IRC-Galleria

Pidän: Ikkunasyvennyksestämme, jossa voi istua. Uusiin ihmisiin tutustumisesta, kaiken tämän jälkeenkin. Puhtaista vessoista. Villasukista. Hihittelystä. Tarjotuista mokkapaloista. Ihmisistä.

Maanantai-iltana tein jotain erikoista. Menin vapaaehtoisesti tutustumisiltaan. Täällä on Raamattu-viikko, eli luennoilla on myös ulkopuolisia, ja siksipä myös tutustumisilta.. En kuitenkaan tutustunut oikein uusiin ihmisiin. Ensinnäkin paikalla oli hyvin vähän ihmisiä ja toiseksi hengasin mieluummin niiden tuttujen ja turvallisten kanssa.

Tiistaina oli lähetysilta. Tipuin tietokilpailuista, jossa kyseltiin eri maiden ruokailukulttuurista, vasta viime metreillä: kun tuli kysymys Japanista.

Keskiviikkona matkustin aamujunalla Helsinkiin. Menimme hakemaan viisumeita. Kävimme myös syömässä japanilaisessa ravintolassa. En kai kuole seuraavan vuoden aikana nälkään, koska osasin syödä ison kipollisen riisiä ja kanaa ja ties mitä puikoilla. Ja ruoka oli hyvää. Jopa levä. Junassa mietin, miten odotan entistä enemmän lähtöä ja miten kaikki tuntuu niin oikealta. Katselin ohikiitäviä maisemia ja olin onnellinen. Lempikonduktöörini kuulutti taas hassuja kuulutuksiaan. Se on paljon parempi kuin se normaali junaääni. Vietimme Kaisan läksiäisiä syömällä karkkia. Pidimme Annastiinan kanssa puheen ja M lauloi pelottavan Siperia-laulun.

Yöllä näin unta, jossa puhuttiin asioita selväksi. Se teki hyvää, vaikka olikin unta, ja vaikken muistakaan keskusteluja.

Eilen heräsimme normaalia aikasemmin katsomaan naisten viestiä. Aamukahvi muovimukista oleskelutilan telkkariuhoneesta.. emmekä heränneet turhaan. Kaisa yritti saada minut jäämään pois luennoilta, mutta menin kuitenkin. Ja hyvä että menin. Lounaan jälkeen näin Kivirannat ja päätinkin jäädä hoitamaan lapsia. P sai haavan leukaansa ja I rikkoi yhden kynttilänalusen. Olen varmasti hyvä lastenhoitaja.

Joimme Kivirantojen lähtökahvit. Kai niistä tuli vähän minunkin lähtökahvit. Pidän Kivirantojen perheestä. Seisoin Susun ja Antin kanssa hetken edessä, eikä minulla ollut sellainen olo, että olen ulkopuolinen. Ja P sanoi, että hän on minunkin kultani. Suloinen 2-vuotias.

Kaisa lähti tänäaamuna. Seisoin lumisateessa sanomassa hänelle heippa. Tiedän jo pärjääväni täällä ilman toisia kv-linjalaisia, mutta heitä on/tulee silti ikävä. Pian minäkin lähden. Alle kolme viikkoa.

On käsittämätöntä, kuinka pitkästä aikaa asiat tuntuvat olevan niin hyvin. On jotenkin helppo olla, nauraa ja hymyillä. Haluan nauttia näistä onnellisuuden-hetkistä niin kauan kuin niitä riittää.