 16:32

Voi kuinka herttainen voi hevonen olla; Kas, sitä jännitti ihan kamalasti olla metsässä, mutta ei rykinyt, ei pomppinut eikä tehnyt mitään muutakaan, kunhan vain oli pinkeänä. Mentiin aika lyhyt reissu (n. tunti) ettei otus saa halvausta :), ravailtiin ja käveltiin.

Ei pelännyt autoja tai muutakaan, yksi hevonen nähtiin matkalla :). Puskissa kahisevat linnut aiheuttivat hevoselle päänvaivaa, mutta reagoi niihin vain jalkojen notkahduksella.

Kotona sumutettiin öttiäismyrkkyä ja se oli lapasesta aivan tavallista toimintaa, ei siis aiheuttanut pelokkuutta, on se vaan viksu otus. Huomenna sitten esteitä, tai siis yhtä ristikkoa :)

PS. Lapasen huvittava tapa; Anu heittelee hevosille leipiä tarhaan (kokonaisia isoja) Lapanen ottaa aina leivän suuhunsa ja kantaa sen vesiastiaan, liekö suvussa koiraa? :)

HihiiTiistai 12.05.2009 00:09

Anu ratsasti lapasen tänään, kyllä täti on saanut halvalla hienon hevosen. Se esittelyvideo on tämän päiväiseen nähtynä aika b-tasoa. Lapaselta näet löytyy erittäin hieno ja korkea ryhti sekä iso laukka :).

Siis hah, jos kasassa pysyy, niin kyllä me yhdet pukukoulukisat läpi mennään :)

Maasto peruuntui sillä tädillä jälleen mielipuolinen migreeni, relaksantteja jne.

Huomenna uusi yritys, yksin tosin :)

Lapanen liikenteessäSunnuntai 10.05.2009 20:14

Hmmm, kyllä on tädillä tekeminen; Kas kolmipala oli kuin olikin liian vahva kuolain lapaselle. Tänään perus paksulla nivelellä se venyi kuin venyikin eteen alas ja sen sai ratsastettua tuelle. :)

Kuinkahan täti ikinä oppii ratsastamaan sitä???? :)

Jätettiin myös alaturpis pois ja löysättiin ylempää, siis kertakaikkiaan herkkis :).

Huomenna maastoon, saas nährä kuin tärin käy :)

Ps. tässä vireoSunnuntai 10.05.2009 04:44

Eli lapanen tosi toimissa, tämän perusteella täti sen osti :)

http://www.youtube.com/watch?v=bNy1wUZCvQQ