IRC-Galleria

Kahvi valmiina herätessä. Pikkuveljen pyyntö "tee mulle villasukat". Autossa istuskelu. Haaveilu. Mummulla käynnit. Neulominen. Eilinen O.C-jakso nauhalta. Puhelut kavereilta ja ystäviltä: suunnitelmia loppuviikoksi ja iloisia uutisia. Journalin lukeminen [mullakin on ikävä]. Netissä juttelu koulukavereiden kanssa: Järvenpäähän palaaminen ei harmita lainkaan. Villasukat ja Marimekon raitapaita. Kaksi kissaa sohvasängylläni nukkumassa. Trendi ja iltatee.

Onnellinen olo.

Maanantaina lähdimme liikenteeseen vain 6 minuuttia myöhässä aikataulusta. Tai siis minä lähdin. Suski nukkui ikäänkuin pommiin ja aikataulumme jätti jälleen hieman lisää, mutta vain hieman. Eikä sillä sitäpaitsi ole mitään väliä, koska aikaa oli koko päivä. Jonsku lähti myös mukaan, oltiin kaikki kolme sopivasti väsyneitä koko reissun ajan. Menomatka sujui melko rauhallisesti, Hanko-Hyvinkää-tiekin löytyi. Nurmijärven kohdilla pieni epäilyksen poikanen kuitenkin valtasi meidät hetkeksi, koska ketään ei tiennyt, miten löytämältämme tieltä tullaan Järvenpäähän. Mutta Jonskun nostalgia-cd kohotti tunnelmaa ja kyllähän se Järvenpääkin löytyi. Emme eksyneet siis kertaakaan!

Nälkäisenä ei koskaan saisi mennä kauppaan, mutta totta kai me menimme. Kuten Suski huomioi, en nähnyt yhtään tuttuja Prismassa. Melko moni taitaa vielä lomailla kotipaikkakunnallaan. Ostimme hirvittävän kasan ruokaa. Ja illalla ostimme vielä hieman lisääkin. Päivän menu Kaarnapolulla: jauhelihamakaronimössöä ala Suski, kahvi + piparia, kanasalaattia, mansikkarahkaa sekä glögiä.

Jauhelihamakaronimössön jälkeen otettiin päivälepo. Makoiltiin mun huoneessa ja hihitettiin. Mä bongailin autoja ikkunasta. Luulin kaikkia autoja Bärren autoksi ja tytöillä oli hauskaa. Päivälepohetki oli jo ohi, kun Bärre sitten tuli parin ystävänsä kanssa. Vaihdettiin pikaisesti kuulumisia ja sen jälkeen lähdettiin Suskin ja Jonskun kanssa Ikeaan.

Oltiin käyty Ikeassa viimeksi heinäkuun lopulla, kun oltiin samalla kokoonpanolla Vantaalla. Mutta Ikea on Korson näkökulmasta helpompi löytää, kuin Jampan suunnasta. Tai näin ainakin väitän, oikeesti mulla on vain huono suuntavaisto ja vielä huonompi paikkamuisti. Ajettiin kehäkolmosta hyvin paljon liikaa, mutta jälleen Jonskun nostalgia-cd pelasti tilanteen. Ikeakin löytyi, ja tuli ostettua kaikkea tarpeellista ja epätarpeellista. Nyt "olohuoneessa" on sohvapöytä ja Suskille & Jonskulla uudenlaiset kasvit kokoelmissaan.

Ilta venyi, vaikka tarkoitus oli mennä aikaisin nukkumaan. Kokattiin, syötiin, surffattiin netissä ja suunniteltiin synttäreideni kutsuvieraslistaa. Tehtiin mansikoista rahkaa, uusi sähkövatkaimeni on supernopea, "tsssssssss vaan ja valmista tuli". Kokosin uuden pöytäni, eipä tarvittu taaskaan miestä. Välilevy ei tosin ole kunnolla paikallaan ja pari jalkaa vähän löysästi kiinni, mutta kyllä se pystyssä pysyy. Onneksi iskä osti aikoinaan laajan valikoiman ruuvimeisselisysteemejä. Iltaglögiä juotiin joskus puoli kahden aikoihin, eikä vielä heti senkään jälkeen päästy nukkumaan.

