IRC-Galleria

" Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleill
ja aika olla erosa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.

[Saarnaajan kirja 3:1-8]

***

Tove lähti tänään. Eteisessä on taas matto. Luopuisin kaikista matoista loppuelämäkseni, jos se lääkäri voisi torstaina sanoa, että kaikki ovatkin erehtyneet.

Pitää ottaa päivä kerrallaan. Uskoa, että kaikki järjestyy. Syksyyn asti jatkan asumistani täällä. Sitten mietitään uudestaan. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä silloin on tilanne.

Päivät ja viikot vain kuluvat. En ole aikoihin kirjottanut mitään "kunnollista". Viikko sitten viikonloppuna vietettiin perjantaina mun synttäreitä meillä. Leikkikavereideni lisäksi tänne tuli kolme oikeatakin ystävää. Nyt nimet saivat taas kasvoja. Olen puhunut molemmin puolin heistä paljon toisilleen. Kaikki kun ovat nykyisin niin tärkeitä.

Silloin lauantaina suunnattiin oikeiden ystävien + Bärren kanssa Vantaalle. Näytin heille missä asuin ennen ja sitten huristelimme Jumboon. Suski: "Mä olen kyllä aika ylpeä susta, kun et eksynyt yhtään". Kiitos vaan. Olen kyllä melkoisesti petrannut siitä, kun ollaan viimeksi Suskin kanssa autoiltu Vaantaalla. Illalla käytiin vielä katsastamassa Järvenpään yöelämää, tosin aika lyhykäisesti.

Sunnuntaina hassut ystäväni lähtivät. Me pelasimme Bärren, Artun ja Sallan kanssa junapeliä. Vietän nykyisin sunnuntai-iltani mieluiten niin. Junapeliä leikkikavereiden kanssa. Jeah.

Viime viikko on melkoisesti hämärän peitossa. Muistan kyllä loppuviikon. Sen, kuinka iloinen olin vielä torstaina. Venla, Reetta ja Sari kyläilivät. Sain ihania keltaisia lahjoja, Tove ja Reetta katselivat lumoutuneina toisiaan ja aika kului mielettömän nopeasti. Oli niin hyvä olla. Ja sitten sen jälkeen junamatka Tiksiin ja lääkärikirjat kirjastossa. Pudotus. Ilta ei ollut kovin hilpeä. Ja perjantaipäivä - no, siitä jo tiedättekin.

Viimeisimmän päiväkirjamerkintäni jälkeen lähdin Helsinkiin hakemaan Saria. En taaskaan eksynyt. Istuskelin hetken Venlalla ja sitten lähdettiin ajelemaan Pyhärantaan. Ajomatka teki hyvää. Sarin kanssa on hyvä matkustaa. Pysähdyimme pari kertaa ja Sari tarjosi pullakahvit. Mieliala koheni hurjasti sen neljätuntisen aikana. Kiitos ystävä rakas.

Illalla hain Mikon Raumalta ja tehtiin äitin kanssa pitsaa. Suski ja Meri tulivat illalla kyläilemään. Meri oli jo ollu menossa nukkumaan ja pessyt hampaansa. Mutta silti se tuli ja söi pitsaakin. Ja Suski vei meidät retkelle meidän kuistille. Istuttiin puoli kahdeltatoista ulkona ja Suski veisti kirjeenavajaa.

Lauantain ja sunnuntain retkeilin vartiolaisten kanssa. Retket on aina mukavia. Kotona Reilassa söimme synttäreideni kunniaksi poronkäristystä. Kotona Järvenpäässä söimme äidin tekemiä korvapuusteja ja join Suskin porukoiden tuomaa guaranaa. Ja pelasimme vielä vähän junapeliä. Arvattavasti aamulla väsytti.

Tänään teimme kevätsiivouksen. On vain koitettava olla miettimättä tulevaa liikaa.

Toivoin niin, että olisin ollut vain vainoharhainen. Että kodin lääkärikirjat ovat juuri sitä varten, että voi keksiä itselleen tuhat ja yksi tautia. Ettei niiden perusteella oikeasti voi ruveta diagnosoimaan mitään.

Mutta se kiltti lääkäri-setä [joka teititteli mua - tällaisena päivänä ilot on revittävä pienistä asioista] oli sitä mieltä, ettei tässä asiassa ole juurikaan epäilyksen aihetta.

