IRC-Galleria

Mutta uni, jonka näin, oli sen arvoinen. Olimme sukeltamassa T:n kanssa happipullojen kanssa meren pohjassa. Saavuimme bunkkeriin, jossa riisuimme sukellusvälineet. Ilma oli ummehtunutta ja olin kertakaikkiaan kauhuissani siitä, että olimme niin syvällä. Pelkäsin joka ikinen sekunti, kammosin ajatusta tukehtumisesta ja meren paineesta. Bunkkerissa oli vielä sisempikin kammio. Avasimme oven. Jokin siellä liittyi muistoihin, menneisyyteen, kuolemaan. Kammiossa oli viime kesänä kuollut koirani, elossa. Miten mukavalta tuntuikaan viettää aikaa sen kanssa. Seinän sisällä, kipsiin valettuna, oli viiksekäs mies ja hylättyjä esineitä. Yksi esineistä oli punainen mokkaminihame. Puhuimme siitä, voiko mennyttä muuttaa. Mies seinän sisällä suuttui. Hänen takanaan saattoi olla muitakin olentoja, nousemassa ylös. Pelkäsin. Pelkäsin niin, että huusin, halusin lähteä, ja T. hermostui ja kielsi minua käyttäytymästä niin kakaramaisesti. Meidän täytyi kuitenkin mennä. Palasimme sisemmästä kammiosta bunkkeriin. T. päästi hapen pakenemaan bunkkerista, sanoi, että ehtisimme kyllä pukea sukellusvälineet ennen kuin ilma loppuisi. Minä panikoin ja yritin pukea mahdollisimman nopeasti. Peloissaan sormet eivät toimi.

Myöhemmin, menneisyydessä, tapasimme vaalean tytön, joka aikoi pukeutua punaiseen mokkaminihameeseen tavatessaan sinä iltana poikaystäväänsä. Revin huomaamatta hameen saumat ja sanoin sen olevan rikki. Tytön täytyisi käyttää toista hametta. Tyttö ei suuttunut, vaan totesi hymyillen laittavansa jotain muuta ylleen. Jokin oli muutettu, mutta en tiedä mikä. Ehkä pelastimme tytön tai itsemme.

-N.