IRC-Galleria

Viimoisetkin eläimet saatiin lastattua kahta kukkoa lukuunottamatta kohti talvihoitopaikkaansa ja kesä on virallisesti taputeltu varastoon tältä vuodelta. Kerittiin vielä kaksi lammasta ennen niiden lastausta ja eikös toinen päättänyt alkaa hankalaksi. Pienen painin jälkeen löimme villaeläimen kanssa viisaat päämme yhteen - tai pikemminkin se löi päänsä yhteen minun huuleni kanssa, joka sitten turposi ihan kohtalaisesti. Tunne on varmasti sama kuin erinäisten pistettävien päästäisenkakkauutteiden jälkeen, koko huuli puutunut ja turvoksissa. Onneksi alkaa jo hieman laskea, eikä ulkopuolelle tullut edes mustelmaa. Sisäpuolelta sinertää kevyesti. Olen ylpeä siitä, että verta ei lentänyt kummastakaan meistä - lampaasta tai minusta!

Nyt sitten jäljelle jäivät vain nuo kaksi niin epäonnista kukkoa, joille ei löydy sijoituspaikkaa sitten kirveelläkään. Tai kirves taitaa olla niiden sijoituspaikka, niin kurjaa kuin se onkin. Kivoja kukkoja, joita jää vähän ikävä...

Viikonlopun kissanäyttelytkin lähestyvät ja stressi alkaa iskeä. Koko touhun pitäisi sujua jo ihan rutiinilta, sen verran on noiden kanssa käyty jo kiertämässä, mutta joka kerta se on yhtä jännää olevinaan. Onneksi mukana on vain kaksi kissaa ja toisena päivänä yksi, joten kaiken pitäisi sujua hyvin. Jotenkin minun tuurillani niiden kahden kissan arvostelu vain osuu joka ikinen kerta tismalleen samaan aikaan kahdelle eri tuomarille ja molemmat pitäisi ehtiä itse viemään. Toista en uskalla antaa kenenkään muun esitettäväksi ja toisen arvostelun haluan itse kuulla tuomarilta, joten pakkorako ehtiä molempiin. Tavaroiden pakkaus ja kissojen pesu vielä edessä joku ilta, kun vain ehtisi. Yleensä se jää sille viimeiselle illalle joka tapauksessa. Menestystä tietysti toivotaan, mutta pääasia on, että kaikki nauttivat olostaan ja tavataan tuttuja.

Edessä todennäköisesti viimeinen viikko töitä ja sitten kesä on ihan virallisesti ohi. Kausityön ihanuuksia... Ensi kesänä sitten taas toivottavasti uudet kujeet samojen vanhojen naamojen kanssa. Jotenkin syksy on aina haikeinta ja tämä syksy on sitä erityisesti. Surullista, kun tietää, ettei mikään ole ensi kesänä niin kuin ennen.

Jos voisi vain kaivautua talviunille ja herätä keväällä ensimmäisiin lämpimiin auringonsäteisiin. Vaikka kai pakkasessakin on jotain hyvää, kun vain keksisi vielä, että mitä.

Taitaa olla liikaa aikaa töissä, kun ehtii tehdä kepposia. Koko paikka on jo ihan työmaana ja raksamiesten lähdettyä syömään, päätimme tyttöjen kanssa hieman kaunistaa paikkoja. Iso kaivinkone sai päälleen naamiointiverkot ja risuja. Hyvin se kyllä katosikin, ei häirinnyt maisemaa yhtään niin paljon. Kuskikin onneksi vain nauroi komeuden nähdessään. Vielä pitäisi loppuviikko keksiä jotain tekemistä itselleen, kun lorvailu jo vähän kyllästyttää...