IRC-Galleria

Hyllyni on jo täynnä kirjoja ja kansioita, mutta monta laatikkoa on vielä purkamatta. Tallinnasta ostetut turkinpippurit ovat kovettuneet yhdeksi klöntiksi pussiin, pussi on ollut niin kauan avaamatta ja syömättä. Elän elämää, jossa olen vain harjoittelussa, näen ystäviäni, olen netissä tai katson televisiota.

Viikonloppu Ryttylässä teki hyvää vaihtelua tähän kaikkeen. Haluan isona lähetystyöntekijäksi. Tuntuu kummalta sanoa se ääneen monessa paikkaa, kun sitä on kuitenkin monta vuotta ajatellut lähinnä vain omassa pienessä mielessään. Siihen menee vielä vuosia, ja tiedän vaihtavani usein suunnitelmiani, mutta se tuntuu aika vahvalta kutsulta ja hyvin paljon siltä, että niin tulen tekemään. Tietysti kaikki on hyvin monesta asiasta kiinni, tiedän sen.

Vietin sunnuntai-iltapäivän/illan Järvenpäässä. Siellä oli hyvä olla.

Opettajani kävi tänään harjoitteluvierailulla. Hän sanoi monta fiksua asiaa. Keskustelu teki hyvää. Pitäisi vain ajatella kovin kovasti raporttia tehdessä.

Äiti oli löytänyt ensimmäisen tyynyliinan, jonka Meri on mulle tehnyt. Siinä on muumipeikko ja niiskuneiti. Minulla on ikävä, vaikka järki sanoo, etten edes tunne ihmistä kunnolla.

Paljon pieniä hyviä hetkiä on ollut monen väsyneen päivän joukossa.

Kirjoitin lukion ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineen, jossa arvostelin sitä, etteivät nykynuoret enää mieti, mikä on syntiä. Loppuun laitoin kuitenkin Jeesuksen ajatuksia siitä, että synnitön heittäkööt ensimmäiset kivet syntiä tehneen naisen kivittämiseksi.. Yhtään kiveä ei lentänyt. Ja minäkään en siis aineessa väittänyt olevani parempi kuin muut. Miten minä sitten unohdan tämän aika ajoin, tai ehkä aivan liian usein? Päässä on muutenkin pyörinyt viimeisen vuorokauden aikana erilaisia kohtia Raamatusta.

Usein tekisi hyvää katsoa ensin peiliin, ja arvostella vasta sitten muita. Ja kun katsoisi ensin oikein oikein tarkkaan siihen peiliin, varmasti jättäisi muiden arvostelun kokonaan.

Viime yönä nukuin Mikon sängyssä. En halunnut olla yksin vintissä. En muista, koska oisin nukkunut ovi auki alakerrassa. Nyt se oli ihan auki. Yöllä äiti ruokki kissaa ja kysyi, pärjäänkö yhdellä peitolla vai hakeeko hän vintistä mulle toisen peiton. Yleensä en jaksaisi kaikenlaista hössöttämistä ja sellaista, mutta yöllä olo oli kuin pienellä lapsella ja mitään muuta en halunnutkaan kuulla kuin sen, että äiti hakee kyllä toisen peiton, jos vain tarvitsen. Aamulla kävin vähien yöunien jälkeen pitämässä päivänavauksen entisessä lukiossani ja sitten palasin kotiin. Nukuin taas. Äiti keitti kahvia ja laittoi ruuan lämpenemään. Puhuin sille asioista. Teki hyvää.

Ansaitsematon rakkaus minun osakseni... tällaisina päivinä sitä on vaan niin vaikea käsittää. Että kuinka joku voi minusta tällaisenakin välittää, kaiken jälkeen. Vaikeinta on aina antaa anteeksi itselleen. Ihmeellinen on meidän Taivaallinen Isämme, joka antaa anteeksi kaiken. Ymmärrys ei riitä.

