IRC-Galleria

Höpsö paikka tämä minun pieni Pyhärantani, Reilan kyläni ja meidän asuntoalue. Kaikki tietävät vähintäänkin puolet toistensa asioista. Pari viime päivää täällä on ihmetelty yhden naapurin pihassa olevia koneita, ja mietitty, mitä siellä mahdetaan tehdä. Tänään sentään kuulin äidiltä, joka kuuli ukilta, joka kuuli toiselta naapurilta, että mitä siellä yhdellä naapurilla oikein tehdään. Maalämpöä tulossa. No nyt tekin sitten tiedätte.

Mietin ajellessani tänne illalla Raumalta, että niin kauan kuin porukat asuu täällä, voin tosiaan tuntea, että mulla on koti jossain. Olen aika moinen paikasta toiseen liitelijä, tykkään olla menossa. Kai olen jotenkin rauhatonkin, ja kyllästyn helpolla. Mutta täällä on silti aina mun koti ja paikka, johon voi palata. Isäkin sano joskus niin, kun lähdin opiskelemaan muualle. Että kotiin saa aina palata. Ja ihan sellainen olo tänään taas tulikin, kun mietin sitä, etten yhtään tiedä, että mitä tuleva lukuvuosi taas tuo tullessaan.

Bärren kanssa shoppailtiin eilen ja puhuttiin siitä, ettei mikään varmasti syksyllä ole niin kuin ennen. Ainahan asiat muuttuu. Mutta en jäänyt miettimään sitä. En enää pelkää muutoksia niin kuin joskus. Elämä on tähän asti ainakin tuonut niin paljon hyvää tullessaan.

Viime keskiviikkona päätettiin kouluvuotemme. Annettin palautetta ja Tomi onnistui ymppäämään kaiken kritiikin väliin hyvin paljon kehuja meidän tiimille. No, meidän tiimi nyt sattui olemaan kaikkein paras. Laulettiin suvivirsi, ekat säkeistöt meni hyvin ulkomuistista, mutta mitä pidemmälle päästiin, sitä hiljasemmaksi kävi laulu. Ei se haitannut. Istuin vain, kuuntelin sanoja, katselin ulos ikkunasta. Oli hyvä olla, vaikka hirvittikin se, ettei kaikkia hassuja ihmisiä näe nyt sitten hetkeen. Mulla oli kumisaappaat ja muumihuivi, ja mietin, etten ole koskaan tainnut laulaa suvivirttä kumpparit jalassa. Ei haitannut. Bärre sanoi, että asustus oli hyvin tiinamainen. Kuvastaa ehkä hyvin koko vuotta: on todella saanut olla koko vuoden ihan tiina.

Koulun jälkeen tehtiin miljoona eri operaatiota. Etsittiin karttoja, käytiin kaupassa ja haettiin meiltä vähän kodin elektroniikkaa. Kaikki suunnitelmat ei tietenkään mee aina niin kuin pitää, ehkä elämässä ei kannatakaan liikaa suunnitella. Karttoja ei välttämättä tarvitse seurata, mutta silti voi löytää perille. Kurkku saattaa unohtua, mutta salaatti on hyvää ilmankin. Ja joskus elektroniikka käy tarpeettomaksi, mutta eiköhän silläkin ole jokin tarkoitus. Kaikkea ei vaan voi ymmärtää. Pitää vaan luottaa.

Mutkien ja koukkausten jälkeen ajelin skootterilla tunnin verran Sallulahin mökille. En eksynyt lainkaan. Olen melko ylpeä itsestäni. Mielestäni mulla oli siihen oikeuskin. Mun suunnistustaidot on kehittyneet melkoisesti! Sallulahin mökillä saunottiin, uitiin, syötiin hyvin ja puhuttiin. Miehistä totta kai, mutta muustakin. Ajelin yöllä kotiin, enkä taaskaan eksynyt.

Seuraavana päivänä alle kolmen tunnin yöunien jälkeen myymään karkkia. Kyllä sekin taas oli ihan mukavaa pitkän tauon jälkeen, ja varsinkin kun tiesi, että sitä hommaa ei tarvitse tehdä montaa päivää tänäkesänä. Ajoin Korsoon ja takasinkin skootterilla taas. Hassua oli. Mentiin suoraan töistä "halvalle pitsalle", tosin en edes syönyt pitsaa. Ja siitä Sallulahille ja lisää herkuttelua. Pitkitettiin ja pitkitettiin vaan sitä tosiasiaa, että kesä ja ero tulee oikeesti. Kutrolle siis sanottiin tässä vaiheessa heipat.

