IRC-Galleria

"Koti on paikka, jossa nimeni lausutaan ja jossa minusta puhutaan silloinkin, kun en ole siellä. Minut muistetaan, minua ajatellaan, minun odotetaan palaavan - ja tulostani iloitaan. Tunne on vastavuoroinen; suhtaudun "kotona" olijoihin samoin." [Vivi-Ann Sjörgen]

Maanantaiaamuna kävin nopeasti sanomassa heippa mummulle ja ukille. Aamu ja kiire oli juuri sopiva ajankohta. En haluaisi voivotella ja surkutella pitkään. Vähän kuin laastarin poistaminen: nopeasti ja kerralla irti. Mikko jäi seisomaan eteiseen kun lähdettiin äitin ja isän kanssa ajelemaan Ryttylään. Isä oli kipeä, mutta lähti silti mukaan. Ryttylässä tein pikapakkauksen, joka sisälsi pikapäätöksiä ja autoin kantamaan tavarani autoon. Vesisateessa keskellä kuraa halasimme ja he lähtivät. Taas laastarinpoistiheipat. Enkä vieläkään ole itkenyt. Ehkä huomenna. Tai perjantaina Japanissa.

Istuin hetken laukkujeni kanssa huoneessani tietämättä, mitä seuraavaksi tekisin. Periaatteessa paljon oli [ja on edelleen] tekemättä, mutta samaan aikaan tuntui, kuin kaikki olisi nyt tehty. Oli vaikea olla. Luther hieman helpotti viisailla sanoilla oloani. Onneksi pian saatoin mennä kappelille "tarkastamaan postit"; oikeasti halusin vain nähdä taas kaikki ihmiset täällä. Kaikista ei ole vielä tarvinnut luopua. Ja he ainakin vaikuttivat iloisilta nähdessään minun siellä istuskelevan. Päiväkahvin jälkeen sain Marialta lakanat ja pyyheliinan, omani lähetin jo Pyhärantaan. Kävin myös pikaisesti netissä hänen koneeltaan, omassani kun ei netti toiminut. Kaikki tuo teki ihmeitä. Stressasin taas vähemmän, imuroin ja laitoin sänkyyni puhtaat petivaatteet. Ja tuuletin - se on kyllä parasta! Sen jälkeen tein kai jotain fiksuakin sitten - ei enää voi muistaa.

Ennen päivällistä sain taas nettini kuntoon ja päivällisen jälkeen pidettiin tiinan askartelukerho. Tehtiin hienoja laulukortteja. Jotkut kuvat liittyivät tosin hyvin kierolla tavalla lauluihin. Mutta ne on samalla hyvää valistusta. Tuutikki onkimassa -kuva liittyy oleellisesti pikkuset kultakalat lammessa ui -lauluun. Pelattiin Aliasta. Voitimme Liisan kanssa. Mesetin myös Riinan kanssa ennen iltapalalle menoa. Sain Pikku Myy -mukini ehjänä takaisin, mutta tällä kertaa unohdin teepussini poikien keittiöön. Menin melko ajoissa nukkumaan, mutta kuitenkin niin myöhään, että hampaat oli taas pestävä kauempana olevassa vessassa.

Tänään [tai oikeastaan eilen, kun otetaan huomioon että tuossa lukee jo keskiviikko] matkustin Hämeenlinnan kautta Helsinkiin. Kumma reittivalinta, mutta konduktöörikin joutui myöntymään, että sellainen on oikeasti mahdollista. Hämeenlinnan asemalla törmäsin opistomme rehtoriin, joka myös oli matkalla Helsinkiin. Päädyimme hänen ja hänen poikansa kanssa syömään susheja lounaaksi. Suunnitelmissani oli tosin ollut mennä viimeistä kertaa syömään perinteistä suomalais-ruokaa Heseen. Sushit olivat kuitenkin varmasti paljon terveellisempi vaihtoaehto ja "tämä on tätä kulttuuriin tutustumista". Japanilainen vihreä tee oli hyvää!

Kävelin Helsingissä, vähän eksyilin ja matkustelin ratikoilla. Aurinko paistoi ja minä nautin päivästäni. Elämä tuntui taas yhdeltä suurelta seikkailulta. Sain tehtyä kaiken mitä pitikin ja juotua päiväkahvitkin oikeaan aikaan itsekseni. Rautatieasemalla törmäsin pariin SLEY:n lähettikurssilaiseen, jotka myös olivat matkalla Ryttylään ja sain taas seuraa. Pieni Ryttylä, pieni Helsinki ja pieni Suomi. Huippua. Opistolla ehdin hetken hengähtää ja sitten huomasin Kivirantojen saapuneen. Meillä on yhteensä noin 190 kiloa, tai ehkä vähän päälle, tavaraa, emmekä tiedä, miten saamme ne kaikki Japaniin. Huomenna on kai velä kerran yritettävä luopua joistakin tavaroista.

Ilta meni Kivirantojen ja täällä olevien höpsöjen kanssa. En katsonut kauaa sählyturnausta, en ollut kovin myöhään iltapalalla... on vain irrottauduttava. Jos voisin jäädä, olisin ehdottomasti halunnut olla kannustamassa tai olisin viipynyt iltapalalla pidempään. Mutta huomenna [!!] lähden Japaniin ja sanon taas heipat. Näinkin lyhyen ajan jälkeen myös he kuitenkin jäävät ajatuksiini.