IRC-Galleria

Tuntuu kumman hiljaiselta. Tytöt lähtivät ja Bärre ei ole vielä kotiutunut. Olen tottunut siihen, että ympärilläni on ihmisiä.

Oli kyllä hieno viikonloppu. Kun on tuntenut nämä ihmiset ihan pienestä asti, voi heidän seurassaan olla täysin oma itsensä. Vaikka ne eivät aina kaikkea ymmärtäisikään, kuten nenänlämmittimiä ja mun Muumipeikon ja Bärren Niiskuneidin suhdetta. Mutta silti ne tietää musta lähes kaiken.

Hassutukset olivat eksyneet matkalla tänne, ajelleet vähän pidemmän kautta. Toivottavasti niiden kotimatka sujuu suoremmin. Toisaalta, eksyessä löytää uusia paikkoja, mä en ole koskaan mitenkään inhonnut eksymistä. Se on asenne-kysymys...

Taidan mennä tiskaamaan. En millään jaksaisi, mutta en halua, että keittiö on kuin pommin jäljiltä, kun Bärre tulee kotiin.

Koulussa oli leppoisa päivä. Äidinkielentunnin aluksi tappelimme hieman murteista, pieni tappelu tekee aina hyvää. Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että neulominen on kutomista silloin, kun minä siitä puhun. Isostelu-luennon ajan kudoin pipoa ja huomasin, että minun oli näin ollen paljon helpompi keskittyä luennon kuuntelemiseen. Luennoitsija oli mielenkiintoinen, ehkä pysyn huomennakin hereillä. Iltapäivällä oli vielä adventtimessu. Joulunodotus alkoi. Enää joulukoristeet kaupoissa eivät ahdista. Päinvastoin, tekee mieli Brasilian ostoskeskuksiin niitä katselemaan.

Reetta-vauva oli kasvanut ja suloinen. Ja viihtyi jopa sylissäni itkemättä (luultavasti koska oli juuri saanut ruokaa). Ei oltu nähty Venlan kanssa pitkään aikaan ja oli paljon puhuttavaa. Tarttis nähdä useammin.

Takastulomatkalla kävin nopeasti Itäkeskusksessa. Löysin ihanan kaupan ja sieltä kivan neuleen. Pitkästä aikaa tekee mieli shoppailemaan. Lauantaina sitten. Haluaisin uudet kengät ja hameen. Ainakin.

Bärre ei ole kotona ja tuntuu ihan kummalta. En ole tottunut olemaan yksin täällä. Ei se kamalaa ole, uutta vain. Ja kaikkeen uuten kestää aina aikansa tottua.

Luulimme, että tästä jaksosta tulisi tylsä. Tutkimus ja kehittäminen - ei herätä kauheasti mielenkiintoa etukäteen. Mutta olen tänään nauranut ja hymyillyt paljon. Elämä koulussamme on hassua. Ette kyllä edes usko kuinka hassua, ellette itse ole olleet paikalla.

Mun pitäis taittaa lippukuntalehteä. Pestä pyykkiä. Uusia lainat, maksaa laskuja. Mutta kummitäti soitti ja kertoi uutisia, jotka veivät ajatukset aivan muualle. Ehkäpä surffaan koko illan netissä, kudon ja katson telkkaria. Teen lehden sitten torstaina. Tai ehkäpä sunnuntaina. Viimetippa on paras inspiraation lähde [toinen hyvä on tylsät luennot - pitäsiköhän mun ottaa kone huomenna kouluun?].

Huomenna näen Venlaa ja Reetta-vauvaa ja perjantaina tytöt tulevat kylään. Elämä ilman ystäviä olisi ankeaa.