IRC-Galleria

Suvikko

Suvikko

on syntymähullu

Tähtimerkit pimeässäSunnuntai 29.04.2007 23:41

Kun sulake paloi"
> >
> > OINAS
> >
> > - hyppää lattialta, huutaa "KÄÄK!", lyö päänsä kattolamppuun sekä
> > oven kulmaan ja manailee. Hän kiiruhtaa etsimään sulakkeita ja
> > taskulamppuja, muttei löydä kumpiakaan. Onneksi kynttilöitä löytyy.
> > Niitä sitten äkkiä palamaan, jotta voin jatkaa iltajumppaani!
> > Oinashan oli juuri ehtinyt vaiheeseen: "vasen, kaks, kolme, neljä -
> > oikea, kaks, kolme, neljä...", eikä olisi millään malttanut
> > pysähtyä! Tällä kertaa kynttilöiden kanssa vältytään pienemmiltä -
> > ja suremmiltakin - tulipaloilta. No, viimeksi kärähti vain kissan
> > häntäkarvat ja jouluna taisi leimahtaa joulukuusi, mutta ripeä oinas

> > sammutti sekä kissan että joulukuusen alta aikayksikön hienolla
> > punaisella vaahtosammuttimellaan, jota hän, sattuneesta syystä,
pitää aina helposti saatavilla.
> >
> > HÄRKÄ
> >
> > - ei huomaa sulakkeen palamista laisinkaan. Hän on nimittäin
> > vedellyt tirsoja olohuoneen sohvalla jo kolmisen tuntia ja jatkaa
> > vielä samanlaisen rupeaman lisää. Pikkuhiljaa heräillessään alkaa
> > härkää kummastuttaa outo lirisevä ääni...
> >
> > se tulee tuolta pakastearkun suunnasta...
> > Härkä käyskentelee unenpöpperöisenä pakastearkulle,
> >
> > ihmettelee hiukan miksi
> > valot eivät pala ja kastelee villasukkansa astuessaan pakastimen
> > vieressä olevaan vesilätäkköön. Voi ei! Nyt härkä heräsi! Minun
> > hirvipaistini, sisäfilepihvini, kantarellimuhennokseni kuohukermassa

> > ja joulukinkusta säästetyt läskit!!! Kaikki sulaneet!
> > Härkä vaihtaa sulakkeen ja etsii reseptit ja alkaa valmistaa
> > kahdeksaa ruokalajia yhtaikaa.
> >
> > Hän joutuu nyt seuraavien päivien aikana syömään tuplasti, jopa
> > triplasti, ja se lohduttaakin härkäparkaamme. Syöminenhän ei ole
> > mikään ongelma! Yhtäkkiä härkä onkin aivan käsittämättömän hyvällä
> > tuulella...
> >
> > KAKSONEN
> > - Kaksosen lukutuokio katkeaa, kun valot sammuvat.
> >
> > Äääk, mitä mä nyt teen, miettii kaksonen kuumeisesti ja helpottuu
> > samantien tajutessaan, että hätä ei ole tämän näköinen. Vaikka
> > sähköt katkeavat, kännykkä ja lankapuhelin toimivat edelleen! Siis
> > 'no problem' ja samantien puhelin pirahtaakin soimaan. Tai siis
> > puhelimet.
> >
> > Lankapuhelin ja kännykkä soivat
> > yhtaikaa ja kaksonen vastaa molempiin.
> >
> > Hän keskustelee kepeästi ja vaivatta kahden ihmisen kanssa;
> > kännykkään hän puhuu vasemmasta suupielestä ja lankapuhelimeen
> > oikeasta. Aika kuluu rattoisasti eikä kaksonen edes muista
> > sulakkeita eikä huomaa pimeyttä neljään tuntiin, jonka ajan hän
> > rupattelee puhelimessa, ei kun siis puhelimissa, kavereidensa
> > kanssa. Vasemmalla keskustellaan Englannin vasemmanpuoleisesta
> > liikenteestä ja oikealla ruoditaan Kokoomuksen vaalikampanjaa.
> >
> > Vasta, kun kaksonen sulkee puhelimen, ei kun siis puhelimet, hän
> > huomaa, että torppa on pimeä. Nyt ehtii kaksonenkin vaihtaa
> > sulakkeen, ei kun siis sulakkeet, ei kun siis sulakkeen.
> >
> > RAPU
> >
> > - Voih! Ei! Mä en ala, auttakaa! Mä pelkään kummituksia! En olisi
> > myöntänyt mutta nyt on pakko...
> >
> > Rapu soittaa äidilleen ja kysyy tältä, onko varmasti ihan totta,
> > että kummituksia ei ole olemassa?!
> >
> > Onko varmasti totta!?
> >
> > Äiti saa ravun rauhoittumaan sen verran, että rapu kykenee löytämään