Koira-allergia. Paskapaskapaska.

Menen vielä ensi viikolla testeihin. Tapahtuuhan niitä ihmeitä. Tänään en vain oikein jaksa uskoa ihmeisiin.

En halua muutta pois täältä. En myöskään halua asua täällä kenenkään muun kuin juuri Bärren ja Toven kanssa. Bärre eilen Artulle keittiössä [olin menossa suihkuun, mutta kyllä minä kuulin]: ".. kävin Lidlissä ja ostin herkkuja lohduttaakseni Tiinaa..."

Kaikki olikin vähän liian täydellistä.

Tove ei ymmärrä, miksi itken. Enkä edes voi antaa sen nuolla kyyneleitä pois poskilta.

Viime yönä mietin, että kaikella kyllä on tarkoituksensa. Me ei vaan tajuta kaikkia Jumalan suunnitelmia. Vähän kuin pienet lapset. Lapsi ei ymmärrä, miksi äiti tai isä tekee jotain asioita. Usein saattaa harmittaa. Miksei voi olla menemättä päiväkotiin ja miksei karkkia saa syödä joka päivä?

Miksei kaikki voi jatkua niin kuin ennenkin?

"Siinä seisot uuden kilometripylvään päällä.
Seuraavaa ei vielä näy ja edellinen painuu horisonttiin.
Siinä seisot kädet taskussa,
taskut täynnä muistoja.
Mietit onko siitä niin kauan..
Katsos ympärillesi, ja huomaat:
Kyllä, niin se on.
On täytynyt kulua aikaa saada kaikki nämä ystävät!"

Kauan siihen on mennytkin. Oikeat ystävät / kaverit <3.

JonskuVeeraSuskiMeriLauriHenkkaJaniMikko. Kiitos.



Marttaisista onnitteluista kiitos VilkkuVeeraKutro. Leikkikaverit tuovat iloa elämään.



"Ystävät ovat Jumalan tapa huolehtia sinusta"

Vittuiluista & pehmittelyistä & muumimukeista ja muista kivoista tavaroista, kiitos BärreSallaArttu. Hömpät. Onneksi keittiön pöydässämme on nyt neljä tablettia.

Niin, olen kai tyhmä, kun edelleen haluan vatvoa asioita ja turhaan hakata päätäni seinään.. Mutta äh. Olen nainen [tyttö]. Joten sallittehan sen minulle?

Oikeasti viimeiset kuusi päivää ovat olleet summattuna hyviä. Vaikka autolla ajellessa on kyllä ihan liikaa aikaa ajatella... Mutta ei ajatella haikeita asioita, vaan niitä hyviä:

Lauantaina Merin synttärit Laurin mökillä. Muistan kun olen ollut siellä ekaa kertaa. Oltiin tunnettu pojat vasta vähän aikaa. Ne oli menneet edeltä lämmittämään mökkiä. Kun me päästiin sinne, siellä paloi ihan mielettömän monta kynttilää. En ehkä silloin ois uskonut, että noi pojat jäis meidän elämään näin pitkäksi aikaa. Muistan senkin, kun sen mökin saunassa puhuttiin Mikon kanssa ennen mun Brasseihin lähtöä, että mitä, jos vuoden aikana M & L eroaiskin. Mutta onneksi niin ei ole koskaan käynyt, eikä meidän ole tarvinnut alkaa parittamaan ketään. Se oli muutenkin hyvä viikonloppu. Otettiin aurinkoa ja oltiin vaan. Ja muistan vapun 2002. Kun illalla istuttiin laiturilla ja katseltiin tähtiä. Ja mietittiin, että mistä tietää, että joku todella rakastaa jotakuta. Ja aamulla paistoi aurinko ja me syötiin aamupalaa ulkona ja leikittiin vesi-ilmapalloilla. Kyllä muistan sieltä monta muutakin hyvää muistoa. Tästä kerrasta jää myös varmasti monta hyvää muistoa. Mun ja Merin pienen pieni luistinrata jäällä ja tulin valastu avantopolku. Eikä siellä ollut kai koskaan ollut niin paljoa lunta, kuin nyt, ku ollaan siel oltu. Huussimatkakin tuntui niin ihanalta. Luminen polku, myrskäri ja lumiset kuuset.

Sunnuntaina kahvia Sarilla, uutta reittiä Järvenpäähän [enkä eksynyt yhtään!!] ja leikkikaverit S & A vielä illalla kyläilemässä. En osaa enää kuvitella Jamppaa ilman heitä.

