IRC-Galleria

Koska pystyy, koska voi. Minussa ei ole sääliä, ei aina. Joskus taas kaikki on kuin vaaleanpunertavassa eetterissä ja tunnen myötätuntoa pahintakin suunpieksäjää kohtaan. Joskus haluaisin vain tukkia niiden suut mitä kuvottavimmilla tavoilla. Koska pystyn, koska voin. Mutta minä olen viilannut liipaisimeni alireagoivaksi, minä osaan olla hiljaa, vaikka ymmärrät varmasti, etten tänäänkään jaksaisi kuunnella. Tämä inhottava piirteeni, kaiken observointi, jaottelu tutkittaviksi osiksi, tekee ihmissuhteet hankaliksi. Eikä kai pitäisi puhua näin suoraan, mutta minä puhun, koska muutoinhan aina vaikenen ja jos ei voi olla valehtelematta edes päiväkirjalleen, on todennäköisesti pahasti kusessa. Ja minähän olen.

Sanon uskovani tunteeseen, mutta nojaan järkeeni ja kun seinälle heitetty kuva täytetystä tiikeristä aiheuttaa euforian ja raitoja turkkiin, olen kauhuissani, suljen sen pois, sillä tunne - tunteminen on kamalaa, hirvittävää, pelottavaa, kammottavaa. Järkeä älä pelkää, vaan tunnetta. Tunne ottaa valtaan ja heittää pedoille, tunne nostattaa raivoisan jumalattaren ja puristaa silmäteristä viirut.

Joskus minä haluan helliä sinua kämmenissäni, pieni lintu. Joskus lyön käteni yhteen ja lopetan sen kaiken. Elämäni. Rakkaani. Jumalani. Ystäväni.