Tulin vaan kertomaan, että on kiva lähteä festareille ja kiva nähdä mun marttoja ja kiva nukkua pitkään ja kiva mennä raisioon yhdeks yöks ja kiva olla tiina ja kivaa kun on toinenkin höpsö tiina ja kivaa on elämä. Pakkaaminen ei ole kivaa mutta juokin vielä yhden kupin kahvia ennen kuin teen sen.

On taas ollut viikko.. Pitkiä päiviä. Ei sillä et harkassa ois ollu pitkiä päiviä, mut jotenkin olen vaan kaikki päiväni saanut venytetyiksi pitkiksi. Nukkunut vähän ja valvonut paljon. Ollut välillä hirvee haahuilu-olo vain. Ystäväni on pitäneet mut järjissäni. Jonsku, joka soitti maanantai-iltana myöhään. Ja varmisti, että torstaina tavataan. Ja laittoi vielä "turhan" viestin perään. Turhat viestit on niitä kaikkein tärkeimpiä. Ja sitten torstaina tavattiin, enkä tiedä, miten olisin selvinnyt siitä päivästä ilman Jonskua ja Suskia, joiden kanssa syötiin pizzaa ja kahviteltiin. Ja mun hömpät martta-ystäväni, jotka keskustelevat mun päiväkirjan kommentointi-osuudessa. Jokainen viesti sai hymyilemään ja taas jaksamaan. Onneksi viikonloppuna näkee melkein kaikkia.

Harkassa viihdyn edelleen. Harkka-sana on muuten kuulemma outo. Olen kuitenkin jo oppinut käyttämään sitä ja oikee sana on paljon pidempi ja vaivalloisempi, joten pitäydytään harkassa. Joo. Siis pidän siitä, että saan itse tehdä ja toisaalta saan myös katsoa. Ja että mitään ei pakoteta tekemään, vaan saadaan itse myös vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Ja joka harkkapäivä kokee jonkun oivalluksen ja tuntee oppineensa jotakin. Seurakuntaan tunnen kuuluvani, toisin kuin oli päiväkotiharkan aikana.

Tänään mulla oli ihana ilta. Nukuin varmaan puolitoistatuntia "päikkäreitä". mapitin harkka- & kv-linjapapereita, katselin salkkarit. Ja sitten viimeinen Everwood. Se oli paras sarja ikinä. Sen jälkeen en tehnyt mitään niistä sadasta tärkeästä asiasta, jotka ois pitänyt hoitaa. Olin hetken netissä, puhuin varmaan puolitoista tuntia puhelimessa.. hymyilin, hymyilin, hymyilin. Katsoin puolet BB:stä ja sitten videolta vanhoja Hovimäkiä. Ja tulin taas tänne vinttiin. Pidän kovasti pienestä nurkastani täällä.

Kello on kohta kaksi, eikä mua väsytä yhtään. En ymmärrä, miten saan tänäyönä unta. Mutta en välitä. Hymyilen vain. Tiedän, että tulee taas päiviä, jolloin hymyily ei ole niin helppoa. En kuitenkaan halua ajatella sitä vielä. Tunteiden vuoristorata on ihan ok, niin kauan kun kaikki tunteensa saa jakaa jonkun / joidenkin kanssa.

Herään huomenna seitsemältä, joten nyt pitäisi kaiken järjen mukaan olla nukkumassa. Ei nukuta. Olen kyllä herännyt aamulla aikaisin, mutta nukuin ennen Maajussi-ohjelmaan puolen tunnin päikkärit. Heräsin isän kuorsaukseen, se nukkui viereisellä sohvalla. Viihdyn kotona, vaikka kuorsaus ja muut asiat joskus rasittavatkin.

