1. Muoti
Kaksi silmiinpistävää asiaa näyttää olevan 15-23-vuotiaiden barcelonalaisten suosiossa. Ensimmäinen on farkkuhaalari! Niitä käyttää sekä tytöt että pojat, ja ne kuuluu jättää yläosastaan roikkumaan lanteille, jos tajuatte mitä tarkoitan? Ne puetaan siis vain puoleen väliin päälle ja ne henkselit roikkuu vapaina!
Toinen muoti-ilmiö on ylä – tai alahuulen tienoilla oleva lävistys, ja koruna käytetään (mielestäni rumaa) muovista, mielellään neonväristä palloa. Tällainen koru on ihan totta melkein joka toisella!
2. Kommunikaatio
Tiedättekö, kun Suomessa kävellään kadulla ja vastaan tulee ihminen, niin jo kaukaa tietää kumpi väistää kumpaa ja miltä puolelta? No, tämä ei pidä paikkaansa täällä. Espanjalaiset on kävelykansaa, eli esimerkiksi sunnuntaisin tullaan hitaasti kävelemään ja katselemaan kaupungin menoa perheen kanssa. Mulla on jotenkin ongelmia tulkita paikallisten kulkureittejä, ja tavan takaa törmäilen ihmisiin, kun yritän väistää tai ohittaa niitä!
Toinen asia johon on ollut totuttelemista on espanjalaisten ”läheisyydenkaipuu”. He tulevat jutellessa tosi lähelle minua, koskettavat paljon ja hyvästellessä antavat poskisuudelmia =) Ja käytökseen kuuluu olla tuttavallinen kaikkien kanssa, esimerkiksi hississä pitää tervehtiä ja hyvästellä siellä olevat tuntemattomat ihmiset!
3. Katalonia
En osaa oikein kuvailla tätä patriotismia mikä täällä vallitsee, mutta barcelonalaiset ovat ensisijaisesti katalaaneja, ja vasta sen jälkeen espanjalaisia. He ovat ylpeitä omasta kielestään, maakunnastaan ja kulttuuristaan, ja suuri osa katalaaneista haluaisi Katalonian omaksi valtiokseen, erilleen Espanjasta. Laitoin galleriaan kuvan setelistä, johon on leimattu teksti ”freedom for Catalan countries”. Mulle jankutetaan töissä kokoajan, että mun pitäis puhua katalaania eikä espanjaa, ja annetaan ohjeistuksia mitä täytyy kokea, että voi sanoa olleensa Kataloniassa.
3. Kaupunki
Barcelona on kyllä aika upea kaupunki. Täällä on kaikki. On 4 kilsaa merenrantaa, on upea vanha kaupunki pikkukujineen, vilkas kilometrin pituinen kävelykatu, on uudempia kiireisempiä kaupungin osia, Montjuicin vuori, kulttuuria, arkkitehtuuria, tukuittain kahviloita ja monikulttuurista kansaa turisteineen ja maahanmuuttajineen. Keskellä kiireisintä kaupunkia voi löytää puiston, jossa ei kuulu kuin papukaijojen raakuntaa ja siellä rauhassa ei tosiaankaan tunnu siltä kuin olisi viiden miljoonan asukkaan kaupungissa. Ja Gaudin arkkitehtuuri on just niin jännittävää kuin kerrotaan, ehkä vähän liiankin eksoottista tähän makuun =) Barcelona on ehdottomasti vierailun arvoinen kylä!