IRC-Galleria

Sinun ihana kitkeryytesi on mannaa haavoilleni
ja suolaa sielulleni.
Sinä ravitset minua adjektiivein ja jätät sitten kitumaan
ilman ainokaistakaan verbiä.
Sinä jaat mieleni lohkoihin ja käytät niistä
ainoastaan parhaiten asuusi sointuvia vaaleanpunaisia
- mustat ja yön violetinsävyt hautaat hattuhyllylle ja unohdat
kuin epämieluisat asusteet.
Sinä et ota kiinni ainoatakaan ilmaan heitämääni välimerkkiä,
kysymysmerkkinikin kumahtelevat ontosti rappukäytävässä
ja jäävät portaiden juurelle lojumaan, pisteensä hukanneina,
kun sinä pelkäät liata niihin käsiäsi.

Värisemässä sateessa jonkun parvekkeen alla. Odotan armoasi. Ole minulle suopea ja käännä katseesi minuun. Ole minulle suopea ja käänny puoleeni. Yö ja kaikki sen kätketyt jumalat, olkaa minulle armollisia ja kuulkaa nöyrät toiveeni: katso minuun.

"Rakastatko mua? Jos sanot kyllä, valehtelet. Valehtele. Minä olen tuhoamassa itseäni. Täällä minä murran itsestäni paloja pois. Täällä minä irrotan itsestäni osia sinulle. Tässä: ota perna ja haima ja selkärangan nikamat. Ota nilkasta pala, se suloisin luu, ota rinta (vasen tietty), ota sormista kynnet ja huulista puna. Ota ne. Ota ne. Ja sydän. Noin, siinä se on, olkoon lautasellasi. Aivoni pidän, mitä sinä niillä tekisitkään. Niissä asuu ilkeys, asuu matelija, asuu halla ja tikarit. Ota sinä vain sydän, siellä on hellyys ja himo. Ota sinä se sydän. Ja maljoittain verta. Ne on sun. Ne on sun. Ne on sun. Olen sun, jos vain vähän voisit nyt valehdella..."