Torstaina raivasin entisen huoneeni lattialta kaksi jätesäkillistä vaatteita [sitä huonetta sanotaan edelleen mun huoneeksi ja tätä mun nykyistä huonettani vintsiksi]. Kävin myös läpi kaksi kaapillista vaatteita. Kaipasin Bärreä apuun, mutta kumma kyllä, sain homman tehtyä yksinkin. Se vain oli paljon tylsempää. Tulokseksi sain kaksi suht siistiä vaatekaappia täynnä vaatteita, yhden kassillisen kirpparivaatteita, yhden pahvilaatikollisen vaatteita varastoon, muovikassillisen arpajaisvoittoja sekä puoli jätesäkillistä kaatopaikkatavaraa. Olin melko tyytyväinen urakkani jälkeen.

Torstain raamikseemme ei tullut yhtään nuorta. Surullista. Mutta aihekin olisi kuulemma ollut vaikea. Me tsekattiin Emman ja Katin kanssa Rauman tarjonta sille illalle, ja päädyttiin kaupan kautta Emmalle, koska siellä oli parasta ruokaa, seuraa ja ohjelmaa. Herkuteltiin ja katsottiin Everwoodia, en ymmärrä, että miksi sen ohjelman pitää loppua. Jos joku näkee jossain kyseisen sarjan dvd:itä, ilmoitelkaa. Mutta mun harkka on kyllä ihan tosi mukavaa.

Ajelin vielä Sarille. Oli mukavaa, ettei tarvinnut valvoa säälittävästi yksin. Joimme glögiä, puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Välillä olimme vain hiljaa, mutta se ei haitannut yhtään. Sarilla on mukava sohva.

Perjantaina vietin vapaapäivää. Lähdin jo heti aamulla äidin kanssa kaupungille. Sain alennusmyynneistä hameen, kaappiin piilotettavaksi yhden joululahjan, sukkia, sukkahousut [vaikka ne ei oo oikeesti sukkahousut, sanoisi Bärre] ja muuta mukavaa. Kiersimme monta kauppaa ja olin jo aivan väsynyt. Kotona tehtiin ruokaa ja kalkkunapiirakkaa. Sari tuli käymään. Ihmeellistä nähdä kahtena päivänä peräkkäin. Olisin kyllä voinut nähdä vaikka kymmenenä päivänä! Sari sai vapaapäiväni tuntumaan jotenkin enemmän vapaapäivältä. Istuttiin vintissä ja oltiin vaan.

Illalla mentiin Suskille. Meillä oli siellä koolla meidän vanha tyttöporukka. Meri, Veera, Jonsku, Suski ja minä. En ollut nähnyt Veeraa aikoihin ja Jonsku seurasi huvittuneena meidän jälleennäkemistä. Halattiin useampaan kertaan. Mutta on hassua, että vaikkei olla nähty neljännesvuoteen, se ei tunnu siltä. Muuten tunsin oloni ajoittain melko epäsosiaaliseksi, kuten usein aiemminkin viime aikoina. Ystäväni eivät välittäneet. Sanoivat, että saan olla epäsosiaalinen. He ovat ihania, enkä vaihtaisi heitä keheenkän. Olen kaivannut meidän väsynyttä hihitystä. Sitä, kun maataan kaikki yhdellä 120-senttisellä sängyllä ja ollaan väsyneitä, mutta kukaan ei silti halua lähteä kotiin tai ajaa muita pois kotoaan.

Eilen nukuin pitkään. Katsoin Hovimäkeä videoilta, neuloin ja tein taas oman osuuteni ruuasta. Iltapäivällä menin Hennalle. Hennaakaan en ollut nähnyt aikoihin. Muutama tunti vierähti nopeesti jutellessa. Juotiin hyvää teetä ja ihmeteltiin elämää. Muistan kun oon ekan kerran tullut kutsutuksi Hennalle. Siitä ei ole ihan kahta vuotta. Sain silloin Hennalta kauniin joulukortin. En olisi silloin uskonut, kuinka tärkee Hennasta tulee. Ystävä.

Illalla saunoin, katsoin telkkaria ja olin netissä. Myöhään yöllä tajusin, etten ollut tehnyt isänpäiväkorttia. Leikkelin vanhaa Aku Ankkaa ja taiteilin kortin.