Maanantaina eka harjoittelupäivä. Miljoona uutta asiaa. Mutta sinekin osasin eksymättä. Ja pidin heti paikasta.

Tiistaina harjoittelupv nro 2 ja reissu Ikeaan. Mukana jälleen S & A. Ostimme talouteemme yhden uuden irtoteejutskun, parvekkeelle pöydän, lehtitelineen ja kynttilöitä.

Eilen harjoittelupv nro 3. Sivulause, joka toi hyvän mielen ja uskoa siihen, että kyllä tästä harjoittelusta selvitään. Kävelyretki lasten kanssa. Jamppa on melkeimpä kodikasta aluetta sentään verrattuna sen päiväkodin alueeseen. Näimme sentään sorsia ja oravan. "Tyttöjenilta" meillä: Viisi minuuttia ennen Simpsonien loppumista minä, S, A ja Bärre istumme mun autossa parkkiksella, kuunnellaan yötä ja syödään jugurttirusinoita. Avaimien mukanakantaminen on yliarvostettua, kun Bärrellä kerran on niin kultainen henkilökohtainen Minttu, joka voi tuoda vara-avaimet.

Tänään harjoittelupäivä nro 4. Osaan jo aika paljon. Toivon ainakin niin. Siivousta ja hurjan paljon leipomista. Grilli-kauden avajaiset Eijalla. Rakastan kaikkia näitä hulluja ihmisiä. Tuoksuukin jo ihan keväälle.

Torstaina oli jo parempi mieli. Meidät lähetettiin harjoitteluun. Minä uskallan. Minä kuuntelen. Minä yritän ymmärtää.

Matkustin Sallan kyydillä Raisioon. Minun on niin hyvä olla siinä hänen autonsa pelkääjänpaikalla, vaikkei turvavyö toimikkaan. Puhuimme melkein taukoamatta. Kävimme Raisiossa Hesessä. Minulle tuli huono olo. En ymmärrä miksi. Bussissa nukuin tunnin kaikki ulkovaatteet päällä. Laitilasta eteenpäin tuijottelin ulos ikkunasta pimeään. Isä oli Raumalla vastassa. Onneksi. Isän kanssa voi puhua vähän aina välillä ja olla sitten taas hiljaa.

Isä oli tehnyt lettuja. Söin monta sokerilla ja mansikkahillolla. Myöhään illalla otin itseäni niskasta kiinni ja tein taas yhden työhakemuksen. Ei saa luovuttaa. Pitää jaksaa yrittää.

Eilinen oli hyvä päivä. Aamupäivällä hain Jonskun. Jonsku kävi ilmottautumassa tenttiin ja minä kävin postissa. Lähetin sen hakemuksen ja ostin ylimääräisiä Aku Ankka -postimerkkejä. Voin kirjoitella kirjeitä. Ja lähettää synttärikortteja. Pelattiin tunti sulkapalloa. Pienin häviöni oli 15-6. Siitä tuloksesta olin jo melko ylpeä. Joskus vielä opin. Vein Jonskun kotiin ja hain Merin. Kierreltiin vaatekauppoja ja kultasepänliikkeitä. Kokeiltiin kelloja ja Meri katseli korviksia. Ei löydetty mitään sopivaa. Käytiin kahvilassa. Limsaa ja patonkia. "Me ei keretä missään välissä kuitenkaan juhlimaan kahdestaan meidän synttäreitä." Vein Merin kotiin ja hain taas Jonskun, jonka toin Pyhärantaan.

Möllötin kotona koko illan. Mutta viihdyin niin. Nuikuin kahden tunnin päiväunet. Käytiin äidin kanssa kävelyllä. Ilma on täällä niin puhdasta. Ei mitään saasteita. Kuu ja lumihanget saivat kaiken näyttämään niin valoisalta. Käytiin saunassa ja katsottiin telkkaria. Illalla puhuttiin yli tunti puhelimessa Sallulahin kanssa. Joistakin leikkikavereista on tullut leikkiystäviä. Ihkuliineja.

