IRC-Galleria

Varsinkin kun joku ilkeä nainen oli pysäköinyt ostoskärrynsä tänään suklaavanukashyllyn eteen niin, ettei päästy T:n kanssa siihen. Hermoni eivät kestä moista.

-N.

Varsinkin minun, joka nykyään nukun yskänlääkkeen, Bafusinien ja Diapamin voimin. Minä olen hallitsematon.

-N.

Minä en ole ihmisihminen. Tokko olen ihminen laisinkaan? Olen olento, sanoisinko, tai oleva. Ja tämä valtarotu täällä, ihminen, sen kanssa on vaikea ystävystyä. Me olennot emme oikein ymmärrä sitä (voinko sanoa me, kun en tiedä onko meitä muita?) tai ehkä ymmärrämme liiankin hyvin, ja huomaamatta vetäydymme omiin oloihimme ja olemme vuoden, viisi vuotta puhumatta niille, joita joskus kutsuimme ystäviksemme. Tuskin edes huomaamme, ettemme ole sanoneet sanaakaan, puhuimmehan me itsellemme joka yö.

Voinhan minä tietysti teeskennelläkin. Mutta viime aikoina (syksy ja tuuli ja öiden yksinäisyys, joka kurkottaa sormiaan jo päivienkin yli) - niin, viime aikoina olen ollut väsynyt.

Voiko yhteyttä luoda uudestaan? Haluanko minä luoda sitä? Onko missään mitään säästämisen arvoista? Olenko minä mitään kenellekään muulle kuin itselleni? Tietenkään ei haluaisi loukata kenenkään tunteita, mutta kaikki tämä tuntuu kovin triviaalilta. Kukin on kiinnostunut yksinomaan itsestään ja tämä, tämä on totuus. Minä en ainakaan muusta tiedä kuin itsestäni. Itseäni minä öisin tutkiskelen ja availen ovia hämäriin käytäviin, joilla yksin minä olen kävellyt ja joilla yksin minä tulen koskaan kävelemään.

Ehkä jokin vielä tavoittaa minut tästä maailmasta, ehkä ei. Ehkä saan rauhassa liukua kauemmas, ehkä muistelemme joitain itsekorostuksen hetkiä hyvällä. Tai ehkä unohdamme kaiken. Ehkä on hyvä näin. Ehkä näin eroamme, tässä, näkemiin, kun en enää jaksa etsiä lukitsematonta ovea. Minulle kaikki ovet ovat suljettuja, paitsi ne jotka olen itse itselleni avannut kulkea.

-N.

Minä voisin ihan rauhassa kuolla tähän flunssaan ja kissat voisivat syödä ruumiini, ellei sentään T. aika ajoin soittelisi ja kyselisi vointiani. Tai no soitti Heidi tänään ja pyysi syömään täytekakkua, mutta muutoin olen taas eristänyt itseni oikein näppärästi (en edes mennyt syömään sitä kakkua, kun en ole vieläkään ilmeisesti paranemassa).

Bravo, you crazy cat lady, bravo...

-N., sanoutunut irti kaikesta

Vaikka kyllä me toisaalta kissojenkin kanssa pärjätään ihan hyvin. Olin tänään päiväunilla (kymmenen tunnin yöunten päälle) ja Siiri tuli seurakseni. Tuntui, että se tuli pitämään seuraa ja katsomaan, etten heitä henkeäni. Kissat parantavat minut.

-N.

Ostin viikonloppuna suolakivilampun koru- ja kivimessuilta. Se on kaunis ja jotenkin hieman ylimaallinen - sopii siis makuuhuoneeseen.

Joskus vielä saman asian monta kertaa.

-N.

"Nautitaan neitseen kera."

Mutta olen kuitenkin palannut taas Jyväskylään.

-N.

T. lähti taas työharjoitteluun. Minussa on levottomuutta muutaman autokuormallisen verran. Sekä minä, että T. heräsimme yöllä siihen, kun kirskuttelin hampaitani. Taitaa olla neidillä taas stressiä, stressiä, stressiä...en osaa enää rentoutua. Tuntuu, että koko ajan on kiire!!! eikä silti ehdi tehdä mitään. Äh. Ja väsyttääkin vielä siihen päälle. Osaisinpa rauhoittua hetkeksi.

-N.