Nyt cd-soittimesta tulee biisi, jota en ole kuunnellut vuosiin levyltä. "Missä ovat aartees, siellä on sydämesikin, vaikka menettäisit aartees, älä sydäntäs silloinkaan..." Haikkis, haikkis, haikkis...

Tänään [eilen periaattees..] on ollut hyvä päivä. Kirkonkellot kutsu mut messuun Raumalle. En tuntenut yhtään virttä, mutta nykyään se ei enää haittaa. Ja alan ymmärtää jotain siitä, mitä Susu joskus tarkoitti sanoessaan olevansa jumis-fani. Messussa on hyvä olla, vaikka papin saarna ei tuntuisikaan liittyvän päivän aiheeseen.

Messun jälkeen keräilin pari tuntia vaalikeräystä. "Tervetuloa". "Hei". "Kiitos". "Niin tämä on tällainen vaalikeräys lasten ja nuorten hyväksi". Jeah. Mutta tiedän, että jonkun pitää sitäkin tehdä. Onneksi vain pari tuntia kerrallaan. Kävin myös vaalikahveille ja sitten mentiin perheen kanssa syömään. Eka isänpäivä ikinä, kun iskä ei itse tehnyt ruokaa. Ruoka oli hyvää ja pidän meidän perheessä, vaikka ruokaa odotellassa yhdellä sun toisella meinas mennä hermot - kellä minkäkin jutun takia..

Kävin vaan kääntymässä kotona ja sitten mentiin mummulle. Koska skippasin äitienpäivävierailun mummulla, olin viimeksi nähnyt osaa sukulaisista jouluna. Oli siis ihan mukavaa, ja pidän meidän tosta porukasta. Ja uudetkin otetaan niin ystävällisesti vastaan. "Tässä on kaalipiirakkaa. Se kuuluu meidän isänpäivään niin kuin kinkku jouluun." Kumpa minäkin vielä ehtisin jonkun tuollaisen juhlapäivän aikan viemään sinne jonkun uuden ihmisen.

Illan olen ollut vain. Katsellut telkkaria, neulonut ja ollut netissä. Perinteisiä juttuja. Mutta aloitin kyllä yhden Sarilta lainaamani kirjan ja sitten jotenkin päätin ryhdistäytyä. Olen nyt pari viikkoa vain haahuillut jotenkin. Eka viiko meni ihan hyvin, koska leirillä on pakko olla vähän skarppina, mutta jotenki viimeset kaks viikkoa oon ollut suuremmin innostumatta asioista. Tai välillähän sitä on tullut innostuttuakin, mutta... no, aloitin siitä, että tuuletin vintissä ja vaihdoin petivaatteet [mikä ois pitänyt tehdä jo kauan kauan sitten!]. Join kaksi kupillista teetä ja luin sitä kirjaa. Nyt tunnen taas itseni ihmiseksi ja huomenna vaikka väsyttääkin, uskon että tulen pitämään päivästä. Tarvitsen enemmän raitista ilmaa, ja sillekin asialle aion tehdä jotain huomenna. Huomenna hyvänä päivänä.. tällä kertaa oikeasti.

Kumman sellaiset rauhalliset kaksi päivää on ollut. Selvisin tiistain hammaslääkäristä, siellä oli Tiina-niminen lääkäri, joten kuten saattoi odottaa, hän osasi hommansa oikein hyvin. Se höpötteli niin, etten edes tajunnut, että mulle laitettiin samaan aikaan puudutuspiikki. En siltikään odota mitenkään innolla seuraavaa kertaa.

Tiistaina vietin pitkän päivän Raumalle. Aluksi oli harkkaa pari tuntia, ja sitten päädyin viettämään koko loppupäivänkin ns. harkkaohjaajani kanssa. Vietettiin monta rattoisaa tuntia lähetystuvalla ja käytiin syömässä hyvin.

Illalla setvin sähköpostejani. Vastailin maileihin, tallentelin kuvia tietokoneelle ja poistin monta monta viestiä. Olin tyytyväinen iltaani / alkuyöhön. Sain taas jotain aikaseksi, enkä vain istunut tässä turhaan.