Lähden puolentoistatunnin päästä Laurin mökille. Pitäisi vielä käydä mummulla. Ja suihkussa. Ja laittaa vaatteet päälle, syödä ja pakata. Kyllä vielä ehtii. Olen juonut kahvia, maannut peiton alla ja lukenut Härkösen kirjaa. Miettinyt kesää. En sitä, saanko töitä. Vaan sitä, mitä kaikkea voisikaan tehdä. Ja isä opetti tekemään valkokastiketta. Kävin myös vintissä etsimässä Noora H:n leluja. Löysin yhden koiran, joka ei kuulu minulle. Se on Merin tai Nooran.

Odotan niin, että pääsen sinne mökille.

Taas yksi kiitos, mutta ei kiitos -viesti lisää. Mutta vähän harmittavammasta paikasta tällä kertaa. Taitaa lakut taas ensi kesänäkin kutsua.. Onks pakko, jos ei haluu?

Oikeat ystäväni eivät ehkä luultavasti tulekaan tänne viikon päästä. Ymmärrän kyllä. Mutta hiukan harmitti silti.

Onneksi tiimini + Bärre olivat kaikki täällä. Ei niille kaikille voi nauramattakaan olla. Tomi ja Salla kirjoittivat kilpaa henkilökohtaiselle ystävälleni. Istuin osan ajasta keittiössä puhumassa hänen kanssaan puhelimessa ja keksimme ihmeteltävää leikkikavereilleni. Miljoonannen kerran ajattelin, että ryhmätöiden tekemisestä tulee tylsää sitten, kun tiimimme hajoaa. Mutta sitä ennen vielä Linnanmäelle.

Kyyneleet tuli vasta kun 2 + 1 tyttöä olivat paikalla. Perheen parissa voi olla oma itsensä. Hassut.

Olen juuri viettänyt kaksi tuntia mesettäen Kutron ja Sallulahin kanssa [olivat aluksi samalla koneella ja myöhemmin kumpikin omillaan] ja lukenut läpi Hänen vanhat päivityksensä.
En siis tyytyyt pelkästään marraskuuhun. Jotenkin vain halusin lukea kaiken, mitä ei ole estetty.

Huomenna herään taas ja olen väsynyt, kun pitäisi lukea tenttiin. En kuitenkaan välitä siitä nyt.

Olen miettinyt paljon tässä yön aikana. Leikkikavereitani ja uusia ystäviäni. Kahden elämän yhteensovittamista. Sitä, että meillä kaikilla on menneisyytemme.

Mitin aiemmin sitä marraskuuhun palaamista. Päätin nyt, etten haluaisi palata. Haluan olla tässä ja nyt. Kaiken uhallakin. On niitä tilanteita ja kausia, jotka ei enää koskaan palaa samanlaisina. Joita ei voi elää uudelleen, vaikka haluaisikin. Mutta haluan olla onnellinen siitä, että ne tilanteet ja kaudet olen saanut elää. Ja luottaa siihen, että tulee uusia, joista taas nauttia ja miettiä, ettei ne hetket enää koskaan palaa samanlaisina.

Kai elämääni jäävät juuri ne ihmiset, joiden kuuluukin jäädä. Haluaisin pitää tämän hetkiset ihmiseni kaikki mahdollisimman pitkään elämässäni.

Ne päivitykset herättivät paljon ajatuksia. Ja nauroin ja hymyilin usein Kutrolle ja Sallulahille.

Hankimme Kutron kansa Tuomas-miehet, omakotitalot maalta sekä Iida ja Edvard-Eetu & Ida ja Eetu -lapset. Bärre tulee kissaksi, Tove koiraksi ja Salla au-pairiksi. Vielä kun minun mieheni sukunimi alkaisi T:llä.

Aion nukkua levitetyllä sohvallani. Siinä on jotenkin turvallista.

Sunnuntaina matkustin bussilla Raumalta Turkuun. Bussikuski oli fiksu nainen, kuuntelimme radiosta Suomi-Ruotsi-peliä. Edessäni istui 6-vuotias tyttö, joka jännitti kovasti ensi syksynä eskariin menoa. Häntä myös hieman pelotti sakea lumisade. Kuski selitti, että kaikki menee ihan hyvin ja pääsemme Turkuun. Ja niin pääsimmekin. Osaisinpa itsekin aina sanoa, kun pelottaa. Pelot tuntuisivat varmasti paljon pienemmiltä, jos joku vakuuttelisi, ettei oikeastaan ole mitään syytä pelätä.

Suomi hävisi. Salla ilmoitti muuttavansa Marokkoon. En kerro missä.