Perjantaina taas taas torille. Vietinkin siellä sitten lähes koko päivän, kun illalla jäin hullu vielä tekemään uutta maailmanennätystä ja ihmettelemään ihmisten paljoutta. Olin jonkun aikaa viides pyörä, mutta sitten ajauduin neljästä muusta eroon. Ehkä se olikin hieman helpompaa olla pienen matkan päässä. "Jos mä oisin siel ni sit ois kolme onnellist pariskuntaa!" sanoi Sallulah. Ja olin onnellinen. Kultainen tyttö.

En jaksanut jäädä katsomaan loppuun asti, mutta olisin kyllä varmaan samantien voinut. Tungos oli mieletön. Mutta junassa piristyin taas. Menin R:llä Järvenpäähän, kun en jaksanut jäädä odottelemaan H:ta Saunakalliolle. Junavaunu täyttyi ääriään myöten. Istuin pyöräkorokkeella tai mikä lie onkaan ja katselin kahta suloista pientä tyttöä. Ne oli puettu vaaleanpunaisiin ja isukki syötti toisell tuttelia pullosta ja toiselle lenkkimakkaraa. Nauratti. Juttelin siinä sen perheen kanssa ja kävelin kotiin Järvenpäästä. Keräsin puskien ja puiden oksia matkalla ja vein ne kotiin maljakkoon.

Lauantai-aamuna väsytti taas mielettömästi. Töissä oli kuitenkin mukavaa. Illalla tehtiin pitsaa Aakkosten kanssa ja pelattiin junapeliä. Menin yhdeksältä nukkumaan ja nukuin ruhtinaalliset kahdeksan tuntia. Aamulla taas aikaisin junalla Helsinkiin ja töihin. Kun sunnuntaina palasin, tuntui, etten muuta hetkeen ole kotona tehnytkään, kuin nukkunut. Mutta sinä iltana tein sitten harkkaraportin loppuun. Vihdoinkin. Käytiin myös Bärren kanssa Sallulahilla. Piti ottaa sieltä yksi kukka mukaan, mutta yllättäen ei muistettu. Haetaan se myöhemmin. Se on kolmas kukkanen, joka meille tulee kesäksi hoitoon. Lisäksi käyn Ellillä ja Sallulahilla kastelemassa niiden kukat. Mitähän ne oikein ajattelee??

Maanaintana lähdettiin koulun ja Sallulahin kautta Helsinkiin Bärren kanssa. Bärre pakotti mut kokeilemaan farkkuja niin kauan, että löysin sopivat. Se on niin ihana. Mä ahdistuin jo ekassa sovituskopissa. Tunsin itteni niin rumaksi ja vaikka mitä. Oikeesti inhoan farkkujen etsimistä. Mutta kiitos Bärren, löysin kahdet, joista oikeesti pidinkin. Sen jälkeen olikin hyvä mennä syömään hyvin. Bärre on ehdottomasti mun suosikki-shoppailu-seuraa.

Hyppäsin Kampissa linja-autoon ja tulin Raumalle. Juttelin matkalla ensin tuntemattoman naisen kanssa ja sitten paljon tutumman tytön kanssa. Sen lisäksi nukuin ja luin, joten matka sujui oikein hyvin. Vesisateessa oli ihana istua bussissa. Pidän sateesta. Niin ja tuntemattomien ihmisten kanssa juttelusta. Olen viime aikoina jutellut paljon junissa ja bussissa vieraiden ihmisten kanssa. Matka kuluu sillätavoin paljon mukavemmin. Pidän ihmisistä.

Äiti haki mut Raumalta ja toi kotiin Pyhärantaan. Tänne hassuun paikkaan. Kävin mummulla ja sitten tulin kotiin saunaan. Illalla katsottiin äitin kanssa jotain hölmöä leffaa. Tuntui ihanalta ajatella, ettei mulla oikeesti ole mitään parempaakaan tekemistä, että hyvällä omalla tunnolla voin katsoa jotain typerää elokuvaa.

Tänään laiskottelin aamun. Nukuin ja luin. Luin ja nukuin. Söin kalakeittoa ja lähdin sitten Raumalle. Hoidettiin Jonskun kanssa tärkeitä asioita ja sitten etsittiin kahvila, josta sai berliinin munkkeja. Ei mitään kovin yksinkertaista ollutkaan, vasta neljännessä kahvilassa tärppäsi. Joskus pitääkin olla kranttu. Ja oli kiva nähdä Jonskua! Sitten hain Suskin ja mentiin Merille. Suunnitteilla oli ollut mehukekkerit parvekkeella, mutta tyttöjen mielestä oli liian kylmä, joten istuttiin Merin ja Laurin keittiössä. Mutta sielläkin on ihan hyvä olla.