Aamulla herääminen oli vaikeaa, mutta lopulta pääsimme Helsinkiin. Olin todella väsynyt ja kahden sovituskoppikeikan jälkeen päätin lopettaa vaatteiden katselun, kokeilun ja oston. Tottakai viimeisestä kaupasta sitten löysinkin hienon paidan, mutta muuten pysyin hyvin päätöksessäni ja olikin paljon leppoisampaa.

Järvenpäässä piti siivoilla ja tiskailla, ennen kuin päästiin kotimatkalle. Oltiin todella väsyneitä ja melko hiljaista olikin. Ei tietenkään täysin hiljaista. Ei koskaan, kun me ollaan liikenteessä.

Vuosi vaihtui Lajolla. En tuntenut läheskään kaikkia vieraita, mutta eipä tuo haitannut. Alkuilta oli melkein kuin tyttöjenilta: pojat katto olohuoneessa humpaa ja me syötiin, seisoskeltiin parvekkeella, pelattiin Piirrä & arvaa -peliä ja laulettiin karaokea. Edes Apinamies-biisi ei kelvannut noille miespuolisille vieraille. Pistivät aina ovet kiinni, vaikka kuika yritettiin niitä availla.

Kahdeltatoista käytiin ulkona juomassa samppanjaa ja katselemassa raketteja. Sen jälkeen valettiin tinaa. Mä tulen löytämään miehen, jolla on mulkosilmä ja paksut kulmakarvat. Ou jea. Löytyi mun tinalle selitysnro kaksikin, mutta pitäydyn mieluummin tossa ekassa.

Suunnilleen loppuajaksi jäin jumittamaan olohuoneeseen. Porukka väheni pikku hiljaa, minä jäin yöks. Tais olla kello yli kuus, kun sain viimein sohvan ihan vaan itselleni ja pääsin nukkumaan. Siinä vaiheessa oltiin jo katsottu hetki Aristokattejakin. Hurja takaa-ajo jatkunee edelleen, ellei Meri ole saanut Lauria katsomaan sitä leffaa loppuun.

"Aamulla" juotiin kahvia, siivottiin ja käytiin syömässä. Nyt pitäis alkaa pakata kirjoja, mappeja ja valokuvia Järvenpäähän vietäväksi. Huomenna lähdetään sinne Suskin ja (toivottavasti) Jonskun kanssa. Katsellaan, mihin päädytään, kun yritetään päästä Hanko-Hyvinkää tielle. Ehkä vältämme näin kuitenkin Portaan...

Vuosi meni mielettömän nopeeta, vaikka siihen mahtui niin paljon kaikkea. Tai ehkä juuri siksi se menikin niin nopeta. Yo-kirjoitukset, pääsykokeissa ravaaminen, kesä karkinmyyjänä, muutto Vantaalle, uus koulu, muutto Järvenpäähän... Paljon uusia, ihania ihmisiä. Tottakai vuoteen mahtuu ikäviäkin asioita, mutta ei niitä nyt halua enää niin ajatella. Olen pyrkinyt selvittelemään kaikki epäselvät asiat ja se on ollut oikeesti tosi hyvä asia. Jos asioita ei selvitä, niitä jää vatvomaan ihan liikaa.

Eilen oltiin Venlalla Sarin ja Lauran kanssa. Ei oltu elokuun jälkeen nähty neljästään. Kaikkien elämä on sen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten tottakai kaikki on erilaista kuin ennen. Mutta silti oli mukavaa... Illalla mietin, että saan kyllä olla tosi kiitollinen siitä, että meistä sillon lukion tokalla muodostu tollanen neljän poppoo. Siinä oli hyvä olla. Aikaisemmin olin tottunut olemaan koulussa aina jotenkin erillään siitä porukasta, jonka kanssa liikuin. Osa kouluajoista tuli vietettyä mua vuoden vanhempien kanssa, ja vaikka pidin -ja pidän edelleen- heistä todella paljon, olin aina kuitenkin vuoden nuorempi. Ja toisaalta osan ajasta vietin kyllä viettänyt omanikäisteni kanssa, mutta en siltikään tavallaan kuulunut tiiviisti mihinkään kaveriporukkaan, olin milloin kenenkin kanssa. Tunsin vähän kaikkia, mutten melkein ketään oikein kunnolla. Ja sitten lukion kakkosella kaikki muuttui, kiitos meidän Pyhäranta-jengin. Siinä porukassa vietetyn kahden vuoden jälkeen olikin sitten helpompaa lähteä ihan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Ja nyt uudessa koulussa on myös hyvä olla. Koeviikkopizzakeikkoja on kyllä toisinaan ikävä.

