IRC-Galleria

oho. hiton entteri kun puskee aina tohon kun ei osaa painaa tabulaattoria, mutta poistelenpa noita hukkaotsikoita kun saan tämän ajatukseni alun poikki tai se katkeaa, sillä sillävälin kun minä olin ulkona tupakoimassa, sielä missä emme tupakoi ja kuinka tulin yllättyneeksi, siis ei niinkkään ne, vaan nuo pahvilaput. minulle tuottaa suurta pelkoa poistua tämän, edessäni olevan ruudun äärestä, koska aina, lähes aina ainakin, tämän näppäimistön viereen tai joskus jopa itse näppäimistölle ilmestyy noita ihmeellisiä pahvilappuja, joissa on minulle ja minusta, siis ei minusta olevia tai kertovia, vaan itseäni kiinnostavia merkkejä, joita käännellessä huoma että oikeinpäin katsoesa niissä aivan kuin lukisi jotain arabiaksi, ja arabia kiinnostaa minua kielenä ja kultuurina, mutta siihen se jääkin, tai niihin pahvilappuihin. tässä näyte taas eräästä, josta en oikein saa selvää, mutta ja kun kirjoittajansa käsiala on niin huonoa, mutta kiehtovan kaunista niin että minulle väkisinkin tulee mieleen se jo monesti mainitsemani roman polanskin elokuva vuokralaisesta... no kuitenkin...

pakok varuiks panna vaikka olen kerran kattonu ettei toimi, mutta kun eilen eli minun tänään plusmerkki teki niin oudon virhene tekstiin niin on pakko hämmästellä
<code><pre>
aika on ja minua vanhettaa
koska liikun, olen
osista tehty.
kello, jonkun aikaa
ajassa kulun.
jos en muistoja kartuta,
kuluvat nekin
[tunge tähän väliin-merkki: tehden minusta vain aikak9oneen]
loppuun
aika ahne,
loputon aika / vertaa ajatusta-merkki
lopun aikaan
saamatta mitään
(pyydetyksi) yksin ja sen kertaista, kuten aika -merkki tähän väliin, jos on pyydettyä

siitte on tildeviivamerkkijotain viivoja, joo tiedänkin mit äse oli eli tulee liittymän näihin:

minunko vika jos
vieras tulee kylään
tuttuna vieraisille
vieraanko asia jos
muassaan pullo
vieraana tietää mille
olen perso
ei tule tuttu enää vieraisille
ei pullottakaan
siitä pitivät huolen
tutut vieraat
jotka eivät tunne minua

-- siitä siinnyt ajatus ja kiemuroita pahvilla ja sitte takasin dungeon siegeen, vitut batista

parasta minussa on kai se että en ymmärrä mikä olisi parasta minulle; onneksi on että on paljon niitä, jotka tietävät ja milloin.

tuli menneeksi tovi ja pari tuokiota, niissä on ajasta merkki jokaisessa kohdassa, jossa itikan purema raavittaa, saa olla lehmä tai hyttynen. ihan mikä mieltä paremmin luopi kuvaa kun aurinko jo nousee (kello oli neäjä tai jotain) pahvilappuja katellessa, ja kun niitä kattoo oikeinpäin niin aivan on osan matkaa osa viivoista kuin siinä lukisi jotain arabiaksi: onkohan käytävä avaamassa lähde tai siirrettävä kivi luolan suulta, sillä kohta käy mieleen ajatus että muhametti vuorella huutaa avuksi jotain että saataisi zarathustra puusta alas (kissa ja koira, olisi kiusallista soittaa palokunnalle ja puhua nimin ja sanoa kuinka vuorella tarvin apua, mutta niin puhui ja niin toista puhutteli ja kuinka kaukana niistä nyt ollaankaan... sulkuja kiini ja juuri sulkuvahtina saimaalla tahtoisinkin lopun elämäni viettää kuin se kuvataan elokuussa, mutta ilman niitä riitoja ja pettämisen tunteita ja pettymyksiä, sovussa niin että tietää kuinka sydän pettää ja se on kuolo silloin, ei sitä ennen

jahas, vai että sellasia koukeroita ja juuri sellaisia ja sensuroimatta nekin. sellaista on elo tiellä, jota elän ja jonka varrelta juttuni kerron yhellä jos vähän pyöristellen, muut sitten niin ja kissa panee selän sillai ja se on sanana kaarrellen



</pre> </code>