Kokoustimme Turussa pj-kurssin staabin kanssa ja jatkoin matkaani bussilla Turusta Helsinkiin. Jälleen iski bussi-vitutus. En oikeastaan muista matkasta kuin sen ärsytyksen. Kaikki vanhatkin jutut, jotka ei eivät aiemmin oleet harmittaneet, alkoivat ärsyttää.

Olimme ajattelleet, että jos Suomi voittaa, lähdemme Kauppatorille. Suomen hävittyä asiasta ei oikeastaan edes keskustelut. Kunnes sitten viime tipassa päätimme kuitenkin lähteä Kauppatorille. Joten kun saavuin junalla Helsingist Järvenpäähän, olivat Kutro ja Salla jo vastassa, ja lähdimme takaisin Helsinkiin. Todella fiksua.

Olimme Kauppatorilla jo ennen kahtatoista. Pian kerrottiin, että Leijonat tulevat aikaisintaan puoli kolmelta. Ihkua. Mietin, että mitenhän sitä on joskus teininä jaksanut yhden talven verran viettää vähintään joka toisen lauantain ulkona pakkassäässä.

Emme hirveästi kuitenkaan välittäneet pakkassäästä, vaan nautimme tunnelmasta ja esiintyjistä [emme kaikista kylläkään]. Nauroin paljon sen illan aikana. Ja vähän ennen kolmea saapuivat myös Leijonat. Kannatti odottaa. Vaikka olivatkin pienessä sievässä. Mutta eipä ollut kukaan yllättynyt. Saku oli suloinen.

Nukuin kaksi tuntia Sallan lattialla. En olisi millään halunnut nousta ja lähteä 8.14 junaan. Mutta oli pakko lähteä tutustumaan harjoittelupaikkaan. Uskon, että tulen viihtymään siellä. Olisin voinut jäädä sinne samantien. Lapset olivat suloisia ja työntekijät mukavia.

Kävin hakemassa Sallalta tavarani [pummin Eurolta kyydin Tomilta] ja istuskelin sielä hetken aikaa. Sitten kävelin kotiin. Aurinko paistoi, mutta minua väsytti. Mietin lähes koko matkan, söisinkö ensin vai menisinkö nukkumaan.

En tehnyt kumpaakaan. Toven kummisetä oli jälleen tullut kylään, joten nukkuminen ei ollut kovinkaan mahdollista ja en jaksanut heti ruveta laittamaan ruokaa. Katsoimme Leijonakuningasta, en ihan nukahtanut sohvalleni. Pidän kyllä siitä leffasta. Mutta olin vain niiin väsynyt.

He ovat kyllä niin höpsöjä. En voinut olla nauramatta ja piristymättä [vaikka he yrittivätkin syyllistää minua pitkästä poissaolostani].

Salla haki minut ja Bärren kauppaan. Ostimme laskiaispullia ja menimme meille syömään. Vierailuaikamme on nykyään kymmenestä kymmeneen. Ihan vain tiedoksi kaikille. Viikonloppuisin voidaan joustaa.

Tiistaina meillä ei kai käynyt vieraita. Toisaalta en voi olla varma, koska lähdin jo ennen koulupäivän loppumista Turkuun. Pj-kurssimme alkoi. Olin taas niin oma itseni siellä. Partiohuivissa on taikaa. Kun saan laittaa sen kaulaani, tunnen itseni niin itsekseni. Tosi selkeetä. Mutta ymmärrättehän?

Olin kotona vasta puoli kahdelta. Mutta olin niin onnellinen, ettei se oikeastaan edes haitannut. Nukuin bussissa ja jätin ruotsin lukemisen suosiolla väliin. Puhuin myös puhelimessa. Ainakin Sallan, äidin ja Suskin kanssa.

Keskiviikkona taas väsytti. Salla haki meidät aamulla kouluun. Kuuntelimme yhden luennon ja lähdimme kaupan kautta Sallalle tekemään ruokaa ja syömään. Kuuntelimme lähes puolitoista tuntia laadukasta Soneran asiakaspalvelumusiikkia puhelimeni kaiuttimesta. Sallan ruoka melkein paloi pohjaan, koska hän viihdytti meitä soitollaan. Pidän siitä, kun Salla soittaa. En tosin käsitä, miksi radion pitää soida samaan aikaan. Ja kun vielä oli se Sonerankin musiikki... Hassu tyttö. Mutta pidän hänestä silti päivä päivältä enemmän.