Eilen illalla piti mennä ajoissa nukkumaan, mutta katteltiinkin äitin kanssa joku hölmö elokuva. Ihan fiksu valinta kuitenkin, mieluummin sitä nukku aamupäivällä, kun ei kuitenkaan ois ollut mitään järkevää tekemistä. Jaksaa sitten illalla juhlia.

"Tää soi siihen aikaan paljon, kun seurusteltiin isän kanssa", äiti sano yks päivä, kun katteltiin telkkaria ja sieltä tuli joku mulle tuntematon kappale. Ja sitten alettiin pohtia sitä, kuinka jotkut kappaleet tuo tiettyjä juttuja mieleen. Siks mun kai oli sitten pakko taas eräs cd etsiä käsiini Mikon autosta. Ja kuunnella se yks tietty kappale. Kolme kertaa. Joskus vaan haluu palata joihinkin muistoihin, vaikka ne ei kaikkein hilpeimpiä oliskaan.

Mutta tajusin tänään [eilen] Raumalle ajellessani, että olen sentään oppinut elämään paremmin tässä hetkessä. Tai siis ennen aina haikailin joidenkin vanhojen juttujen perään. Kuinka monta kertaa onkaan tullut mietittyä, että kuinka totta onkaan Anssi Kelan sanat "vaikka on kaikki kohdallaan, ei mikään ole ennallaan". Olen hirveesti aina pelännyt muutoksia ja ollut pahoillani siitä, että asiat ja ihmiset muuttuu.

Jo sillon kun toi biisi tuli, kun olin melkeen 16, oli sellanen fiilis, että olis halunnut palata puoli vuotta ajassa taaksepäin ja jäädä siihen hetkeen. Kun ihmiset eros ja välit joihinkin kavereihin höllääntyi, tuntui siltä, että kaikki hauskuus loppui siihen. Eihän se loppunut. Mentiin puoli vuotta eteenpäin ja elämä olikin ehkä hienompaa kuin koskaan aikaisemmin.

Ja kun tulin Brasiliasta, tuntu, että kaikki on taas muuttunut. Ja haikailin jollain tapaa sitä Brasilianvuotta edeltänyttä vuotta. Kun mökkeiltiin ympäri vuoden ja aina sillä lähes samalla porukalla. En olis taas halunnut elämääni uusia ihmisiä. Ja kun sitten niitä uusia ihmisiä väkisinkin elämään tuli, tajusi, että niinhän on ihan hyvä. Vaikka kuitenkin, edelleen, hieman haikaili sen yhden tietyn vuoden perään.

Mutta nyt yhtäkkiä tajusin, että muutamaan kuukauteen en olekaan haikaillut "vanhan" perään. Olen vaan nauttinut kaikista hetkistä, jotka on kohdalle tulleet. Joissakin hetkissä on oikeen tajunnut, että toista tällasta tilannetta enää koskaan tule. Mutta sen sijaan, että oisin surkutellut sitä, oonkin nauttinut siitä hetkestä ja jälkeenpäin ollut onnellinen siitä, että oon saanu elää sen.

Piti mennä nukkumaan, mutta kone oli sammuttamatta ja tässä sitä taas ollaan.

Joululomat on parhaita lomia. Niitä sais olla useemminkin, kuin kerran vuodessa. Tai ehkei ne sitten tuntuisi niin ainutlaatuisilta... On vaan niin hienoa taas ollut. Nähdä ystäviä ja olla Pyhärannan kotona. Olla vaan ja möllöttää.

