IRC-Galleria

Olkoon tämä tietona ja varoituksena kaikille.

-N.

Haluaisin tuntea teidät todella, sillä näen teistä unia, kaiken aikaa.

Nyt pitäisi oikeastaan hankkia kynä ja jotain paperia. Pitäisi oikeastaan kirjoittaa, kirjoittaa pelkäämättä ja ihan vain itselleen, kun nykyään kirjoitan enemmänkin teille, joskin kovin avomielisesti, mutta silti, mutta silti...ah ja voi.

Vaan nyt taidan tarttua Pahan kukkiin. Tenttiin on vielä kolme ja puoli tuntia aikaa, enkä jaksa olla kovin huolissani, en huolissani oikeastaan lainkaan, vaikka silmäni aamulla vielä olivatkin kovin turvonneet itkemisestä. Mutta se johtuu ihan muusta, ei se tätä...niin. Niin.

Malja onneksenne. Ja minun onnekseni.

Natasha

meillä on kolme ja puolivuotispäivä. Jee!

-N.

Jyväskylä it is, darlings.

-N.

Syntymäpäivä lähestyy ja olen jatkuvasti juupas-eipäs -kannalla sen suhteen, että lähdetäänkö T:n kanssa sinne Tampereelle viikonlopuksi vai ei. Haluaisin kyllä juhlia ja pitää hauskaa, mutta kun en oikein enää osaa. Mikään ei ole hauskaa ja olen koko ajan kamalan väsynyt. Pyhpah. Jospa nyt saisin tässä edes luettua, niin olisi kiva. Nyt menen nukkumaan (ja vähän lukemaan) ja mietin asiaa lisää aamulla. Oikeastaan en nyt panisi pahakseni, jos sängyssä olisi muutakin seuraa kuin kissat, vaan kun ei nyt ole. Oh, well...

Kiss, kiss.
N.

I generally avoid temptation unless I can't resist it.

Ihanko totta en voi juoda enää alkoholia? Asia vaatii tarkempaa perehtymistä...

Mutta eilen oli hauskaa käydä tanssimassa, vaikka en liikukaan ihan niihin suuntiin kuin olisi tarkoitus. Ärsyttävää, kun niin moni paikka vartalossani on ihan jumissa.

Monin tavoin lukossa,
N.

Varsinkin kun joku ilkeä nainen oli pysäköinyt ostoskärrynsä tänään suklaavanukashyllyn eteen niin, ettei päästy T:n kanssa siihen. Hermoni eivät kestä moista.

-N.

Varsinkin minun, joka nykyään nukun yskänlääkkeen, Bafusinien ja Diapamin voimin. Minä olen hallitsematon.

-N.

Minä en ole ihmisihminen. Tokko olen ihminen laisinkaan? Olen olento, sanoisinko, tai oleva. Ja tämä valtarotu täällä, ihminen, sen kanssa on vaikea ystävystyä. Me olennot emme oikein ymmärrä sitä (voinko sanoa me, kun en tiedä onko meitä muita?) tai ehkä ymmärrämme liiankin hyvin, ja huomaamatta vetäydymme omiin oloihimme ja olemme vuoden, viisi vuotta puhumatta niille, joita joskus kutsuimme ystäviksemme. Tuskin edes huomaamme, ettemme ole sanoneet sanaakaan, puhuimmehan me itsellemme joka yö.

Voinhan minä tietysti teeskennelläkin. Mutta viime aikoina (syksy ja tuuli ja öiden yksinäisyys, joka kurkottaa sormiaan jo päivienkin yli) - niin, viime aikoina olen ollut väsynyt.

Voiko yhteyttä luoda uudestaan? Haluanko minä luoda sitä? Onko missään mitään säästämisen arvoista? Olenko minä mitään kenellekään muulle kuin itselleni? Tietenkään ei haluaisi loukata kenenkään tunteita, mutta kaikki tämä tuntuu kovin triviaalilta. Kukin on kiinnostunut yksinomaan itsestään ja tämä, tämä on totuus. Minä en ainakaan muusta tiedä kuin itsestäni. Itseäni minä öisin tutkiskelen ja availen ovia hämäriin käytäviin, joilla yksin minä olen kävellyt ja joilla yksin minä tulen koskaan kävelemään.

Ehkä jokin vielä tavoittaa minut tästä maailmasta, ehkä ei. Ehkä saan rauhassa liukua kauemmas, ehkä muistelemme joitain itsekorostuksen hetkiä hyvällä. Tai ehkä unohdamme kaiken. Ehkä on hyvä näin. Ehkä näin eroamme, tässä, näkemiin, kun en enää jaksa etsiä lukitsematonta ovea. Minulle kaikki ovet ovat suljettuja, paitsi ne jotka olen itse itselleni avannut kulkea.

-N.

Minä voisin ihan rauhassa kuolla tähän flunssaan ja kissat voisivat syödä ruumiini, ellei sentään T. aika ajoin soittelisi ja kyselisi vointiani. Tai no soitti Heidi tänään ja pyysi syömään täytekakkua, mutta muutoin olen taas eristänyt itseni oikein näppärästi (en edes mennyt syömään sitä kakkua, kun en ole vieläkään ilmeisesti paranemassa).

Bravo, you crazy cat lady, bravo...

-N., sanoutunut irti kaikesta