IRC-Galleria

VanityFair

VanityFair

Decadent Rose

...Keskiviikko 24.01.2007 20:16

On hieman turvatonta lukea runoja liikennevaloissa. Hetkenä minä hyvänsä voi tulla kuolema, murskautua, ruhjoutua, mennä palasiksi. Hetkenä minä hyvänsä voi olla jo poissa.

Sääli. Jäisi hyvä runo kesken.

N.


Huomaan taas, että mieli toistaa tiettyä kaavaa. Huomaan taas, miten ajatus kiertää takasin samoihin kehän pisteisiin, muistoihin. On olemassa ajatuksia, joista ei oikeastaan haluaisi olla tietoinen, mutta, koska kuitenkin on, tiedostaa myös saavansa niistä jotain järjen vastaista mielihyvää. Kipua myös, tietenkin, mutta kylmänä väreilevää hekumaa yhtä lailla. En haluaisi vaalia näitä hetkiä, mutta ilman niitä kuolisi se jokin uusi väre, joka on viime aikoina saanut sydämeni läpättämään yhä kiivaammin, ja on kenties myös eräs syy siihen, miksi olen toisinaan niin pohjattoman, loputtoman, kuolettavan onneton. Ja onnellinen. Joskus ne ovat yksi ja sama asia.


"En tiennyt, mitä minulle oli tapahtumassa. Oikeastaan en välittänyt. Aika valui sormieni lomitse niin nopeasti, etten voinut käyttää sitä ajatteluun. Minä muutuin. Aivan liian nopeasti, tajusin, kun tahrin hopealla elektroniikkamyymälän tiskin ostaessani ilmanviilentimiä, joita tarvitsin horroksen käynnistämiseen."






Suu täynnä karvoja, kun joku on koko ajan tukkimassa nenäänsä tai häntäänsä tai käpäläänsä suuhun ja naamalle. Pian kai mäkin rupean oksentelemaan karvapalloja.

Teidän,
Neiti Miaoui

Olisipa sitten ainakin yhteinen harrastus kisujen kanssa...



[Ei aihetta]Lauantai 16.12.2006 21:53


1 onko tänään ollut hyvä vai huono päivä?
- Jaa...no ei niin mahtava.

2 mitä mukavaa tänään on tapahtunut?
- Mm. Tapskin kanssa soiteltiin pitkästi, se oli mukavaa. Tosi mukavaa.

3 entä mitä et olisi halunnut tänään tapahtuneen?
- Aamuista oksentelua vessassa. Hauskinta oli, kun tuli limsaa nenästä:D

4 moneltako heräsit tänään?
- Jaa...pariinkin otteeseen heräsin aamulla. Viimesimmän kerran vähän ennen yhtätoista...

5 olitko koulussa/töissä? monestako moneen?
- En. Akilla, kaupassa ja kotona oon ollut.

6 montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään?
- Jaa, jos lämmitetyt karjalanpiirakat lasketaan lämpimäksi ruuaksi:P

7 oletko kuunnellut tänään musiikkia? mitä?
- Aamulla jotain, mitä Antti kuunteli.

8 mitä kaikkea teit tänään?
- Heräsin, oksentelin, hain limsaa, oksentelin, lojuin Akin sohvalla, oksentelin, lähin kotiin, olo koheni, soittelin Tapskin kanssa, jumitin tietokoneella, kävin saunassa ja semmoista...

9 paljonko olet käyttänyt tänään rahaa? Mihin?
- Hmm...Varmaan jotain alle viis euroa, limsaan, vissyyn, kisunruokaan ja jäätelöön:)

10 keille kaikille olet soittanut tänään?
- Tapskille.

11 Entä tekstannut?
- Jaa'a? Olen mä tekstaillut...:)

12 oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä?
- Katsoo nyt...:'D

13 oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
- Enpä en...tais siis netistä kait jotain...:)

14 onko sinua ärsyttänyt tänään joku? mikä?
- Rokkikukot ja teinitytöt. Koppavat ihmiset.

15 millainen ilma tänään on ollut/on?
- Sateinen. Viileä.

16 oletko käynyt/käytkö tänään ulkona?
- Juuh...

17 oletko tehnyt tänään jotain mitä ei olisi pitänyt? mitä?
- En kait? Hope so...

