IRC-Galleria

Viime yö meni kärsiessä. Nukkuminen ei juurikaan ole lepäämistä kun koko maailma pyörii kun käy maate. Pirun poskiontelotulehdus. Ilmeisesti se on suosiolla tilattava lääkäri että saa antibioottikuurin. Ei tätä pahaa oloa jaksa hullukaan. Ja olisihan se jokseenkin suositeltavaa olla terve kun tulee joulu.

Ensimmäinen adventti... Joulunodotus ja lämpimät ajatukset, vaikka vettä sataisi taivaan täydeltä. Pitäisi ostaa joululauluja levyllinen tai muutama. Niitä vanhoja hyviä amerikkalaisia. Suomalaisista paatoksellisista ja apaattisista ei ole niin väliä. Joulua pitää hehkuttaa - ja amerikkalaiset osaavat sen. Enemmän kuin hyvin.

Hehkuttamisesta tuli mieleen... Muutamana viime viikkona olen törmännyt entiseen (vuodelta miekka kivi ja kypärä... kiesus siitä tuntuu olevan ikuisuus...). Hassua ajatella, että meillä joskus on ollut jotain yhteistäkin. Nyt näkee selvästi kuinka erilaisia me olemme. Olimme varmasti silloinkin. Mutta sydämenasiat ovat aina henkimaailman juttuja. Sydäntä on turha käskeä toimimaan järkevästi. Ja jos sopii yhteen yhtä hyvin kuin vesi ja öljy on turha rakentaa edes pilvilinnoja. Ne ovat vain itsensä pettämistä. Mutta rakastuneena siihen sortuu aina. Siihen ja kuvittelemaan, että rakkaus voisi todellisuudessa muuttaakin jotain. Tosiasia kuitenkin on, ettei toista voi koskaan muuttaa, ja jos itse vain taipuu ja sopeutuu, päätyy ottamaan henkisesti selkäänsä. Jossain siellä pitäisi olla kultainen keskitie, jota molemmat ovat valmiita taivaltamaan. Mutta me.. me vain onnistuimme sotkemaan asiamme, ja tekemään yhteisestä ajasta helvettiä. Mutta menneet ovat menneitä ja jokaisesta suhteesta voi oppia. Ainakin tekemiensä virheiden kautta. Minä toivon hänelle kaikkea hyvää, katkera minä en osaa olla vieläkään, mutta ilmeisesti hän ei tunne samoin. Pientä henkistä ruoskimista on havaittavissa hänen suunnaltaan. Mutta olkoot... itsensä kanssa hänenkin on elettävä, ja se tuskin on maailman helpoin risti kantaa.