IRC-Galleria

Olen istunut tässä ihan liian kauan ja koettanut erottaa Senaatin Yliopistosta ja Yliopiston Ritarihuoneesta, mutta ei tässä hitto vieköön ole enää mitään järkeä. Väsyttää. Kyllästyttää. Kun muistan olevani olemassa ja olevani ajassa, alan panikoida. En jaksaisi panikoida. En jaksaisi kuolla aina uudestaan, uudella tavalla. Vaikka nukahtaa, se olisi ihanaa. Olen aina antanut tajuntani mielihyvin pois.

Tylsää. Olen tylsistynyt ja vähän masentunut siitä, että monet ihmiset ovat niin kummallisen yksiulotteisia ja yksioikoisia. Kun sellaisten ihmisten kanssa on tekemisissä, alkaa itsekin helposti kuvitella, että pitäisi käyttäytyä hyvin. Olla kunnolla.

...tekisi vähän mieli lähteä Vakkariin. Yksille. Kaksille korkeintaan. Hmm...

Neiti Nightlife

Piti oikeastaan mennä sinne jo tosi aikaisin, mutta kun väsytti. Menin ihan aamulukemisia ajatellen eilen aikaste nukkumaankin, vaan kun uusi sänky (!!) tuntui kellon soidessa niin ihanalta, niin en yksinkertaisesti vain voinut poistua sen seurasta. No pian lähden. Ihan totta. Ihan pian...

Neiti N.

kun kaikki ympärilläsi tahtovat syleillä kahleitaan.

Kun haluan tehdä kipeää itselleni,
kolahtaa takaraivosi tantereeseen yleisön pidätellessä hengitystään.
Sillä minä haluan tuntea
kipua, mieletöntä ja espanjalaista, pelkkää polttavaa lihaa
ja henkeä. Upotkoon sarveni sinuun
niin kuin tuomittu yllättäen kääntyy ympäri ja seivästää matadorin,
vaikka tuli itse raskain sorkin areenalle kuolemaan, merkitty

härkä tai sanotaan vaikka
nainen, eikä kukaan odottanut
että minä olisin sellainen nainen, joka surmaa
jokaisen rakastajansa ja syö hyvällä halulla,
vaikka antautui itse ensin ruokapöytään, leikeltäväksi
veitsi jo pakaroihin uponneena
söi syöjän
syöjätär.

Sarvet ja härät, pelkkää sekavaa metaforaa,
väreitä kiertelemässä kipupisteitä, nirhimässä murusia irti,
vaan ei mitään todellista
Ei niin todellista, että minä koskaan osaisin rakastaa niin kuin
kuuluu, niin kuin
joku toinen nainen,
joka on hellä niin kuin naiset aina ovat.

Minä osaan tuottaa tuskaa.
Itselleni minä viillän haavat sinun kauttasi.

Kyllästyttää. Pakkaan tavaroita. Sama se mitä ottaa mukaan. Ainakin vaatteet, en jaksa välittää. Kirjat ovat tärkeitä, yksi on oma ja yksi: "Matkalla", Kerouacia siis. Olen aloittanut sitä hiukan, kuten "Tristessaakin", ja olen pitänyt molemmista. Kuin lukisi ystävän kirjettä tai ajatuksia. Ja ystäviä - niitä minulla on aina ollut vähän. Uudet ovat tervetulleita, ihan kuten tämä Jack-poikakin tässä on mitä tervetullein.

Huomenna on aikainen herätys. Huomenna täytyy jaksaa nousta sängystä ja muistaa moniaita asioita. Tai ihan sama. Heitin T:lle ajatuksen siitä, että matkustettaisiin ilman mitään sen kummempaa matkasuunnitelmaa. Hän piti ajatuksesta, mutta sen toteuttamiseen tarvitsisi varmaan hieman sosiaalisempaa otetta kanssaeläjiin. Tai ehkä empaattisempaa? Minä olen vieroittautunut omista tunteistanikin, joten miten voi olettaa saavansa kosketusta kenenkään muunkaan tunteisiin? Minusta on tullut julma...

Mutta no jaa...ajatushan se koko matkajuttu vain oli. Katsoo nyt, katsoo nyt.

Huomenna lähdetään ajamaan. Hiukan vaihtuvia maisemia. On tulossa huono sää. Mutta kyllä minä sen kestän: se mikä on muille huonoa, on minulle usein hienoa. Hah.

N.