Tänään nukuin pitkään. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut laittaa herätyskelloa soittamaan. Join aamukahvia vasta puoliltapäivin. Purin vähän taas tavaroita, tehtiin äitin kanssa ruokaa ja join monta kupillista kahvia. Illaksi menin Raumalle, harkkaan. Oli mukava tavata taas uusia nuoria.


Haluaisin pyytää anteeksi Juha Tapiolta. En ehkä tule kuuntelemaan sun levyjä nyt hetkeen. Kati kyllä yritti vähän tietämättääm boikotoida mun boikottia, koska se soitti iltahartaudessa yhden sun biisisi. Ei tää johdu Juha susta, vaan musta. No ja joo, kyllä tähän liittyy kolmaskin pyörä, mutta älä nyt kuvittele mitään. Päinvastoin ja siks just boikotti.

Torstaipäivän kauniista auringonpaisteesta nautin suurimmaksi osaksi autossa. Ajelin kaksi kertaa Raumalle ja takaisin. Piti mennä lenkille, mutta istuinkin sitten vinttihuoneessani koneella. Langaton netti on pahasta.

Perjantaina oli pitkä päivä töissä. Antoisa myös. Tulin siihen tulokseen, että tärkeintä on olla oma itsensä. Kunpa aina vain pystyisi siihen ja jaksaisi uskoa itseensä. Ja samalla olla uskomatta itsestään liikoja. Huoh. Ostin äidin kanssa verhot mun vintin ikkunaani ja kävin Jonskun kanssa syömässä. Jonsku on niin paras, koska se on aina mukana kaikessa hauskassa. Ajelin vasta myöhään yöllä kotiin. Lumiset tiet ovat kauniita.

Lauantaina lähdin Järvenpäähän. Ajoin reittiä Rauma-Espoo-Järvenpää, koska Kati tuli mun kyydissä. Matka kului paljon paremmin, kun oli seuraa. Katin kanssa on helppo puhua. Ja maisemat olivat hienoja. Majotuin Kutrolle. Vietimme sellaista Tiina-iltaa. Puhuimme, neuloimme ja söimme sivistyneesti. Menimme taas liian myöhään nukkumaan, mutta oli ollut ikävä. Aamulla heräsimme ja lähdimme lähijunalla Helsinkiin. Hassua, että lähijuniakin voi olla ikävä. Olin vapaapäivänäni töissä Kutron harkassa, mutta voin kuvitella itseni joskus tulevaisuudessakin vapaaehtoisesti samanlaisiin hommiin. Nuoret ja lähetysihmiset yhdessä järkkäämässä kirkkokahveja. Voi kun se voisi useammin mennä niin!

Kotimatkalla löysimme vaunun, jossa oli kaksi pientä ystäväämme. Bärre ja Tove palasivat Haminasta. Tove istui hetken sylissäni, vaikka mustaan villakangastakkiini jäiki paljon Toven karvoja. Se on maailman suloisin koira. Jäimme pois MSO:n pysäkillä ja kävelimme peltojen poikki. Sunnuntaikävely maalla. Koira sai juosta vapaana ja ihmetellä hevosia. Haettin mun tavarat ja mentiin kaupan ja videovuokraamon kautta Jamppaan. Oveen oli vaihdettu toinen nimi ja vessassa oli uudet, siniset hammasmukit. Mutta olin silti sielä kuin kotonani. Teimme herkkuhömppäruokaa ja söimme ähkyiksi. Minä, Vilkku ja Bärre nukuimme tunnin päikkärit ja Kutro valvoi yksikseen. Anteeksi Kutro, mutta väsytti niin. Veerakin tuli. Neuloimme, katsoimme maajussiohjelmaa [olen jäänyt koukkuun] ja leffan. Yöllä lähdimme pulkkamäkeen. Koko naapurusto ehkä heräsi, mutta minä viihdyin niin.