Äskön katottiin äitin kanssa romanttinen komedia. Se loppui hölmösti. Ei siis sillä tavoin, kuin ennakkoon odotti. Päätähtiprinsessa ei saanutkaan prinssiä. Mutta kai se sen joskus löytää. Ja minä kanssa. Nyt menen vierassohvalle näkemään makoisia unia. Tämä huone on muuttunut vuodessa melkoisesti, mutta tossa sohvalla on silti edelleen erittäin turvallista nukkua.

En voi tajuta, että koulu loppuu huomenna. KU on paketissa, enää uupuu TT:n raportti. Teen sen torstaina rättiväsyneenä töiden jälkeen. Valmistaudun koko ajan lisää ja lisää kesään. Tänään lainasin ekat kirjat "kaverikirjastoista", eli tässä tapauksessa Veeran kirjahyllystä. Vielä ajattelin katsastaa ainakin Kutron ja Ellin hyllyt. Ja Bärreliinillä on uusin Harry Potter. Myös Mikolta kotoa löytyy kirjoja vino pino... Ja olen odottanut kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun tentit ja raportit ja kaikki on hoidettu. Mutta tänään tuli sellainen olo, että voisin jatkaa toiset 9 kk putkeen tätä elämää.

Rakastan näitä tällaisia päiviä. Ensin koulussa tehtiin ryhmätyötä [ja oltiin aidosti innostuneita] monta tuntia. Sitten Sallulah tuli meille. Istuttiin mun huoneessa ja keittiössä ja onnistuttiin olemaan herättämättä Bärreä, joka nukkui neljän tunnin päikkäreitä. Täältä lähdettiin Veeralle viimeisille Martta-kahveille. Kuvittelin meneväni aikaisin nukkumaan, joten skippasin kahvin, mutta sain herkullista uunijäätelöä [en ollut koskaan moisesta kuullutkaan!] ja persikkajääteetä suoraan ulkomailta. Sieltä käytiin hauhauhau-ulkoiluttamassa Tove ja ripustamassa pyykkikoneeseen unohtuneet pyykit [hupsista] ja jatkettiin sitten koulun saunalle, missä Isokäsi vietteli tiimisaunailtaa ja me päästiin luvan kanssa kuokkimaan. Ja jotain tunti sitten ehkä kotiuduttiin. Se siitä aikaisin nukkumaan menosta sitten, kun istahdin koneelle kirjoittamaan puhtaaksi tiimimme viimeisiä pohdintoja...

"Ihanaa, että meillä on tällainen koulu, että me tullaan tänne vapaa-ajallakin". Niinpäh. Muistan sen pääsykoepäivän. Auringon paisteen ja järven. Ja kaikki mukavat ihmiset. Eipä niistä ihmisistä päässyt sisään kuin Mira, mutta mepä sitten asustellaankin naapureina ja lenkkeillään yhdessä. Ja kaikki nykyisen elämäni ihmiset ovat vielä tsiljoona kertaa ihanempia, kuin ne, joita silloin tapasin Miran lisäksi.

Muistan sen kesäisen päivän, kun istuin takapihan kuistilla ja puhuin Jonskun kanssa puhelimessa selittäen pääsykokeista. Ja sanoin, että oli ihanaa olla pääsykokeissa ja nyt on sellainen olo, että Diak voiskin olla mun paikka. On se.

Piti mennä nukkumaan ajoissa, kun on nää yöunet taas jääneet vähän vähäiselle. Piti ja piti.. Mutta pidän tällaisesta vähä-unisesta elämästä, ehtii tehdä enemmän.

Lauantaina lähdin aamulla ennen kuutta kohti Turkua. Suski & Tiina oli menossa taas. Suskin äiti joskus epäili, ettei meitä kahta pitäisi päästää kaksin mihinkään. Pöh, hyvin ollaan pärjätty. Lähdettiin melomaan Aura-jokeen 14 muun partiolaisen kanssa.

Alkumatka meni melko rauhallisesti. Oli ihan mukavaa, ja mietin, että rauhaa kyllä nyt kaipailenkin kaikkien koulu- & työ-hässäköiden väliin. Katseltiin kauniita maisemia ja nautittiin vaan. Kahvitauko piristytti sitten kummasti ja aloin nauttia kaikesta vielä enemmän. Päästiin laskemaan pari pientä koskea, eikä vesisadekaan haitannut. Rakastan sateisen metsän tuoksua. Tuomia. Kevättä ja kesää... metsää.