Kävin vielä pikaisesti koululla. Sitten lähdin kävelemään Kyrölän asemalle. En ollutkaan vielä koskaan kävellyt sinne talvella. Ilma oli todella hieno. Muistelin sitä päivää, kun kävelin samaa tietä ensimmäistä kertaa [toiseen suuntaan tosin silloin]. Olin menossa pääsykokeisiin. Mieli oli jännittynyt ja odottava. Mutta kuitenkin niin varma. "Kyllä mä nyt tänne ainakin pääsen". Ei mulla ollut epäilystäkään asiasta. Toisin kuin sitten myöhemmin yliopiston pääsykokeissa... Toivoin niin, että olisin löytänyt edes hitusen siitä varmuudesta työhaastatteluun, jonne olin menossa.

Seisoin Kyrölän sillalla ja katselin peltoja ja kaupunkia. Muistan kuinka ihmettelin silloin ensimmäisenä vuorokautenani Järvenpääsä kaikkea maalaismaisemaa, ja ihmettelin, olenko tullut kaupunkiin ollenkaan. Vasta ennen ensimmäistä saunailtaa kävin kaupungissakin. Olen ollut aika onnellinen täällä.

Löysin Helsingistä kaupan, josta ehkä löysin "Leite condencadoa". Vain ehkä. En halua avata purkkia turhaan. Vasta sitten, kun todella tekisinkin siitä jotain. Jos se on sitä mitä luulen. Monimutkaista.

Melkein en löytänyt työhaastatteluun, mutta löysin kuitenkin. Ei siitä sen enempää. Olen melko pessimistinen, vaikka salaa olenkin ehkä realisti. Melkeinpä optimisti. Mutta silti. Haastateltuja on niin paljon...

Illalla T:n kummistä tuli taas käymään. Hän toi kakkua tullessaan. Kakku oli makeaa, mutta hyvää. Söimme Bärren kanssa vuorotellen samalta lautaselta, samalla lusikalla, kaksi palaa. Seuraavana päivänä koulussa Bärre sanoi, ettei viitsi juoda mun pullosta vettä, jottei saa flunssaani.. Taisi olla jo myöhäistä. Tosin Bärre ei vieläkään ole kyllä flunssainen.

Torstaina menin junalla kouluun. Olen laiska, tiedän. Aurinko paistoi, kun kävelin taas sitä tietä. Olin melko hilpeällä mielellä. Koulussa pysähdyin kolmen ruokapöydän luokse juttelemaan. Ihmiset koulussamme ovat ihania.

Ruotsista oli koe. En muistanut kaikkea, mutta se ei liene mikään ihme, jos ei jaksa edes kertaalleen lukea monisteita läpi.

Kävelimme Bärren kanssa keskustaan koulun jälkeen ja Salla haki meidät sieltä. Tultiin meille taas tekemään ei-mitään. Bärrellä kävi henkilökohtainen vieras ja Tovella lauma katsojia. Sallan kanssa katsoimme Everwoodin ja fiilistelimme. Melko mollivoittoista. Eikä tosielämässä koskaan käy niin, että kun olet päiväunilla kuistilla, tulee unelmiesi mies, jolla ei olekaan tyttöystävää, suutelemaan sinua. No, se on silti paras sarja.

Eilen oli hygieniapassikoe ja kaikki pääsivät läpi. Tein vain yhden virheen. Kävimme koulun jälkeen Bärren kanssa Hesessä sen kunniaksi [jos emme olisi päässeet läpi, olisimme menneet hukuttamaan suruamme]. Kotona siivosimme. Siivotessamme teimme taas historiaa. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, ette te halua tietää.

Illalla "leffailta Sallalla". Elokuva kertoi Tuusulan toilailuista. Sellainen komedia-toiminta-pläjäys. Sallan mielestä hieman jotain muutakin. Tove oli elokuvan tähti. Kaikki tykkäävät Tovesta.

Tänään olimme taas 3.mummulassani Vilkulla. Tällä kertaa söimme Tiinan ja Vilkun laskiaispullia. Ja puhuimme taas sekavia. "Jospa tahdonkin vain palleja!"..