Vietin aamupäivällä muutaman tunnin Sarilla. Teetä ja sympatiaa. Sari jaksaa aina kuunnella. Vaikka puhuisin samasta aiheesta miljoonatta kertaa. Hamsterikin oli suloinen. Vai oliko se hamsteri? Suloinen joka tapauksessa.

Illalla käytiin elokuvissa Sarin kanssa. Harry Potter ja liekehtivä pikari. Tykkäsin. Onneksi en muistanut kirjan perusteella tapahtumia liian hyvin. En ollutkaan aikoihin käynyt Raumalla leffassa. Muistan kyllä sen viimekerran... silloinkin katsomassa Potteria. Pelkkää plussaa ;) voi elämä, olen mä joskus ollut fiksu.

Kauppareissu isän kanssa, rupatteluhetki mummulla, virkkausta, päikkärit, lisää virkkausta, telkkarin katselua, iltalenkki äitin kanssa, lisää virkkausta ja telkkarin katselua. Melko rauhallinen lomapäivä. Huomenna ostamaan lisää lankaa ja kyläilemään Sarille.

Ehkä paras pulkkamäkikeikka ikinä. Tai paras sen jälkeen, kun olen täyttänyt kymmenen vuotta. Oltiin siis Merillä ja Laurilla viettämässä tapaninpäiväniltaa: pelailtiin, kahviteltiin ja syötiin. Puolenyönaikoihin, kun kaikki lapset on varmasti nukkumassa, suunnattiin mäkeen. Laskettiin tunnin verran ja kaikilla tuntui oikeesti olevan hauskaa. Tuntuu paljon plaasummalta näin kirjoitettuna, mutta ei sitä voi oikeen kuvailla. Tai ehken ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan. No, ne jotka oli siellä, tietää.

En ollut nähnyt osaa ihmisistä aikoihin. Mutta jännää, että vaikkei oltukaan nähty aikoihin, tuntui silti siltä, kuin ei mitään kuukausien taukoa ois ollutkaan.

Tänä iltana en todellakaan ajatellut liikaa, kuten toisinaan tapanani on. Olin vain. Nauroin ja hymyilin. Tällä hetkellä on aika helppoa olla.

"Kaikkein kirkkain valo sokaisee silmät,
mutta kynttilän hiljalleen lepattava liekki
tuo valon pimeyden keskelle, lämpöä ympärilleen..."


Ulkona palaa kaksi kynttilää jäälyhdyissä ja täällä mun huoneessa partionjoulujuhlista saamani ruusu-kynttilä sekä Sarilta saamani vaaleanpunainen kynttilä. Eka kerta, kun kirjoittelen tietokoneella tunnelmavalaistukssessa. Antti Tuisku kehottaa pelastamaan maailman, mieluiten jo tänään. No, minulla on vielä lähes 24 tuntia aikaa, joten voin ainakin yrittää.

Aatonaattona en kävellyt roskistamme pidemmälle, olin koko päivän kotona ja pelkäsin tulevani kipeäksi. Sari, Suski, Meri ja Johanna vierailivat kaikki vuorollaan. Johanna kaksikin kertaa, toimitteli meidän kipeiden tai ainakin melkeen kipeiden ihmisten joulutervehdyksiä toisillemme. Oli ihana kun ne kaikki taas tulivat tänne. Ei ovikellonsoittoja, kaikki tulevat suoraan sisälle. Ihan niin kuin ennenkin. Näin sen haluaisin joskus tulevaisuudessakin olevan.

Siivosin, ripustin pyykkiä kuivamaan ja leivoin. Suklaakakusta tuli pannukakkua, mutta joulutortut onnistuivat. Yksin ei ollut yhtään niin kiva leipoa kuin kotona Jampassa Bärren kanssa.

Koristelimme äitin kanssa. Sain yksin järjestellä jouluseimen, Mikko oli töissä. Ei siitä muutenkaan ois tullut varmaan samanlaista tappelua kuin pienenä. Munkin tarttis päästä Beetlehemiin, että saisin itselleni seimen. Joskus sitten.