Tänään [tai eilen] heräsin Bärren herätyskellon ääneen. Joimme aamukahvit, otimme vähän unohtuneita tavaroitani mukaan ja lähdimme kaupan kautta koululle. Käytiin syömässä Kelan tukemat ruuat. Ei ollut kinkkuhaukipihvejä onneksi. Ajoimme takaisin Jamppaan ja minä sain kuin sainkin peräkoukun, pyörätelineen ja pyörän paikoilleen. Vilkku ja Bärre lähtivät harkkaan ja minä jäin yksin parkkipaikalle. Jouduin ajamaan huoltoasemalle, jotta pääsin vessaan. Silloin tajusin, ettei minulla oikeasti ole enää kotia Järvenpäässä, vaikka hetkittäin rappukäytävässä Toven kanssa siltä tuntuikin.

Ajokeli oli kehno ja Huittisissa loppui ikkunanpesuneste tai mikä lie. Ostin uutta, sain konepellin auki ja täytin säiliön. En tulisi toimeen ilman isääni, ja kun minulla joskus ei enää ole isää, on minulla pakko olla mies, joka osaa kaiken minkä isänikin.

Kotona jaksoin purkaa auton, mutta tavarat eivät päätyneet vielä eteistä pidemmälle. Olen käynyt saunassa, neulonut ja katsonut vanhempien kanssa telkkaria. Minä, äiti ja isä mahdumme kolmestaan meidän takkahuoneeseen paljon paremmin kuin uskalsin ennen muuttoa toivoa.

Päiväkirjaa ei saisi päivittää silloin, kun on väsynyt, eikä jaksa kertoa kaikkea sitä, mitä haluaisi kertoa. Ja samaan aikaan tulee kirjoittaneeksi liikaa sekavia ajatuksia.

Menen huomenna hammaslääkäriin ja aina kun muistan sen, alkaa pelottaa. Olen kuitenkin suuremmaksi osaksi onnistunut unohtamaan sen ja murehtinut muita asioita. Toivon, että osaan unohtaa ne muut asiat yhtä hyvin kuin hammaslääkärini. Jonnekin mielen perukoille vain. Alan keskittyä harkkaan, opiskeluun, ystäviin ja Japaniin lähtöön.

Voin aivan hyvin olla purkamatta kaikkia pahvilaatikoitani, koska pian lähden taas kuitenkin.

Ulkona on kaunista. Tiet liukkauta. Onneksi eilen Merin kanssa todettiin, että mulla on varmaankin kaksi suojelusenkeliä, tai sit jos vaan yks, niin se on kyl tosi iso ja voimakas.

Ajatukset harhailee. Pitää odottaa huomiseen. Olen oppinut Sallalta. Kuuntelin sentään saarnan ja osasin vastata papin kysymykseen. Tenttasi kesken saarnansa, kuunneltiinko evankeliumia..

Yritetään Sarin kanssa sopia, milloin nähdään. Ehkä ensi viikolla, loppuviikosta. Kamalan vaikeeta. Mutta emme luovuta.

Yritän mennä nukkumaan ja nähdä kauniita unia. Asiaa ilman asiaa. Ja ne ajatukset vain harhailee.

Sunnuntaina kun ajelin talvisissa maisemissa kotiin leiriltä ajattelin kulunutta syksyä. Oli hieno syksy. Kaikkine iloine ja suruineen paras syksy pitkiin aikoihin. On tullut naurettua ja itkettyä. Elettyä.

Aina kun sataa ekaa kertaa lunta, koko Etelä-Suomi menee sekaisin, ja kaikkialla on otsikoita siitä, kuinka talvi yllätti. Olen aina nauranut niille. Mutta tällä kertaa se pääsikin yllättämään minutkin. Mulla oli siis kesärenkaat alla vielä silloin sunnuntaina. Onneksi kultainen pikkuveljeni vaihtoi siihen talvirenkaat. Eilen ei missään ollut enää lunta. Mutta tänään sitä tuli taas lisää. Oli kummaa kaivaa autoa esiin kaiken sen lumen alta. Miten voi jo olla lunta ja pakkasta, miten nyt jo piti kaivaa talvitakki esille?

