IRC-Galleria

(koitan muistaa, kuinka se poika bbc knowledgen sarjassa children of our time sanoikaan, ja johdatella itseni toistamaan sen, luontevasti)

nykyään kai on sellainen ammatti kuin julkkis, julkkis niin kuin englanninkielessä on sana celebrity. ohjelma johon viittaan käsitteli lapsia, jotka meidän aikanamme ovat syntyneet todella vakavasti vammaisina, vieläpä niin että heiltä puuttui raajoja, useampia: olivat sellaisia tynkäkasvuisia, kuin muinoin saksankielisillä aluieilla, kuten itäväalta, syötettiin kipulääkkeenä raskaina oleville naisille lääkettä nimeltä TalidoM.

fyysisten puutteiden tai rajavaisuuksien lisäksi monella oli vaikeutta tuottaa puhettu, siis niin että sen ymmärsi. voittehan kuvitella miten turhautunut tuollainen lapsi voi olla, kiukkuinen, jopa niin että siitäkin tehdään diagnoosi, joka voi olla ihan päin... vittua.

muuan näistä aikamme lapsista sanoi toiveammatikseen celebrity eli julkkis, ja pakkon alla on myönnettävä että friikkinä hänellä on hyvät edellytykse, ja kun tuntui että polla pelasi niin voi olla että hyvinkin niin että hän oppii käyttämään, miten sen nyt nätsiti sanoisi... käyttämään kaikkia keinoja saavuttaaksen toiveammattinsa, mutta ja vielä suurempi mutta.

minä en ole julkkis, ainakaan omasta tahdosta, mutta minulla on käsitys, ettää minulla olis vaaltaa. minulla on uskomus että julkisuus toisi mukanaan valtaa. mutta mitaä sillä vallalla tekee, jos taustalla on myös katkeruutta, jota selvästikin minulla on, tämän kuvitelllun vallan lisäksi, kuvitellaan nyt niin, vaikka se ei totta oliisikaan.

mahtaisiko raajarikko, joka ei ole sitä omaa syytään, mutta on omalla toiminnalla tähdännyt julkkikseksi, jossain vaiheessa ehkä tuntea vaikkapa kateutta, missä tahansa, kun liikuskelee turuilla ja toreilla kaikkien hienojen ystäviensä kanssa, törmätä joskus, ja joskus jopa toistuvasti esteisiin, jotka eivät ole hänen syytään. hänestä ei ehkä tulisi kovin hyvä keilaaja, jos jonkinlainen esimerkki on tarpeen.

kun hän on julkkisaseman saavuttanut, niin olisiko mahdollista, että ystävät hänen ympärillään kiipeävät sosiaalisia tikapuita ylöspäinn auttamatta häntä, kun jalatkin on sellaiset. valtaa tietenkin viellä on koska on julkkis, ja ainahan julkkikselle kavereita löytyy, etenkin jos huomataan että hänen kauttaan voi päästä korkeamalle.

minun valtani on vihaa. vihaan kaikkea ja ymmärän kuinka tuosta jalattomasta ja kädettämästää julkkiksessta voi tulla ihan vähän katkera, kun hän huomaa olevansa astinlauta. isälläni oli joskus kuplavolkkaari, siinä oli astinlaudat, rekisterinumeronkin muistan: IMI-99, astinlaudat voi olla kivoja, jopa mukaviakin, mutta silloin kun ihminen joutuu sellaiseksi niin se on kaikkea muuta.

minä, vihassani, olen tehnyt kaiken mahdottomaksi. minä tunnen että minulla on valtaa, koska aiana kun ilmoitan että olen lähdossä liikkelle, risan jalkani ja kipeine nilkkoineni, niin kylällä soi puhelitmet, joskus jopa niin että ravintolassta toiseen ilmoitellaa, että minä olen liikenteessä. tämä jälkinmäinen minua vähemmän harmittaa. mutta se muut, että ystä... eihän minulla...

valta on vitun yksinäistä, siinä on joku astinlauta taii kuin keisari...

ymmärrättehän?

"on kuningas kuollut, eläkköön kuningas" - hassisen kone

(nyt akkia tuluta pataan ennenkuin se taas sammu, asin kello kahdeksan varattua ajan 1140 lääkärille että tuolle olkavarteni patille tehtäisiin jotain. toivon tietenkin kovia verenlentoleikkeä ja ministerivierailuja... kuten kellopeliappelsiinissa... haaveita pitää olla)