18 oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä?
- Juu, ihmisiä, ihmissuhteita...

19 mitä aiot tehdä vielä tänään?
- Jumittaa. Syödä spagettia:).

20 mikä on tämän päivän paras kappale? entä mikä kappale kuvaisi tätä päivää?
- Parasta en osaa sanoa, mutta tätä päivää ehkä kuvais joku hyvin outo, vähän angstinen, mutta toisaalta herkkä kappale...

21 onko sinulla tänään jo tiedossa mitä aiot tehdä viikonloppuna? mitä?
- Ens viikonloppuna ois jouluaatto:). Availen siis suurta lahjaröykkiötäni, joka on seurausta suuresta kiltteydestäni ja suloisuudestani;).

22 onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? mikä
- Käsi, nilkka ja polvi.

23 suutuitko tänään jollekin? kenelle? miksi?
- Ne rokkikukot ja teinitytöt edelleen kismittää. Paskiaiset.

24 halasitko tänään jotakuta,ketä?
- En kait? Aamuyön puolella olen tosin saattanut halailla jotakuta, enkä nyt vaan just muista...


Kiva, lyhyt kysely:)

Aijai:(Lauantai 09.12.2006 19:34

Polvessa vekki, kaaduin, platformit hajosi. Nyt on kurjaa...:(

-Neiti N.

Jiihaa...:PTorstai 07.12.2006 20:49

Ostin uudet korvakorut ja kasan alusvaatteita. Se on hemmetin tärkeä tietää, se;)

Kuuntelen taas Sixtarinainaissia ja se on aika kova kyllä:D

-Neiti N.

Tarpeellista informaatiota...:PTiistai 05.12.2006 03:52

Tämmönen:)...


Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
170 cm.

Omistatko asetta?
Kynnet ja hampaat.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
Narsismi tai vastaava.

Pidätkö hotdogeista?
Enpä kyllä:P

Mikä on lempijoululaulusi?
Varmaan joku siltä Phil Spectorin joulualbumilta :D

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
Vettä tai teetä.

Teetkö punnerruksia?
o_O

Pidätkö sateesta?
Luv it, jos se on lämmintä:)

Onko sinulla ADHD?
Joskus epäilen, että ehkä...

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
1. Pitäsköhän mennä uinumaan?
2. Mitenköhän mä oppisin muokkaamaan noita kuvia paremmin?
3. Pitäs pestä hampaat, suussa maistuu ikävältä:/

Kolme tänään ostamaasi asiaa?:
1. Postimerkki
2. Lyijytäytekynä
3. Parkkilippu

Tämänhetkinen huoli?
Että pitäs lukee kolme kirjaa ens viikoksi:P

Tämänhetkinen vihastus?
Enpä tiiä, ei ole juttuseuraa:(

Minne haluaisit mennä?
Petiin:)

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
Juu, paritkin:)

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa
Heitän toisen tyynyn pois. Siis en roskiin, vaan pois pään alta:)

Palatko vai rusketutko?
Ensin palan, sitten rusketun. Haluan hatun ja aurinkolasit, pronto:(

Ryhtyisitkö merirosvoksi?
Aye aye, mate;).

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
Mm. Jokunen tunti sitten.

Mitä laulua laulat suihkussa?
Sydämeni osuman sai...khih...;P

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
Pimeää.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
Eipä ole taskuja.

Viimeisin asia jolle nauroit?
Öö...en kyllä muista:). Varmaan jollekin Tapskin jutulle:).

Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
Mm. Mitkähän ois olleet? Joskut norsukuvioiset varmaan. Vaaleanpunaset:)

Paljonko on ÄO:si?
Hmm...toivotaan, ettei liian alhainen:)

Monta TV:tä talossasi on?
Pitääpi kysyä naapureilta tuosta rapusta...:P

Kovaäänisin ystäväsi?
Jaa'a:)

Hiljaisin?
Minä.

Harrastatko urheilua?
Tanssausta.

Viimeisin laulu jonka kuulit?
Mm. En kyllä tiiä, jotain kiinalaista jollotusta varmaan tuossa Hong Kongissa (ravintola, siis) :).