Yövyttiin jonkun museon pihassa. "Ei tässä lue missään että telttailu kielletty!" Yöllä olin saanut kaksi kappaletta hyvin samansisältöisiä viestejä siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tajusin siinä keskellä yötä niiden viestin lähettejien tärkeyden. Nyt mulla on kova ikävä toista, ja syksyllä, kun olen harkassa, tulee ikävä toista. Mutta onneks isona muutetaan kaikki Raisioon! Vaikka jotain muutakin on kyllä viime aikoina ehdoteltu...

Hassua, että Suomi voitti Euroviisut. Ja harmitti, kun en ollut näkemässä. Mutta kyllä mä mieluummin olin siellä keskellä mettää ja peltoja. Bongailin kivoja maalaistaloja ja mietittiin, että mahtaisko hienoimmissa niistä olla vapaita poikamiehiä. Nukuin teltassa ja olin hiljaa vaan.

Sunnuntaina melottiin vielä johonkin yhteen asti. Laitettiin päätepisteessä ruokaa auringonpaisteessa ja olo oli hyvä. Äiti ja iskä haki mut partiotoimistolta ja Tiina ja Skootteri pääsivät kotiin Järvenpäähän. Meidän parveke muuttui pienoiskesäpuutarhaksi, tänä kesänä herkutellaan toivottavasti tuoreilla mansikoilla ja tomaateilla, vaikka kaupungissa ollaankin!

Äiti oli tyhjentänyt mulle pakkasesta kaikkea ja isä laittoi synttärilahjakellon seinälle. Melkein itkin, kun mentiin niitä Toven kanssa alas saattelemaan. Tuli sellanen olo, että haluisin vielä olla pikkulapsi ja palata niiden kanssa kotiin. Istua siellä takapenkillä, niin kuin tullessakin. Syödä rinkeleitä, karkkeja ja juoda limsaa. Perhematkailua. Hassua.

Luettiin Bärren kanssa tenttiin taas puoli kolmeen. Teetä, äidin korvapuusteja, Mäkkäri ja Lutteri. Jeah.

Aamulla selitin kahdeksalta Bärrelle, että minä olen vaihtanut kauhan. Bärre ei yhtään tajunnut, joten totesin meneväni vielä vartiksi nukkumaan. Vartin päästä en minäkään enää tajunnut. Keitin kahvit kahdelle.

Ajettiin skoottereilla peräkkäin kouluun. Bärre tööttäsi Kutrolle ja minä vilkutin. Tentti tuli ja meni, ja sitten tiimeilyä viimeistä kertaa. Tajusin vasta äskön, Kutron päiväkirjaa lukiessani, että tiimeily tosiaan loppuu tähän. Kauheeta.

Mentiin Rantapuistoon Kutron, Sallulahin ja Aakkosten kanssa. Aurinko paistoi ja on jo niin kesäinen olo. Jutut oli taas jotain ihan kässittämätöntä, mutta niin aina. Niitä tulen kaipailemaan kesällä.

Menin Helsinkiin moikkaamaan Venlaa ja Reettaa. Reettaa kasvaa hurjaa vauhtia. Kuukausi on aina ihan liian pitkä väli meidän tapaamisten välillä. Useemmin tartvitsisi nähdä. Istuin metrossa matkalla keskustan kautta kotiin, kun Outi laittoi viestiä, että voitais nähdä huomenna tai ylihuomenna. Soitin ja sovittiinkin tapaaminen kahdenkymmenen minuutin päähän. Käsittämätöntä. Joskus sovittiin tapaamisia puolenvuoden päähän, seuraavaan kesään. Elämä on mennyt tosi jännästi, enkä olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että Eläinmaailman julisteen takaa bongatusta tytöstä voisi tulla näin tärkeä.

Mira tuli meille samalla ovenavauksella mun kanssa. Juotiin teetä ja juteltiin. Tykkään tästä elämästä tallaisena.

Tänään piti olla töitä. Ei sitten ollutkaan. Se on vain loistavaa. Ehdin pakata, lukea tenttiin ja siivota vähän. Ja Tove ei joudu olemaan niin paljoa yksin. Olen kyllä viihtynyt töissä. Mukavia ihmisiä. Ja huomaan jälleen kerran, että pidän asiakaspalvelutöistä. Lettujakin [huomaathan Salla sanavalinnan ;) ] osaan jo melkein paistaa.

