Voi kuinka herttainen voi hevonen olla; Kas, sitä jännitti ihan kamalasti olla metsässä, mutta ei rykinyt, ei pomppinut eikä tehnyt mitään muutakaan, kunhan vain oli pinkeänä. Mentiin aika lyhyt reissu (n. tunti) ettei otus saa halvausta :), ravailtiin ja käveltiin.
Ei pelännyt autoja tai muutakaan, yksi hevonen nähtiin matkalla :). Puskissa kahisevat linnut aiheuttivat hevoselle päänvaivaa, mutta reagoi niihin vain jalkojen notkahduksella.
Kotona sumutettiin öttiäismyrkkyä ja se oli lapasesta aivan tavallista toimintaa, ei siis aiheuttanut pelokkuutta, on se vaan viksu otus. Huomenna sitten esteitä, tai siis yhtä ristikkoa :)
PS. Lapasen huvittava tapa; Anu heittelee hevosille leipiä tarhaan (kokonaisia isoja) Lapanen ottaa aina leivän suuhunsa ja kantaa sen vesiastiaan, liekö suvussa koiraa? :)