Mitä teit keskiyöllä?
Netissä taisin roikkua...taas:P

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
Mm...Mitähän olisi ollut. Tenttiä varmaan:)

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
Kolmet ehkä. Joskin lojuvat pitkin kämppää.

Oletko mielestäsi notkea?
Öh..notkea kuin sotka:)

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Hmm...Semmoisen kun Decoys tms. Kauheaa kakkaa:P

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
Aika useinkin:)

Minkä eläimen näit viimeksi?
Siisin tai Mimmun.

Sahara vai etelä-napa?
Saharanapa.

Mitä sanoit viimeksi?
Öö...en muista?

Milloin viimeksi suutuit?
Sama kuin edellä.

Käytätkö hymiöitä?
Aika Paljon:D:);):P

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
Nukkuisin. Marisisin:P

Mersu vai Volvo?
Öh. Vaikka Volvo: sillä Tapski haki mut ekaa kertaa luokseen:)

Monestikko päivässä peset hampaat?
Kerran tai kaks.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
Kahen kissan ja yhen miehen:)

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? miksi?
Kesä? Vaihteleva, like me:P

Kuka soitti sinulle viimeksi?
Äiti:D

Mitä teit koulussa eilen?
Öh?

Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
Jaa'a?

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
Violetit:)

Kengänkokosi?
40.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
Hmm...en muista kyllä?

Montako laukkua omistat?
Monta monta:)

Millä tuulella olet nyt?
Väsyneellä.

Paras kesämuistosi?
Tuota nuin...:) Juhannus oli aika mukava:).

Monetko korkokengät omistat?
Mm...ehkä ehkä...alle kymmenet?

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
Hot smile:P Cool eyes:P:P...Minut voi saada sekopäiseksi pelkällä katseella, jos osaa oikein silmäillä:D

Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla!
Holtiton.

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
Aika monta.

Hali vai suukko?
Suukkohalinus...molemmat siis:)

Karkki vai jäätelö?
Jäätelö:)

Nukutko valot päällä?
En? Paitsi jos pelottaa:/

Suututko helposti?
Juu, välillä:P...mutta lepyn nopeasti:)

Oletko mustasukkainen ihminen?
En kyllä pahemmin:)

Montako sisarusta sinulla on?
Zero, paitsi jos sielunsisarukset lasketaan:)

Oletko hiljainen/ujo?
Joskus sitäkin...:)

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
Onpa tuota joskus kait...:)

Kyllästytkö helposti?
Olen kauhean kärsimätön:P

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
En, joskus kyllä toisaalta tulee suotta uskottua liikaakin:/

Kuinka usein kiroilet
Tätä nykyä ihan liian usein:(

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
Nukuin:)


Tadaa!:D Siinä se.


Perjantai, perjantai:DPerjantai 01.12.2006 18:58

T. tulee kotiin! Juhlimaan:)!

-Neiti N.

Öh?Maanantai 27.11.2006 22:06

Auto toimii taas o_O

Kiitos, pikku tontut, kun korjasitte sen:D


-Natasha

Yhyy:(Lauantai 25.11.2006 17:21

Autoni hajosi! Aion itkeä, kunnes joku tulee korjaamaan sen...

-Miaoui

[Ei aihetta]Perjantai 24.11.2006 02:57

MITÄ JOS?

Huomaisit olevasi raskaana? - Olisin äimän käkenä:D
Saisit korjata kolme vääryyttä maailmassa? - Vaikea kysymys. Korjaisin kuitenkin just ne väärät:(
Ihastuksesi suutelisi sinua? - Oo. Sais suudella:P
Opettajasi suutelisi sinua? - Sanoisin, että hus sika metsään...tai jotain.
Voittaisit lotossa miljoonan? - Maksasin laskut ja ostasin jäljelle jäävillä rahoilla vaikka kaljan...
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - Jaa'a. Katsoisin perään?

VIIMEISET:

Viimeinen juomasi juoma? - Vettä.
Viimeinen lukemasi koulukirja? - Jonathan Swiftiä.
Viimeinen ostamasi tavara? - Hiuslakka:)
Viimeinen halaamasi ihminen? - Höm. Marika?
Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? - Kävelin kauppaan.
Viimeinen katsomasi elokuva? - Kanin kirous sunnuntaina, T:n kanssa.