Tiistaina oli tokavika tentti. Sen jälkeen piti ahkerasti lukea seuraavaan. Höpsistä vaan! Tiistaina tentin jälkeen mentiin tiimi-jätskille. Puhuttiin, että ollaan me kehitytty siitä ekasta etiikan tentistä [saunareissu, jolla Arttu sammui... jeah]. Ja että ollaan me vaan niiiiin ihania. Jotkut opettajatkin kuulemma sanoneet niin. En ole aivan varma, uskoisinko.

Tiistai-iltana oli 19päivän saunailta. Saunottiin, uitiin, pelailtiin Trivialia ja huudettiin & naurettiin. Salla lupasi soittaa häissäni "Tiina menee naimisiin". Se on kyllä niin hömppä ja ihana! Hassua, kuinka on sellanen olo, että tossa ryhmässä tosiaan on munkin paikkani. Viimeksi ehkä ala-asteella tuntenut sillai kuuluvansa omaan luokkaansa...

Keskiviikkoaamuna menin töihin Pajala-keskusta-Kannelmäki-reittiä. Taas tosi fiksua. Töiden jälkeen olin aika rättipoikki, koska olin nukkunut viisi tuntia. Yritin lukea. Mira ja Mooria kävivät kyläilemässä ja katsoin Diilin. Eli lukeminen jäi taas hyvin vähäiselle. Mutta ei se taaskaan tuntunut haittaavan...

Eilen töiden jälkeen Lintsille med Salla ja Bärre. Carmen Grayn ilmaiskeikka. Ja Sallulahin autolla kotiin. Nää 7 kk Järvenpäässä on kyllä olleet ihan tosi kummalliset! Siitä puhuttiin illalla Bärren kanssa. Katsoin Euroviisuja ja yritin samalla mukamas lukea. Hyvin epätoivoista oli.

Mutta tänään. Tänänä luetaan! Joopajoo. Mutta yritän ainakin hei! Hei-hei.

Katsoin Everwoodia. Se on oikeesti maailman paras ohjelma. On niin väärin, että se jää kesätauolle.

Tajusin kaksi asiaa sitä katsellessani.

1) Olen oikealla alalla. Mun paikka on juurikin täällä. Se on tässä pari viime päivää paljon pyörinyt mielessä. Ei Tampere, ei Jyväskylä. Vaan Järvenpää ja Diak [- Deekut ihmettelevät aina Kutroa, tai miten se menikään. ]

2) Kesällä tulee ikävä Sallaa ja Kutroa. Meillä oli tänään huippu-päivä koulussa. Bärre epäili meidän kirjoittavan romaania. Melkein ehkä joo. Kai tästä kaikesta jo saisi sellaisenkin? Välillä oli todella vaikeuksia olla nauramatta ääneen. Kutro tempaisi taas, pyöritin sille ja Roopelle varttitunnin hyppynarua sen jälkeen kun kumpikin oli syönyt viisi ja puoli makkaraa ja kasan muusia. Keittiöntäditkin olivat varmaan todella ihastuneita. Salla toimi melkein tasapuolisena tuomarina. Niiden kahden kanssa saan aina olla oma itseni. Kumpikaan ei vaadi muuttumaan yhtään mitenkään. Saan olla iloinen, suruinen tai suuttunut. Pirteä tai väsynyt.

On muutenkin ollut hyvä päivä. Bärren ja Toven kanssa käytiin pienellä lenkillä. Juostiin hiekkakentällä ja aloin odottaa juhannusta. Muisteltiin taas vanhoja. Aika on mennyt niin nopeaa.

En meinannut muistaa, mistä kesämuistosta tein joskus patsaan. Muistin lopulta kuitenkin. He ovat edelleen kovin rakkaita. Kaivoin Anssi Kelan ekan cd:n ja se soi nyt. "Vaikka on kaikki kohdallaan, ei mikään ole ennallaan". Mutta en ajattele enää niin. Mieluumminkin, "vaikkei mikään ole ennallaan, silti on kaikki kohdallaan".

Hymyilen. "Jos en lähde sinne, niin sit mä jään tänne".

On kiirettä, kiirettä ja kiirettä. Harkkaraportti, talkoita, tentit, Korpiaviisi, yllättäviä lehtijuttuja, hakemuksia, töitä kohta... Koko ajan jotain jossain. Nytkin pitäisi tehdä muuta. Ja kaiken kiireen keskellä olen nauttinut keväästä enemmän kuin aikoihin. Katsellut vaaleanvihreitä puita. Ihmetellyt luonnon kauneutta. Nauttinut lämmöstä.