Loppuillasta makasin sohvalla peiton alla, jalkoja särki ja oli kipeä olo. Isä keitti perinteiset aatonaatonillan glögit ja tarjoili sen mulle sohvalle. Oli heti paljon parempi olo.

Aatto sujui ihmeen rauhallisesti. Avattiin lahjat heti aamulla, kukaan ei halunnut odotella. Monta muutakin vanhaa perinnettä meni uusiksi. Mua oikein hämmästytti, kuinka se ei tuntunut yhtään pahalta. Kyllähän moni perinne pitikin. Katsottiin joulurauhan julistus, mentiin sen jälkeen saunaan ja sitten juotiin jouluglögit. Ja sitten mummumme auttamaan, siellä kauhee sähläys, ruokaa, hedelmäsalaattia ja kahvit. Sieltä taas pihanpoikki kotiin ja uusi, lahjaksi saatu yöpaita päälle.

Ulkona satoi aluksi vettä ja sitten räntää. Muistan kuinka joskus surin sitä, että jospa tuleekin lumeton joulu. Eilen se ei oikeesti haitannut mua yhtään. Tajusin sen vasta tänään [tai nyt on jo maanantai, joten eilen], kun sitten satoikin lunta. Mummulla jatkettiin viimevuotista linjaa ruokailun suhteen. "Nuoriso" istui olohuoneessa ja vanhukset keittiössä. Mulla oli taas tosi hauskaa, meidän joulupöydässä saa aina nauraa. Vanhusten puolella jokin asia on aina pielessä ja ukki ravaa jatkuvasti sanomassa meille, että syökäähän nyt. Kaikki tietää sanomattakin, että ainakin yks santsikierros on tehtävä.

Sain monta jouluviestiä puhelimeeni. Pari sellaistakin ihmistä, joilta en lainkaan odotellut viestiä, toivotteli hyvää joulua. Heidän viestinsä tekivät erityisen iloisiksi. Olin myös ilmeisesti ollut melko kiltti tänä vuonna, ainakin lahjoista päätellen. Tosin serkkuni tyttöystävän poika kertoi, että vaikka hän on kiusannut äitiä, sai hän enemmän lahjoja kuin pikkuveljensä. Joten ilmeisesti lahjat eivät vielä osoitakkaan sitä, että on ollut kiltti. Joka tapauksessa sain kaiken, mitä pyysinkin ja monta ihanaa yllätystä.

Illalla pelattiin kotona Inkan Aarre -peliä koko perheen voimin. Joulu on ainot aika vuodesta, kun meidän koko perhe kokoontuu pelaamaan jotain lautapeliä. Voitin puolet peleistä! Ne oli ne pelit, kun älysin lähteä Brasilian sademetsiin seikkailemaan. Pidin siitä paikasta niin. Sinne haluan vielä joskus takaisin. Sitten rökitin vielä Mikon Monopolissa, vaikka Mikko yrittikin huijata. Illalla meinasin katsoa elokuvan, mutta olin kai liian väsynyt keskittyäkseni. Särkylääkkeen vaikutus tais olla lopussa. Luin sitten äitin joululahjaksi saamaa Baby blues -sarjakuvakirjaa ja surffattiin hetki äitin kanssa netissä. Ihan hassu aatto oikeastaan.

Tää joulupäivä kuluikin sitten tosi leppoisasti. Nukuin aamulla pitkään. Ollaan katseltu pari leffaa, syöty ja käyty kahvilla mummulla. Lisäksi voitin taas Mikon Monopolissa. Huomenna mennään pelailemaan Merille, toivottavasti loistava tuurini jatkuu. Normaalisti olen viettänyt joulupäivän lukien, mutta nyt kävikin toisin. Sain kyllä muutakin luettavaa kuin koulukirjat, kiitos Venlan ja Mikon. Mutta ehkä huomenna aloitan jommalta kummalta saamani kirjan. Katsotaan sitä silloin. "Carpe diem" lukee seiskalla tekemäni lautasen irronneessa kahvassa, jonka otin tuolta hyllystä kynttilänalustaksi. Siis otin sen lautasen kynttilänalustaksi, en sitä kahvaa. Aukke ei taaskaan tykkäisi. Sellanen Carpe diem -fiilis on oikeesti juuri nyt, on ollut tässä pari päivää. Aika hienoa.