-Todellakin toivon, että tämä nyt tarkoittaa "viimeisimpiä", eikä "viimeisiä":D

VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin? - Juu.
Satuttaa sinulle läheisintä ihmistä tahallisesti? - En osaa sanoa. En, toivon, että en.
Ajaa päätäsi kaljuksi? - Jeps. Mutta sitten pitäisi kasvattaa taas tukka:/ Tai tatuoida päähän Suomen leijona, ehheheh..;P
Alkaa käyttämään huumeita? - En väitä, ettenkö voisi, mutta toivon, että ei tulisi tarvetta.
Tappaa? - Pakkotilanteessa, ehkä. Yksi asia lisää, jota toivon, ettei tarvitse tehdä.
Karata kotoa ulkomaille? - Voisin, mutten karkaa.

SEKALAISTA:

Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? - Enpäs tiiä...
Haluaisitko käydä Amsterdamissa? - Juu<3
Lempielokuvasi? - Velvet Goldmine.
Oletko hyvä valokuvaamaan? - En häävi:)
Huonoin ja paras koenumerosi ikinä? - Hmm? Huonointa en muista (armelias unohdus), mutta eiköhän sitä aika usein oo tullut saatua täydet pisteet:)

OLETKO KOSKAAN:

Käynyt Euroopan ulkopuolella? - No en:(
Nolostunut vanhempiesi takia? - Juu...enää ei niin tarvi:)
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - Kyllä varmaankin.
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - Olen.

SEKALAISIA:

Mitä on rakkaus? - <3 Just another game...but love is all I got.
Kauanko olet yleensä suihkussa? - Aika kauan. Pidän lämpimästä *vilukissa*
Paljonko kaverit merkitsevät sinulle? - Paljon. Helposti vaan tottuu olemaan omillaan ja unohtaa, että joskus voisi turvautua toisiinkin.
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - Epämääräiseltä.
Oletko pitkä vai lyhyt? - Sopiva. No en ainakaan lyhyt.
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - Enpä en.
Oletko koskaan ollut rakastunut? - Olen. Nytkin.
Ikävöitko koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi? - Varmaan joskus satunnaisesti, mutta ei ole varsinaisesti mitään syytä ikävöidä.
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - Juu.
Onko sydämesi koskaan särkynyt? - On.
Missä olet tällä hetkellä? - Kotona.
Missä haluaisit olla? - Hämeenkyrössä poikien asuntolassa:P
Kenen kanssa? - Boheemin rakastajani.
Kaunein kuulemasi kappale? - En tiiä:) Sanon nyt taas vaikka sen Jose Gonzalezin "Heartbeatsin".
Paistaako ulkona aurinko? - Pimeää. Yö.
Onko sinulla mitään merkkivaatteita? - Kai niissä joissain nyt joku merkki on o_O
Lempikarkkisi? - Suklaa varmaan. Ilmaset karkit on jees:)
Juotko kahvia? - Harvoin.
Teetä? - Päivittäin.
Kaakaota? - Aika harvoin.
Alkoholipitoisia juomia? - Jeps. Kirkkaita en kyllä edes drinkeissä...:P
Oletko musikaalinen? - Sinne päin:)
Shoppailetko usein? - Nykyään aika harvoin, vaikka se on niin kivaa:(
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? Joskus ei mitään, joskus enemmän.
Oletko koskaan meinannut kuolla? - Suhteellista. Epäillyt kyllä joskus, että nyt lähtee henki.
Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä? - Höm? Mä olen aika julkea...:D :P
Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan? - 3.
Käytätkö itseruskettavia aineita? - En. Kalpea yöeläin.
Entä rusketutko kesällä helposti? - Aika helposti, mutta en kauheasti oleile auringossa:P
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? - Twigs toissapäivänä.
Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? - Twigsille eilen.
Haluaisiko kukaan muu olla sinä? - Jaa'a. Tuskin:D
Ketä haluisit suudella juuri nyt? - Rakastajaani:P
Onko sinulla paljon ystäviä? - Ei nyt voi sanoa, että paljon...jokunen:)

Paljon kello on? - 0:52
Se siitä. Mitä tämän jälkeen? - Nukkumaan. Lueskelemaan ehkä vähän "Antiikin kirjallisuutta ja sen perintöä" :P