Vappua juhlimme neljä päivää. Ekaks perjantaina meillä. Sitten kolme päivää pikniköintiä. Rantapuisto, Helsingin keskusta, Kaivopuisto. Vappuna menin ja menin, mutta samalla lepäsin. Ei hirmuisasti hommia. Oleilua vaan. Rakkaita ihmisiä. Mietin, että jos ensi vappuna en täällä olekaan, niin ikävä kyllä tulee.

Viikonloppuna vietin laatuaikaa äidin kanssa. Istuimme moneen otteeseen ulkona. Nautimme keväästä ja olimme vaan. Oli hyvä olla. Äidistä on tullut läheisempi muuton jälkeen. Minun ei ole lauantai-iltanakaan kiire mihinkään muualle. Sauna, grillausta ja hömppä leffa. Se riittää ihan hyvin. Vaikka oli kyllä perjantaina mukava nähdä Meriä ja Suskia.

Eilen hypimme hyppynarua koulussa. Ja pelasimme pikipataa, tai miksi kukakin sitä sitten halusikaan kutsua. Oli ihan huippua. Ei tällaisia ihmisiä, tällaista kouluporukkaa, voinut kuvitella olevankaan!

Tiedän olevani kiireinen. Tiedän, että sotken välillä itseni turhan moneen soppaan. Mutta näin elän. Oli melkoisen hirveää, kun Brasiliassa piti olla vuosi tekemättä mitään. Säätämättä mitään. Olen Tiina Tee, kun saan mennä ja touhuta.

Aakkos-ystäväni ovat höpsöjä. Vankilan perhehuoneen tapaamisiin oikeutetuista ihmisistä ehkä syytä vielä neuvotella Kutron kanssa. On niin paljon mukavampaa palata puolenyön jälkeen kotiin, kun tietää, että täällä valvotaan. Eivätkä he häiritse, vaikka ovatkin täällä kun katson OC:ta tai teen jotain mukamas fiksua. Ja tiedän, että he eivät halua syyllistää tai syytellä. He vain välittävät. Ovat ihania.

Istun parvekkeella netissä! :) Kesä on ihan kohta siis täällä jo. Tänään alkoi myös pyöräilykausi. Koululle on n 5,4km. Se tietää lähes yhtätoista kilometriä päivässä. JepJesJeah.

Viikonloppu Pyhärannassa kului partion [lipunheilutusta, paperilavan tyhjennystä ja kokous] parissa, kotona laatuaikaa viettäen ja oikeiden ystävien kanssa. Lauantai-iltana menin siis Merille. Siellä oli 'kaikki pojat', Merin leikkikavereita ja lähes kaikki tytöt. Viihdyin jotenkin paremmin kuin koskaan aikaisemmin tossa porukassa. Lopulta jäätiin taas miettimään menneitäkin. Paikalla oltiin siinä vaiheessa minä, Meri ja pojat. Henkka: "Mitä, ette te oo kyllä neljää ja puolta vuotta seurustellut!" Mutta kun joo, on ne. Oli meillä ihan hauskaa, kun mietittiin alun käsityksiä joistakin näistä ihmisistä, joista nykyään niin kovasti pidetään.

Enkä enää edes pelkää, että aika ajaa meidät erilleen..

Maanantaina hoidin kaikenlaisia virallisia asioita. Ostin katekismuksen ja virsikirjan, kävin verotoimistossa ja rekisteröin uuden autoni. Äiti heitti mut kauheellä kiireellä linkkapysäkille ja matkasin Turkuun. Kokoustimme taas Pj-kurssin merkeissä. Mietittiin kurssia. En kauheasti osannut sanoa mitään. Tämän päivän jälkeen olisin taas osannut sanoa niin paljon enemmän. Kärsimyksen ongelma -tunnista ei tule 45 minuutin luentoa...

Juna toi minut Järvenpäähän. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta luin Lutherin viisaita ajatuksia. Sisäistinkin kai jotain, ainakin 25 prosenttia luterilaisuudesta. Mietin kyllä paljon muutakin kuin kärsimyksen ongelmaa siis. Kuten sitä, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Niin ajatteli Jumala ja Luther myös. Minä ja Kutro ollaan ihan samaa mieltä kanssa.