Käytiin Merin kanssa uimassa, kahvilla ja kaupassa. Riemuittiin yhdessä talven tuloa ja ihmeteltiin myrskyä. Olikin ollut ikävä. Talvea ja Meriä.

Kotona nukuin puolentoistatunnin päikkärit. Hupsista. Tänä yönä saan taas varmaan odotella unen tuloa jonkun aikaa, eikä se johdu pelkästään päikkäreistä. Ja aamulla väsyttää. En välitä. Varmasti jaksan huomenna hymyillä.

Päiväkahvi kuistilla yövaatteissa & villatakissa. Ympärillä syksyistä metsää ja omaa pihaa. Pyhärannan koti on nyt toistaiseksi ainut koti, mutta siihenkin alkaa taas tottua.

Ajelen taas strarletillani Reilasta Raumalle, ympäri Raumaa ja Raumalta Reilaan. Pyhärannan mutkaista tietä ajellessa ei tarvitse ajatella ajamista [paitsi silloin, kun on satanut lunta ja itsellä on alla kesärenkaan], kaikki mutkat tuntee ulkoa. Yksi pieni pätkä on päällystetty sen kahden kuukauden aikana, jolloin en käynyt täällä. Ei muita muutoksia havaittavissa.

Käyn maanantaisin jumpassa äidin kanssa meidän vanhalla ala-asteella. Nykyinen korrekti nimitys on alakoulu. En ymmärrä, miksei alakouluja saa sanoa ala-asteiksi. Hölmöt päättäjät, kun tuhlaavat aikaa ja energiaansa erilaisten nimitysten uusimiseen. Mutta jumpassa on mukavaa. On hassua tuntea sieltä melkein kaikki ihmiset. Ikäjakauma on suuri. Ja ihmiset puhuvat minulle ja kysyvät, miksi olen taas täällä. Metsän elämää.

Harjoittelupaikassa viihdyn. Tänään olen tosin viettänyt ansaittua vapaapäivää. Ja vietän vielä huomennakin. Leireiltiin toisen harjoittelijan, Katin, kanssa viisi päivää; kaksi varkkarileiriä putkeen. Löysin itsestäni myös sisäisen varkkatyöntekijän. Koen ymmärtäväni aika paljon siitä, miksi Jeesus sanoi, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapset ovat fiksuja. He eivät purematta niele kaikkea. "Miksi Jumala ei enää puhu meille sillä tavoin, kuin puhui Nooalle?" "Mitä ne sitten söi siellä Nooan arkissa" Jne. Ja kaiken kyseenalaistamisen jälkeen niin monilta löytyy se lapsen usko ja luottamus.

Aina kun olen nähnyt ystäviäni, olen palannut myöhään kotiin. Vaikka nyt voidaan nähdä niin paljon useammin, ei malttaisi lähteä. Tuntuu hienolta, ettei tarvitse enää tavatessa todeta, että nähdään sitten joskus kuukauden päästä taas. Monta ihmistä on vielä näkemättä. Mutta minulla on aikaa.

Asun meidän vintissä. Yli puolet tästä isosta huoneesta on täynnä romua ja toimii varastotilana. Huoneen päädyn olen raivannut itselleni, erottanut sen hyllyllä muusta huoneesta ja kantanut tänne tavaroitani. Tämä on sekoitus vanhoja ja uusia huonekalujani. Ja joku tosi vanha rullaverho ja olohuoneen vanha matto. Kolme äidin ulkokukkasta. Ja uusi patteri, jotta selviäisin talven pakkasista. Mulla on täällä hyvä olla. Netti toimii, kiitos langatonnettiboxinmikälie ja saan olla niin paljon kuin vain haluan omassa rauhassani.

Silti odotan, että tulee lauantai ja ajelen Järvenpäähän.