IRC-Galleria

_Ollessaan elossa, hän kirjoitti_
_Ollessaan kuollut___________
__ei______________________
_Muut kirjoittivat hänestä_____

_Hän oli elossa______________
_oman kätensä kautta________
_ja kuoli___________________
_muiden käsiin______________
_Hänet haudattiin____________
__rivien väliin_______________

Tämä kaupunki on loukku. Sen kanssa on oltava tarpeeksi ovela, ettei tulisi laukaisseeksi sitä ja jäisi jumiin (tai katkaisisi niskaansa), ja tarpeeksi nopea, että saa siitä huolimatta napattua syötin mukaansa paetessaan.

Alan jälleen palailla tuttuihin tapoihini, eikä se nyt vain oikein sovi suunnitelmiini. En ole kirjoittanut iäisyyksiin (siis todella kirjoittanut) ja alan taas ajatella kaksilla aivoilla, vaikka syytä olisi olla enimmäkseen kiinnostunut siitä, mitä oma pää sanoo ja minne omat jalat johdattavat. No minne ne sitten vievät? Hitostako minä tiedän. Impulssit iskevät ihoon kuin sähkövirta, tekisi mieli tehdä mielettömimpiä, kielletyimpiä, paheksutuimpia asioita, joita pääni vain kykenee kehittämään. Inhoan tätä joutenoloa, kun syy siihen löytyy siitä, etten kykene tekemään päätöksiä. En ainuttakaan. Olen pahantuulinen ja kaikki saavat kärsiä.

Voisi tehdä mitä tahansa. Miksi sitten olen edelleen kiinni näissä ilmattomissa kuvioissa? Haluan hengittää vapaata ilmaa, vapailla keuhkoilla, mieli ja sydän vereslihalla, täynnä tahtoa ja kykyä toimia.

Nautinto. Tavoittelu. Ponnistelu. Vapaus. Virtaus. Voima. Uskallus. Näkemys.

Jotain on tapahtumassa. On vain pantava itsensä alttiiksi.

Olet tullut ja sytyttänyt minuun vaaleanpunaisen valon. Sitä ennen oli se toinen, se sytytti punaisen, punaista ennen oli oranssi, keltainen, kalpean vihreä, violetti, valkea. Juhlavaloilleni en osaa valita värejä, en vieläkään, vieläkin ottaisin ne kaikki, jokaisen, nekin jotka joku toinen olisi voinut yliviivata raskaalla kynällä, heidän nimensä, pyyhkiä pois. Vieläkään en osaa valita.

"Voi, en osaa päättää!" hän huudahti, mieletön lapsi "Otan ne, otan ne kaikki..."

ja kierrän ne sänkyni ympärille, niin monesti, että alkaa huimata.

Minä en haluu mennä tanssimaan, mutta se on nyt pakko. Vedän siis housut (ei jumalauta, housut!) jalkaan ja tanssin niin, että varmasti on piesty olo sitten aamulla. Ei vaiskaan, tanssiminen tuntuu hyvältä, olen vain tositositosi laiska, enkä jaksais tehä mitään, paitsi ehkis nukkua.

Paitsi, et olen tykästynyt ompeluun. Se on mukavaa. En edes vihaa enää ompelukoneita. Omaa konettani rakastan, kun se on niin järkevä, paljon järkevämpi kuin minä.

Olen muutoin ainejärjestölehden toimituskunnassa, wuhuu! Mulle kelpaa kaikki arvonimet, joita kukaan muu ei huoli. Luultavasti saamme väännettyä pikapikaa tosi järkyttävän läpyskän, jossa on sivukaupalla jotain kummia raapustuksia. Ehkä jopa riipustuksia. Teemana on intohimo. Kertokaa minulle jotain siitä.

Palellutin muutes nänninikin viime viikonloppuna, toinen on ihan tosi kipee. Olisi varmaan pitänyt pistää rintaliivit, mutta eihän ne nyt sovi olkaimettoman topin kanssa, haloo. Pitää kehittää jotkut nänninlämmittimet. Jospa vaikka kudon sellaiset.

Olen yllättävän hyvällä tuulella siihen nähden, että ei ole mitään varsinaista syytä olla. Paitsi ehkä se, että on niin paljon hommaa. Olen lähes häikäistynyt tästä työn paljoudesta. Kannettavankin sain hankittua perjantaina niitä töitä ajatellen, mutten ole ottanut sitä vielä ees paketista ulos. Laiska kissa.

Mut sain minä tilattua pinon levyjä, tulivat eilen. Kuunnella en ole vielä tosin ehtinyt niitä.

Wicked. Menen etsimään niitä housuja.

Sinä olet Laikukas Rastas ja minä
Surmansyöksypääsky.

Silmissäni tuikkivat tähdet ja päälaellani tykyttää verinen kuu. Se on täysi. Tule.

Olen nukkunut koko päivän. Lähdetään kaupungille. Ha!