On kait aika vaihtaa oletuskuva.


"...Kun ymmärtää olla tavoitteleamtta jotain
suurta ja loisteliasta,
löytää kaiken mikä on tärkeää."

[Kirjoittaja minulle tuntematon]

Kutroska-jakso päättyi. Maljojen sijaan lauloimme virren, mutta kukin tyylillään. Tykkäsin myös tästä tavasta. Melkein odotan jo seuraavan jakson loppua. On niin ihanaa palata kotiin ja tajuta, ettei tarvitse potea huonoa omatuntoa mistään tekemättömästä asiasta. Ei tenttejä, ei tehtäviä. No okei, kärsimyksen ongelma ratkaistavana, mutta sitä on vielä paljon aikaa pohtia. Ennen uutta vuotta en aio uhrata sille pienintäkään ajatusta.

Lähdin eilen [tai siis keskiviikkona] Sallan kyydillä Raisioon. Salla heitti mut kummeilleni, en ollut kyläilläyt sielä todella pitkään aikaan, joten oli ihan kiva käydä. Muistin niin monta lapsuuden juttua ja naureskelin niitä hiljaa mielessäni. Silloin oli niin huoletonta. Keräiltiin jo ammuttuja raketteja uudenvuodenpäivänä ja leikittiin niillä metsässä. Sitä metsääkään ei enää ole. Serkun lapset oli kasvaneet ja niiltä tuli tosi hyvää juttua. Hassua, muistan kuinka vanhempi heistä syntyi ja nimesin nukkeni hänen mukaansa. Ja nyt hän on jo käynyt riparin ja puhuu tytöistä ja mun nukkeni on vintissä jossain kaikkien muiden lelujen kanssa hautautuneena.

Nukuin yön kummieni vierashuoneessa, siellä oli edelleen ne samat pienet posliinieläimet, joilla ei pienenä olisi saanut leikkiä. Aamupäivällä hyppäsin Raumalle viemään bussiin. Istuin yhden lukio-tutun vieressä koko matkan, mutta kerrankin ei ollut mitenkään vaivautunutta istua tollasen puolitutun kanssa, vaan oli oikeesti ihan hauska jutella. Unohdin kokonaan, että piti soitella ystävyksiä läpi ja kysellä illan suunnitelmista.

Isän kanssa käytiin ostoksilla. Kassajonot olivat yllättäen olemattomat ja minä sain kaksi pussi karkkia. Aattona päättyy mun ja Eijan karkkilakko. Alle 20 tuntia enää. Taidan syödä pari päivää karkkia ja aloittaa lakon uudelleen.

Lähdin illalla Raumalle. Kävin moikkaamassa yhtä hyvää kaveria. Juteltiin aika pintapuolisista asioista, olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän, mutta jonnekin ne sanat kuitenkin jäi. Helpotuksekseni kaikki näytti kuitenkin olevan paremmin kuin eilen. En sitten tiedä, että näyttikö se vain siltä, ja että miten asiat sitten todellsuudessa ovat. Olisin halunnut kysyä suoremmin, mutta sanat vain jäi jonnekin.

Kuvittelin jo, että ilta päättyykin ennen aikojaan ja päädyn jo ennen kympin uutisia kotiin, mutta Johanna ystävineen pelasti iltani. Palasin loppujen lopuksi vasta puoli neljän aikoihin kotiin. Ei ehkä kovin fiksua, sillä aamulla pitäisi herätä sen verran aikaisin, että kerkee huomenna nähdä ystäviä, siivota, leipoa ja tehdä ruokaa. Mutta ääh, en jaksa välittää. Kyllä sitä lyhyemmillä yöunilla taas pärjää, johan sitä taas tul edellisyönä nukuttua vähän enemmän.


-Hetki myöhemmin. Kaameesti kirjotusvirheitä nähtävästi. Mikähän idea taas kirjotella tähän aikaan yöstä?!