Aamupäivä koulussa kului nopeasti. Lounastimme Tuireliinin kanssa ja päätettiin lähteä viimeisenä koulupäivänä Linnanmäelle. Joku setä kysyi meiltä, että ketä me oikein ollaan. Ja käski meidän pitää iloisuutemme. Taitanee onnistua! Sitten kaikki Idea.onniliinit siirtyivät Hannalle. Meidän toimintao li kyllä ihmeen jäsentynyttä tai jotain sellaista tänään. Tottakai me huudettiinkin, kuinkas muutenkaan. Mutta saatiin ihan fiksuja suunnitelmia aikaseks. Kai.

Katsottiin yks ihmeellinen ruotsalainen leffa. Leffa kertoi muka poliiseista, mutta oikeesti se kertoi meistä. Ois aika hyvä opetusvideo Lapsuus ja nuoruus -jaksolle. "Näin toimivat hyvät nuorisotyönohjaajat..."

Ihana ilma oli pyöräillä kotiin. Ja nyt istua täällä parvekkeella. Rakastan kevättä ja valoa ja tätä kaikkea nyt jotenkin.

Tulin Pyhärantaan. En meinannut uskoa, että olen ennekin ajanut Hyvinkää-Forssa välin. Auringonpaiste tekee kaiken niin erilaiseksi. Kevät on kyllä täyttänyt mun mielen ihan täysin.

Torstaina tein aamulla psykologian tehtävän. Tosin jo iltapäivällä tajusin, että pitää korjailla sitä hieman. Muistin jalkapalloleijonani ja otimme Ellin kanssa pari matsia. Koulun jälkeen kävimme kaupassa ja siivosimme. Sitten Vilkku ja Veera soittivat syömään piirakkaa ja kävelimme Haltianpolulle vesisateessa pienen perheemme kanssa. V & V olivat tehneet herkullista kasvispiirakkaa ja hyvää salaattia. "Onko tämä valkoinen juusto juustoa?" Olen niin fiksua, että kateeksi varmaan käy!

Perjantaina herässimme aikaisin. Teimme aamulenkin ja söimme herkkuaamupalaa: puuroa, mustikoita, kahvia ja itsetehtyjä sämpylöitä. Sitten kouluun, viimeistä kertaa Starletilla. Elli ja Mira tulivat myös kyydissä. Ensi viikolla alkaakin sitten pyöräilykausi.

Joku oli sitä mieltä, että me KNTO:t siirryttäisiin maanantaina Kauniaisiin. Ei kiitos. Olen mieluummin juuri Järvenpäässä. Hulluja ihmisiä ja huumorintajuisia opettajia. On niin hyvä olla siellä. Oikeesti meistä kyllä tulee 'Diak eteläinen' ja jaksojen suorittaminen toisissa yksiköissä kuulemma helpottuu. Ei kiitos siltikin.

Jakso loppui. Ei nostettu maljoja tai laulettu virsiä. Annettiin vain paljon palautetta ja lähdettiin kiireellä linja-autoasemalle. Höhlää. Enkä edes tajua jakson loppuneen. Ja koska en edes mene uuden jakson aloitukseen maanantaina, niin tiistaina luultavasi luulen jatkavani edelleen TT:tä.

Koulun jälkeen Mira tuli hakemaan Toven hoitoon. Minä söin pikaisesti ja lähdin sitten ajelemaan Raumalle. Ihana ilma. Rakastan kevättä. Kävin Rauman seurakunnassa juttelemassa yhden sedän kanssa, ja hyvin todennäköisesti vietän täällä päin Suomea ensi syksynä kaksi kuukautta. Hassua.

Menin Sarille. Juotiin huippuhyvää kahvia ja lörpöteltiin. Käytiin kirjastossa, haettiin jätskit ja mentiin Kanaalinvarteen syömään. Taas niin kevätfiilis. Voi että. Oli mukava viettää pitkästä aikaa useampi tunti yhdessä.

Hain Mikon ja tultiin kotiin. Äiti oli tehnyt pizzaa ja käytiin saunassa. Katsoin Ecerwoodin nauhalta ja juttelin pitkät pätkät äitin kanssa. Oli hyvä perjantai-ilta kotona. En kaivannut minnekään muualle.

Heräsin jo nukahdettuani viestiin. Ei ole helppoa olla ystävä, kun toisella on vaikeaa. Tahtoisi kertoa, kuinka toinen oikeesti on niin supermahtava ihminen, ja että aurinko paistaa kyllä vielä taas joskus, ja että muut vaan on tyhmiä, jos ne ei tajuu. Mutta itsestä aina tuntuu ainakin, ettei niitä oikeita sanoja löydy. Täytyy vain toivoa, että toinen ymmärtää, että kuinka arvokas ja tärkeä onkaan. Ja kaiken muunkin.

