Tänään on taas hymyilyttänyt. Neljä tuntia yöunia ja kolme kuppia kahvia ennen kahtatoista ei välttämättä kuulosta kovin hymyilyn arvoiselta, mutta tiimimme pelasti taas päiväni. Teimme pari tiimitehtävää ja jatkoimme sitten yleistä hengailua Tiina K:lla. Lopulta vain minä jäin jäljelle, mutta teki taas niin hyvää jutella Tiinan kanssa. Istua sen keittiössä, jossa on ihana väriset kaapit, ja syödä joulupipareita. Huomenna tiimin kanssa viettämään pikkujoulua. Luovuimme origami-askartelu-arttutorrtu-ideoista ja tylsästi suuntaamme huomenna ravintolaan syömään, mutta uskon, että illasta tulee silti loistava. Ravintolan muita asiakkaita ajatellen olisi hyvä, jos pöytämme olisi mahdollisimman syrjässä. Olemme melkoinen mölyjoukkio.
Juha Tapion Tästä Kaikesta -levy soi jo toista kertaa läpi. Tykkään sen miehen äänestä. Ja tämän levyn sanoitukset ovat ihan parhat. Tiinan kanssa taas siitä puhuttiin, kuinka on uskomatonta, miten Taivaan Isä meitä johdattaa & järkkäilee meidän asioita.
Taidan palata lehtieni pariin. Lämmin huopa, Trendi ja lasi glögiä. Muuta en juuri nyt kaipaakkaan. Olen taas todella onnellinen.