> > tiensä sulakekaapille ja saa sulakkeen vaihdettua. Valot syttyvät,
> > rauha palaa maahan ja....... kummitukset vilistävät äkkiä takaisin
> > sänkyjen alle piiloon.........
hrrrrrrrrrrrrrrrr...........................
> >
> > LEIJONA
> >
> > - Mutta... mistä ihmeestä tuo valo tulee, ulkonahan on pilkkopimeää?

> > Joku täällä nyt selvästi kajastaa. Ei mutta - tietenkin - sehän olen

> > MINÄ! Kuinka minä sen nyt unohdin. Omavaloinen leijona löytää
> > sulakevaraston oman loisteensa valossa. Hän ei tarvitse edes
> > taskulamppua, juuri siksi leijonat eivät koskaan ostakaan
> > taskulamppuja. Mitä tästä opimme? Jos pelkäät kummituksia tai
palelet helposti, hanki leijona!
> > Leijonat toimivat kiitettävästi erittäin hyvinä lamppuina sekä myös
> > lämmönlähteinä.
> >
> > NEITSYT
> >
> > - ei moisesta säikähdä. Hän nousee rauhallisesti tuolilta,
> > suunnistaa kompuroimatta hyvän muistinsa varassa pilkkopimeässä
> > suoraan kaapille, jonka toiseksi ylimmän hyllyn vasemmassa laidassa
> > juuri taskulampun ja kynttilöiden vieressä, tulitikkuaskin oikealla
> > puolella, sijaitsevat 10 A, 16 A sekä 25 A sulakkeet tässä
järjestyksessä.
> >
> > Hän poimii hyllyltä taskulampun sekä oikean sulakkeen ja
> >
> > suorittaa sulakkeenvaihdon tuossa tuokiossa.
> >
> > VAAKA
> >
> > - Aapuva! Tulipa mustaa. Eikä musta edes ole "väri", vaikka monet
> > tietämättömät niin luulevat... (Vaaka tietää kaiken väreistä.) Vaaka

