IRC-Galleria

Oloni oli tänään kovin isänmaallinen, kun seisoskelimme Niinisalon lippuaukion lumipenkkakatsomossa. Sitä ihme fiilistelyä ei riittänyt kovin kauaa, mutta onneksi sen hetkenkin.

Valatilaisuudessa oli ylläripylläri paljon miehiä. Aluksi ajattelin, että se masentaisi minut täysin. Mutta loppujen lopuksi kävikin ihan toisin. Totesin, että meressähän riittää kaloja, kuten vanha klisee kuuluu. Joskus lukioaikoina tosin totesimme, että välillä löytyy kyllä vain yksi lahna, jonka ihan väkisin haluaisi. Mutta nyt ei ole niin. Kotona luin äidin Anna-lehdestä jostakusta keski-ikäisestä naisesta, joka löysi miehensä 15 vuotta sitten luistinradalta. Söpöä. Olen ehkä kaikesta tästä huolimatta jälleen ajatellut tänään liikaa. Mutta ne ovat kuitenkin ehkä olleet selkeyttäviä ja hyviä ajatelmia. Korostan sanaa ehkä.

Kotonamme on neljä televisiota. Katsoin takkahuoneen telkkarista curlingia isän ja äitin kanssa. Päätin, etten enää katso urheilua isäni kanssa. Joten jääkiekkomatsia jännitin sitten Mikon huoneessa. Uusin, hienoin ja kallein telkkarimme olohuoneessa pysyi koko illan kiinni. Ei se laatu, vaan se tunnelma. Ja ne ihmiset.

Olen luullut koko päivän, että on lauantai. Kävimme jopa saunassa. Huomenna voi olla herätessä vaikeaa tajuta, mitä päivää elän. Mutta sama se. Odotan huomista paljon. Näen monta oikeaa ystävääni. Haluaisin jo niin päästä puhumaan heidän kanssaan.