IRC-Galleria

Talven tuloa kärsimässä

Valkeaa, kylmää
ei-mitään

Tuulen sormet soittavat luukannelta

Kuoleman keskellä
minä odotan

Uutta Alkua


***

“But the lesson of Abraham's story is that God demands the best we have to offer, that which is most precious to us.”
― Ken Follett, The Pillars of the Earth -

Mie rakastan siuta.

Kunnes tapaamme taas

<3

Japanin häpeä, vai maailman kun kollektiivisesti annamme pahan tapahtua? Eilen klo 12.05 Japani oli murhannut jo kaksi kymmenen delfiinin laumaa. Meri oli kuulema kuohunut punaisena verestä. Edes lauman vauvoja ei oltu säästetty. Tänään sama on jatkunut. Täysin turha tappaminen. Meidän pitäisi suojella elämää, jotta meidän jälkeemme jäisi jotain hyvää, jotain kaunista josta tulevat sukupolvet voisivat nauttia. Ei näin. Ei tällaista. Onko yhdellä allekirjoituksella väliä? Onko yhdellä ihmisellä väliä? On. Ajatukset synnyttävät tekoja. Pienistä teoista syntyy isoja kansanliikkeitä ja ne saavat muutoksen liikkeelle. Älä ole passiivinen. Älä vain tyydy. Tee jotain. Allekirjoita.http://www.thepetitionsite.com/takeaction/724/210/624/

     
“...Monsters are real, and ghosts are real too. They live inside us, and sometimes, they win.”
-Stephen King-

Terveisiä täältä unisen peiton alta. Ennen unta ajattelin kurkkia kuitenkin
tänne, ja virallisesti myöntää, että tuli taas täytettyä vuosia, vaikka kuinka koetin unohtaa asian.. 35 vuotta... Pelottavaa. Aivan liian aikuismaista. Voi huokaus! Mihin se aika menee? Se kuka osaa vastata tuohon oikein palkitaan pusulla!

Niinpä niin.

Mielenkiintoista kuinka ikää tulee lisää, mutta unelmat ei muutu. Kenties ne hiukan pyöristyvät kulmista ja aika hiljaa päättäväisen lempeästi silittää niitä, mutta ydin - se ei muutu mihinkään.

Olen huomannut itsestäni asioita. Siis muitakin kuin uusia harakanvarpaita silmäkulmissa. Sen, etten haluakaan tyytyä. Että en haluakaan osata päästää toista ihmistä liian lähelle. Että näin on ihan hyvä olla.

Ja sen, että kaipaan epäsäännöllisen säännöllisesti muutosta.

Maanantaina laitoin asuntopaperit vetämään. Jokseenkin nelisen kuukauden ajan olen unelmoinut isommasta keittiöstä, vaniljan vaaleista seinistä ja makuuhuoneesta valkoisine verhoineen. Villa Vanilja jossa mausteiset lisävärit leikkisivät omaa iloista leikkiään. Olisi niin mukavaa, jos kissoillekin olisi lisää tilaa. Ja kuinka mie vihaankaan nykyisiä naapureita. Aamusta alkavaa haitarimusiikkia ja katkuista tupakansavua, joka petollisesti hiipii seinien läpi tänne minun valtakuntaani. Sanat eivät edes riitä kuvaamaan.


Tänään laitan tuon kirjekuoren postiin. Haen koulupaikan vaihtoa. Koti on koti. Ei minusta ole junassa istumaan ja matkustamaan joka kuukausi suureen maailmaan. Ajan tuhlausta. Saman pystyy opiskelemaan täällä. Pidetään peukkuja, että menee läpi. =)