IRC-Galleria

taas ikkunas ohitse yössä äsken kävelin
tää eteenpäin ei todellakaan mene selvin sävelin
nukut siellä pimees, vieres olemista mietin
vasta sua silittelin, yössä sylis pietin
meistä syvään on tänne, tänne jäänyt jälkemme
sattuu enemmän jos enää olla sylikkäin me emme
tunnen niin paljon vielä tänään, huomennakin, muista
sinä ja me yhdes sitä jotain ainutlaatuista

sä oot kaunista, tärkeää, unelmaa mun.
sielu johon tuntee, johon pakahdun.

laulu loppuunsa soimassa omaa kulkuaan
soinnut viimeiset haikeet sen kuulla mä saan
tunteet pintaani tuo, väreet kulkemaan saa
jotain mieleeni mun, jota ei kauniimpaa
sitten hiljenee kun päätöksessään se on
elämään jää tää laulu niin uskomaton
kuulla uudelleen tahtois ja taas kertaalleen
kuulla en vain mä voi kun nyt lähtöä teen...

maahan laittaa, satuttaa ja kaivaa tää
missä olit kanssain, tuntuu kokoajan kipeempää
jätit jälkesi minuun sekä paikkoihin näihin
kylmä, pelottaa ja räpiköin kuin pudonnut ois jäihin
äsken tässä lähel mua, koskettamaan pystyin sua
nyt kaukana kuin ilo, pelkkää perään haikailua
todellista unelmaa vain hetkittäistä
sitten todellisuus lyö eikä mikään sitä väistä
herään siihen hiljaiseen, suruu silmistä näistä
auta meitä, miestä mäessä näin sykkyräistä
ethän ollut vain hetken onni, laina?
vai haaveissako vain meidät tehty nyt ja aina?
hautaudun harmiin, suuri suru, väkevä
kumpa voisin olla tulevaisuuteen näkevä
niin kaukainen, kaukainen, kaunis sana, lempi
olen yksinäisyyttäkin yksinäisempi

Taas yksi komee päivä pois meiltä tässä vierii
siitä halusta toista sydän tuskasena kierii
tuo aurinko ja maisemat ei toimi vain näin
puuttuu tästä kaiken käynnistäjä, sä mun viereltäin
ei vain pysty nauttii niin kuin oisi kanssas samas paikas
läsnäolos erityisen hetken tekee, sulla taikas
yksin haikeudella mielentilan tämä kauneus täyttää
kukaan toinen sielu onnee näin ei hetkistä voi näyttää

vuosi takanamme vaihteikasta taivallusta
kaunista ja hyvää, taivas kirkas mut myös myrskyn musta
mieluisinta silti, side syntynyt se tärkein susta
tahdon kasvavan sen vain lämpöä ja kaipausta

rakastan sinua...

tehdään sitä, taikka tätä, miten vaan oltaisikaan
vaikka mitä sanottais ja menis kaikki meillä vikaan
jos se ero koittas eikä enää tultaisikaan meiksi
toista sua ei vain tulis, saisi suru sirpaleiksi
oisi painava se menetyksen tunteen suuri lasti
sydän kipeänä kaipaisin kiduttavasti
sul on niin iso pala sitä, kumpa ymmärtäisit
elämääni heijastumaan, rakkain selvästi sä jäisit...

sori, tää on nyt totta ja mun pitää nyt lähtee
en mä pysähtyy voi, tavoitella tähtee
tästä muuten elämään hyvää ei vaan saa
elin tavallani, odotin, mietin tulevaa
ei kaivata saa, paljon hyvää paljosta pois vein
syvään huokaisen huolesta mielin pettynein
tän ei pitänyt mennä näin, vaan päättyy niin kuin sadun
ensi askeleet pois, nyt jo kaipaan niin ja kadun

se vetää sut suorasta solmuun sekunnissa
saa haudan hiljaiseksi kuin ois kielen vienyt kissa
vaikka kuinka kylmä, kuumottaa, saa varmaan pintaan hien
perhosia vatsaan, sekaiseksi kulkemansa tien
satuttaa niin helvetisti mutta näyttää myös sen taivaan
rohto, helpotus on melkein vaivaan niin kuin vaivaan
vie keskittymisen pois, tuo unettomat yöt
sitä aamuun, päivään, iltaan nälkääsi sun syöt
epävarmaksi saa varmimmankin, vainoharhaiseksi
pahimmillaan keinoo pois et siitä kovin montaa keksi
saa käyttäytymään toisin, pyytämättä saapuu taloksi
se yksi ylitse on muiden kun sen huomaa valoksi
saa itkemään kuin lapsi kun sua koskee sisimpään
rikkoo kovemmankin kuoren ja sen kylmimmänkin jään
kaipaamaan saa, elämään kuin sitä huomista ei oisi
sitä ilman tuntuu ettei täällä elää millään voisi

olet pienempi kuin kolme...

mietin salaa jälleen, uneksin ja kaipailen
vaikka kaikki huutaa punasta, mä peräänny vaan en
mitä saada ei kai voi, miksi siihen tarrautua?
kai tää tunne, sekä luonne, joka ohjailee mua
vaikka kolkuttaa myös itsesuojeluvaisto
sen ohitan mä taas, sisälläni suuri taisto
tää on veitsenteräl tanssii, langenneen soittoo suulla
leikkii tulel, mut kuin sulla, tuntuu väliä ei muulla