Aamulla äidin villasukat ja villatakki ja aamukahvi ulkona. Aika mahtavaa. Rakastan tätä taloa ja kylää.

Mielialanvaihtelut on kerrassaan ihastuttavia. Eilinen ilta oli sellasta hassua aikaa taas. Piristyin, kun kävimme Bärren kanssa hänen henkilökohtaisella Mintullaan teellä. Sitten tulimme kotiin saunaan. Puoli kymmeneltä sain puhelun, joka sai kaiken taas tuntumaan kovin epäreilulta, mutta onneksi Aakkos-ystäväni olivat paikalla ja sain purnata heille.

Tänään vietimme kevättä. Koulussa lievä hysteeria jatkui siitä mihin se eilen oli jäänyt. Sain erään syntymäpäivälahjan osan 1 valmiiksi. Elli oli muistanut ottaa jalkapalloeläimensä mukaan, minä en. Joten istuimme takarivissä pelaamatta.

Luennoitsija perui iltapäivän [ja huomisen aamupäivän!] luennot, joten päätimme pitää tiimipalaverin ruokalassa [todelal tehokkaasti käytimme aikamme!] ja sitten lähdettiin Artun ja Kutron kanssa melkein-ulkomaille-Lidliin ja tankkaamaan [oli melko monimutkaista sekin]. Koska aurinko melkein paistoi, haimme jätskit ja menimme rantaan syömään [sekin mutkien kautta... kuinkas muutenkaan]. Ilma oli hieman jäätävä, mutta mehän emme välittäneet. Romanttista tunnelmaa tuli vielä pilaamaan kaivon [tai järven??] tyhjennys auto, joten heitettiin Arttu MSO:lle ja mentiin Kutron kanssa sen luokse kahville. Huomasin, että olin kyllä todella kaipaillut Kutron seuraa tässä viime aikoina.

Sieltä suuntasin Venlalle, eksyilemättä. Reetta vain nauroi mulle. Nauroin takaisin ja keskustelin Venlan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Siellä kahvittelin myös ja tulin hakemaan Bärreä ja Tovea. Lähdettiin taas Kutrolle, jossa oli tämän kevään ekat lettukestit. Siellä me sitten istuttiin ja naurettiin ja naurettiin...

Tulevaisuuskin näyttää taas jotenkin niin avoimelta ja mahdollisuuksia täynnä olevalta. Ja ehkä taas ihan pikkasen olen osannut tänään elää enemmän tätä päivää.

Koulussa oli tänään ihan hysteerinen päivä. Naurettiin ja halailtiin. Näytettiin salaisia käsimerkkejä, kieltä ja muita käsittämättömiä juttuja. Oli mahtava palata kouluun. Ei ehkä koskaan kouluunpaluu ole tuntunut näin mukavalta. Kummallista. Ja etukäteen en edes odottanut sitä yhtään. Mutta jo hetkessä tunsin olevani niin omieni parissa taas...

Purimme harjoittelua koko päivän. Sosiodraamaa oli hieno tehdä, mutta nyt en haluaisi yhtään alkaa kirjoittamaan harjoitteluraporttia. Tiedän, se olisi pakko tehdä. Ehkä jonakin yönä vielä. En jaksaisi ajatella. Harjoittelu tuli tavallaan nollattua ja unohdettua neljän päivän aikana Mannerlahdessa, partionjohtajien peruskurssilla.

Nyt pitäisi sitten jotenkin saada itsestään irti sen harjoitteluraportin verran. Kirjoittaa se ja palauttaa. Käydä vielä kolme päivää TT:tä. Ja sitten, harjoitteluohjaajan sanoja lainaten, unohtaa siitä kaikki se, joka ei musta ole hyvää ja mun työhön ja otteeseen sopivaa. Sama tavallaan pitäisi osata tehdä pj-kurssin suhteen. Käydä niitä asioita läpi, sitten pitää sieltä ne onnistumiset ja hyvät uudet ideat ja sitten unohtaa loppu. Mutta kurssi ei ole vielä ohi, varsinaiset palautekeskustelutkin käymättä... joten ei aivan vielä.

Ja sitten kaiken päätteeksi sitä miettii, että mitäköhän tulevaisuudessa taas tulee tapahtumaan.. mihin suuntaan tie kaartaa... kuka opettaisi taas elämään paremmin tässä hetkessä?