> > hakee kaapista sulakkeen, ottaa sen hyvinhoidettuihin kätösiinsä ja
> > kiertää sulakkeen kauniisti paikalleen, pikkurilli tyylikkäästi
hiukan koholla.
> > Vaa'an liikkeet ovat kauniita, tekeepä hän sitten mitä tahansa.
> > Hänen sormensa ikäänkuin tanssivat sulakkeen ympärillä. Hän
> > tarkkailee muita sulakkeita... hmmm... aika rumia. Taideteollinen
> > korkeakoulu saisi kyllä luvan tehdä näistä tyylikkäämpiä, linjat
> > ovat kankeat ja jäykät, väri huonosti valittu... (Valkoinenkaan ei
> > ole väri. "Vaak. huom.") Voi olla, että vaaka kehittää itse ns.
> > design-sulakkeen vielä. Niitä tullaan myymään tyylitajuisille,
> > sofistikoituneille ja älykkäille ihmisille Pentikin tai Aarikan
> > myymälöissä. Ehkä myös Marimekko ottaa tuotteen myyntilistoilleen.
> > Koska sulake on vaa'an suunnittelema, uskon, että siitä tulee
bestseller.
> >
> > SKORPIONI
> >
> > - ihastelee äkkiä alkanutta mustaa synkkyyttä. Hän päättää antaa
> > sulakkeenvaihdon odottaa, jotta voi tutkia pimeyttä hiukan
> > perusteellisemmin... Skorpioni kutsuu luurangot ulos kaapeista ja
> > huutelee kummituksille ja aaveille, sekä lepakoille: "NYT voitte
tulla esiin!
> > Täällä on säkkipimeää! Nyt teidän ei tarvitse pelätä!" Skorpioni
> > pettyy, kun kukaan ei saavukaan esittäytymään... Kummitukset
> > pohtivat nurkissaan hiukan
> > loukkaantuneina: "Ai MEIDÄN ei tarvitse pelätä?! Hmh!" Kummituksia
> > hieman hävettää... taitavat itse pelätä skorpionia. Kummitukset
> > nimittäin pelkäävät ihmisiä, jotka eivät pelkää heitä.
> >
> > JOUSIMIES
> >
> > - rientää keittiöön etsimään kaapista sulakkeita, jotka hän on
> > unohtanut ostaa. Etsii ja penkoo kunnes kaapin hylly putoaa. Sitten
> > hän, pudonneisiin esineisiin kompastellen, ryhtyy etsimään
> > siivouskomerosta taskulamppua - ei löydy - ja lopuksi kynttilöitä.
> > Ei onnista. Ai niin kynttilät loppuivat jouluna ja taskulamppu
> > tipahti järveen tuulastusmatkalla... Nooh, loppu hyvin kaikki hyvin.
> > Jousimiehen onnella kyse ei ollutkaan palaneesta sulakkeesta, vaan
> > yleisestä sähkökatkoksesta ja valot välähtävät päälle samantien, kun
jousimies vasta pääsi alkuun.
> >
> > KAURIS
> >
> > - puree hammasta. Nyt harmittaa! Onko hienoissa kodinkoneissani
> > jotakin vikaa? Mikä aiheutti sulakkeen palamisen? Kodinkoneet pitää
> > kai kaikki tarkastaa ja huoltaa. Ja paljonko sekin taas maksaa? Äh!
Vai...
> > johtuiko sulakkeen palaminen kuitenkin siitä, että sain ne puoleen
> > hintaan.
> > Niissä oli "parasta ennen"-päivämäärä juuri ohi. Mutta eihän se
> > ollut ohi kuin yhdellä päivällä! Eikä sulakkeiden ostostakaan ole
> > aikaa kuin kaksi vuotta! Taasko niitä pitää ostaa?! Hieman kireänä
> > ja huolestuneena tekee kauris nyt vastahakoisen päätöksen: Kai niitä

> > sulakkeitakin on ruvettava sitten ostelemaan sillä normaalilla -
> > kalliilla! - hinnalla.
> >
> > VESIMIES
> >
> > - Tyhmä keksintö tuollainen sulake, joka poksahtaa, ja juuri väärään

> > aikaan! Vesimies oli juuri virittänyt koekäyttöön rakentamansa
> > "antennin", jonka tarkoitus on kerätä ja varastoida ukonilmalla
> > salamoiden sisältämä sähköenergia. Tällä masiinalla laajojen
> > skaalojen vesimies tulee lyömään neljä kärpästä yhdellä iskulla:
> > Keksintö a) ratkaisee maapallon energiaongelmat b) ratkaisee
> > saasteongelman c) lopettaa vaaralliset ydinvoimalat ja d) palauttaa
> > maailmanrauhan, kun suurvaltioiden ja öljynviejämaiden ei enää
> > tarvitse nahistella keskenään. Öljyähän ei tämän jälkeen enää
> > tarvita. Vesimiestä ottaa hieman päähän, että kaiken tämän keskellä
> > pitää vielä kehitellä moinen pikkuasia: poksahtamaton sulake!
> >
> > KALAT
> >
> > - Auts! Mitä nyt? Maailmanloppu?
> >
> > Kalat ei tajua mitä tapahtui, mutta
> > ei hänen tarvitsekaan.
> >
> > Ei aikaakaan, kun kala jo nauttii tilanteesta täysin siemauksin. Ei
> > hän sulakkeista mitään tiedä, mutta kynttilät ovat aina käden
> > ulottuvilla. Tulitikkuja joutuu etsimään vartin, mutta ei se
mitään..
> > Kalat
> > sytyttää kynttilän, laittaa soimaan pehmeää mystistä musiikkia ja
> > asettuu silmät kiinni divaanilleen. Mikä rauha... mikä pehmeä
tummuus...
> > turvallinen pimeys... ikuisuuden kosketus...
> >
> > Oi, kestäisipä tämä iäisesti, miettii kala lipuessaan

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.