Iltapäivä/ilta mun piti lukea. Mutta äh. Ostettiin pussi sipsejä ja sätättiin koneen kanssa niin kauan, että saatiin Shrek 2 näkymään telkkarista ja äänet kuulumaan stereoista. Olemme aika taitavia. Puoli kahdeltatoista (?) käytiin vielä iltalenkillä yläpihassa ja takaisin. Minulla oli paksu toppatakki, Bärren kengät ja yöpuvun housut. Olin aika muodikas.

"Ja tämä levitetään tähän, ihan niin kuin marraskuussa". Ja siinä makoilimme ja katselimme. Se sai minutkin muistamaan hieman siitä, että marraskuumme todella oli onnellinen. Halusin muistaa lisää ja luin ne kaikki marraskuun päivitykset.

En tiedä, haluaisinko palata siihen aikaan. Ehkä tavallaan. Kummaa, kuinka elämä muuttuu lyhyessäkin ajassa aika erilaiseksi. Tässä näiden päivien aikana on ollut muutama juuri sellainen hetki, jonka haluaisin säästää, ja oon ollut onnellinen [diipa-daapa-dai]. Mutta on totta, että marraskuu oli hyvää aikaa.

Haluaisin Bärren serkun puhelinnumeron. Ja siirtää sohvan takaisin vanhalle paikalleen. Ja ymmärtää.

Ja näitähän tuntuu nyt riittävän!! Teen aina jonkun silloin kun jaksan.

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä

1. On hirvittävän tarkkaa, miten kotonani [kummassa tahansa kahdesta] leikataan pizzaa. Mieluiten teen sen itse, jotta kaikki menee niin kuin pitääkin.

2. Pelkään ilmapalloja [se ei taida kyllä olla tapa...]. Onnea vaan mahdollisille tuleville lapsilleni, jos heidän isänsä sattuu omaamaan saman ongelman.

3. Olen oikeakätinen, mutta teen monia asioita vasemmalla kädellä. Esimerkiksi pelastussolmun osaan vain vasemmalla kädellä.

4. Yhdistelen useampia lauseita yhdeksi lauseeksi. Esim. "Pitäsköhän mun ottaa...jos ostaisin pari lompakkoa".

5. Katson aina Aakkos-karkeista karkin kirjaimen. Tykkään erityisesti bongailla sen hetkisen ihastuksen alkukirjaimia.


En haasta nyt ketään. Viisi nopeinta ja innokkainta lukijaa [heitä on varmasti hirmuisasti!!] voivat ilmottautua kommentoimalla. Ja siis vain viisi pääsee mukaan, joten kannattaa olla nopea ;)

Ulkoilma virkistää. Ja ystävät. Niinkuin arvelinkin, teki henkilökohtaisten ystävien kanssa juttelu ja hauskanpito todella hyvää.

Lähdimme Sarin kanssa kävelylle Kirkkankariin [->pieni saari]. Ilma oli lähes täydellinen. Aurinko paistoi ja pakkasta taisi olla aste tai pari. Oli ihana kävellä kyläteille ja jäällä [vaikka jää saaren edustalla pitkin epäilyttävää ääntä]. Söimme rinkeleitä ja joimme kuumaa mehua nuotiopaikalla. Puhuimme ja välillä olimme vain hiljaa. Oli hyvä olla. Ei oltu nähty taaskaan aikoihin, kerrottavaa olisi riittänyt varmasti vielä paljon enemmänkin.

Join päiväkahvit kuistilla. Oli vähän kylmä, mutta ei se haitannut. Metsässä on ihana asua. Paitsi etten asu täällä enää. Tunnen aina tulevani melkeen kuin mökille, kun tulen tänne. Kaikesta osaa nauttia paljon enemmän nyt, kun on jo asunut kaupungissa puolisen vuotta.

Iltapäivällä lähdin Raumalle. Istuin toppahousut jalassa Merillä ja Laurilla reilu tunnin verran. Siellä kokoonnuttiin porukalla ja lähdettiin Latumajalle viettämään Suskin synttäreitä. Napakelkkailua, pulkkamäki ja "After Ski" kodassa. Makkaraa, kahvia ja vähän muutakin. Ja ennen kaikkea hyvää seuraa.

Käytiin Merin kanssa niillä pesemässä savunhaju pois hiuksista ja suunnattiin Veeran enolle, jossa Veera oli koiravahtina. Pikku hiljaa sinne tuli kaikki. Synttärisankarikin lopuksi. Mulla ei ollut mikään kiire kotiin.