Tultiin T:n kanssa samalla junalla, mutta T. jäi pois jo Keuruulla. Matkalla luin Arto Salmisen "Varaston" ja aloitin Timo K. Mukan elämäkertaa, kun T. oli sen jostain lainannut (ja jo lukenutkin ennen mua). Kirjan välistä löytyi lehtileikkeitä 70-luvulta, joissa käsiteltiin Mukan kuoleman jälkeistä oikeudenkäyntiä, jossa Tuula Mukka syytti Hymy-lehteä kuolemantuttamuksesta. Siitä ei sentään tullut tuomiota, mutta ilmeisesti kansainvälisestikin melkoisen isoja sakkoja kuitenkin. Tekisi mieli lukea se Hymyn juttu. Kaipa se löytyy netistä tai jostain. Noista lehtileikkeistäkin ajattelin ottaa kopiot. En tiedä miksi. Ehkä niitä voi tarvita vielä joskus.
Luin sen Mukan tuohon juttuun liittyvän kirjan ihan hiljan (siis "Maa on syntinen laulu" - en nyt vain osannut taivuttaa sitä oikein), mutta jostain syystä en oikein muista mitä siinä tapahtui tai mistä siinä puhuttiin (no noin suurin piirtein tietysti muistan, mutta yksityiskohdiltaan se on vähän hämärän peitossa). Pitää kait selailla sekin uudestaan. Ja syytä onkin, kun ajattelin siirtyä yleisestä kirjallisuudesta kotimaisen kirjallisuuden puolelle. Niin. Niin aion.
Viikonloppu meni sangen hyvin. Saatiin autokin aika lailla ongelmitta perille. T:n kanssa oli parasta. Eilen illalla istuttiin kylvyssä ja juotiin rommia.
Nyt pitäisi kauppaan ostamaan jotain syötävää - täällä kun ei ole oikein mitään. Niin, ja luentopaperia. Huomenna on syksyn ensimmäinen luento, "Paha eurooppalaisessa kirjallisuudessa".
Varpaita särkee, kun on uudet kengät.
-N.
Tapaus Mukka vaivaa tänään kovasti päätäni, vaikkei kyseinen herra ole lähestulkoonkaan lempikirjailijoitani. Jostain syystä nyt vain kiinnostaa tämä juttu. Ajattelin jatkaa kaupassa käynnin jälkeen tuon kirjan lukemista.