Sielunkumppanin kohtaaminen on romanttisten elokuvien ja kirjojen suosituimpia teemoja. Mutta tapahtuuko rakkautta ensi silmäyksellä oikeassa elämässä? Onko jokaiselle vain yksi sielunkumppani, Se Oikea?
Oman sielunkumppanin tapaaminen ei yleensä jää huomaamatta. Henkilö tuntuu hyvin tutulta, ikään kuin hänet olisi tuntenut koko ikänsä tai kuin löytäisi vihdoin kotiin. Ensi tapaamista kuvaillaan usein sanoilla: Jotenkin vain tiesin, että tämä henkilö on se oikea.
Monet kertovat tunnistaneensa kumppaninsa tämän silmistä, sielun peilistä. Kun sielunkumppani on astunut huoneeseen, muu maailma on tuntunut kaukaiselta ja aika pysähtyneeltä. Joissain tapauksissa ihmiset ovat aistineet valoa kumppanin ympärillä kohtaamishetkellä. Usein kumppanin on tajunnut omaksi vasta tämän tultua lähelle, aistiessa tämän läheisyyden ja tuoksun. Jotkut kertovat muistavansa henkilön jostain, ehkäpä unesta.
Sielunkumppanin kohtaaminen ei kuitenkaan aina ole näin dramaattista. Carolyn Godschild Miller on haastatellut kymmeniä pareja, jotka kuvailevat liittoaan taivaassa solmituksi. Yleisin ensivaikutelma sielunkumppanista oli ollut mukava. Tämä saattaa kuulostaa hieman laimealta, mutta aidossa rakastamisessa on kuitenkin kyse mukavista piirteistä, kuten ystävällisyydestä, välittämisestä ja jakamisesta. Sielunkumppaneilla on yhteinen tehtävä
Sielunkumppaneiksi kutsutaan kahta ihmistä, joiden sielut tunnistavat toisensa. He eivät ole aivan toisensa kaltaisia, mutta heidän sielunkuvansa on hyvin samantyylinen. Sielunkumppanit tuntevat maailman samalla tapaa ja heillä on tunne yhteisestä tehtävästä. Tämä tehtävä voi olla esimerkiksi ihmisten auttaminen, toisen elämäntyön tukeminen tai yhteisen lapsen saattaminen maailmaan.
Kaikki sielunkumppanuudet eivät ole romanttisia, eivätkä kaikki sukulaissielut ole myöskään samaa sukupuolta. Kumppanuusenergiaa voi tuntea esimerkiksi perheenjäsenen, ystävän tai opettajan kanssa. Tunne yhteisestä tehtävästä toi James Watsonin ja Francis Crickin yhteen, jonka ansiosta he löysivät DNA-kaksoiskierteen. Kaksoisliekkejä ei voi erottaa
Sielunkumppaneita saattaa tavata elämän aikana yhden tai useamman, sillä eri elämänvaiheet tuovat ihmisiä yhteen eri tarkoituksia varten. Kaksoisliekkejä uskotaan kuitenkin olevan vain yksi, sillä kaksoisliekit jakavat saman sielun. Jälleensyntymään uskovien mukaan kaksoisliekkien kohtaaminen tapahtuu hyvin harvoin, vain ihmisen ensimmäisessä ja viimeisessä inkarnaatiossa maan päällä.
Kaksoisliekit tuntevat täydellisen yhteyden kohdatessaan ja heidän on vaikea olla enää erossa tämän jälkeen. Monasti kaksoisliekkien elämässä huomataan paralleeleja ennen kohtaamista. Usein telepaattinen yhteys on niin vahva, että kaksoisliekit tuntevat toistensa ilon ja surun selvästi.
Tällaiset parit eivät kuitenkaan tunne olevansa toisistaan riippuvuussuhteessa, vaan toisen löytäminen saa hyvin vapautuneeksi. Suhteessa ei ole mitään tarvetta esittää, vaan kumpikin voi olla täysin oma itsensä. Tämä ei tarkoita, etteikö pari osoittaisi erimielisyyksiä. Kaksoisliekit voivat jopa riidellä enemmän kuin muut parit, sillä asioilla on heille väliä.
Sielunkumppanuus on aina molemminpuolista
Verrattuna aikaisempiin ihastumisiin, sielunkumppanin kohtaaminen tuntuu vaivattomammalta, sillä yhteenkuuluvuuden tunne on vastavuoroinen. Aikaisemmissa suhteissa epävarmuus toisen tunteista on voinut saada rakkauden muuttumaan epätoivoiseksi, mutta tällä kertaa tunne on rentoutunut ja luottavainen.
Sielunkumppanien välinen vetovoima ja intiimiys on vahva. Sielunkumppani tuntuu tietävän joidenkin aihetta tutkineiden mukaan muistavan - miten sinua tulee koskettaa, suudella ja pidellä. Tunteet virtaavat vapaina ja kumppania on helppo ymmärtää. Vahva myötätunto saa rakkaan tarpeet tuntumaan hyvin selviltä ja luonnollisilta toteuttaa.
"Rakkaus on yksinkertaista, mutta ei helppoa" (Dalai Lama)
Sielunkumppanuuden tarkoituksena on uuden oppiminen. Jotkut kutsuvat tätä karmaksi. Tällaisessa suhteessa ei ole tarkoitus muuttaa kumppania, vaan kehittää omaa itseä. Koska sielunkumppanin edessä on kovin paljaana, vaatii suhde rohkeutta kohdata itsensä. Oma haavoittuvuus voi tuntua pelottavalta, mutta menneisyyden kohtaaminen sielunkumppanin kanssa parantaa vihdoin vanhat haavat.
Sielunkumppanit ottavat usein suuria riskejä suhteensa eteen, sillä yhdessäolo tuntuu luonnolliselta. Kumppanin kanssa on valmis jakamaan tulevaisuuden pitkästä välimatkasta tai yhteiskunnan paineista huolimatta. Fyysinen ikäero ei tunnu esteeltä, sillä sielunkumppaneiden sanotaan olevan aina sielultaan saman ikäisiä. Yhteys sielunkumppaniin on ikuinen
Liitto sielunkumppanin tai kaksoisliekin kanssa voi kestää eliniän, mutta joskus tarkoituksena on viettää yhdessä tietty aika, tiettyä elämänläksyä varten. Elämän-tilanne voi myös olla niin haastava, ettei se salli yhdessäoloa. Pari saattaa esimerkiksi tehdä päätöksen kunnioittaa aikaisemmin solmittuja sitoumuksia, eivätkä he päädy yhteen.
Ehkei kaikkien sielunkumppaneiden kohdalla ole tarkoituskaan pysähtyä. Jotkut sukulaissielut voivat olla reittimerkkejä, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan. Yhteys sielunkumppaneiden välillä on kuitenkin aina olemassa se on ollut läsnä ennen fyysistä kohtaamista ja säilyy myös sen jälkeen.
Sielunkumppanin löytää kun on valmis rakastamaan
Monien aihetta tutkineiden mukaan sielunkumppanin lähestymisen tietää ennalta. Juuri ennen sielunkumppanin ilmestymistä elämäntempo nopeutuu. Sattumat tuntuvat seuraavat toisiaan ja ihmisiä ilmestyy eteen aikaisempaa enemmän. Kaipuu toisen luokse tuntuu vahvempana kuin aikaisemmin ja kutkuttava tunne siitä, että on valmis kohtaaman oman rakkautensa muistuttaa sydänalassa.
Miller kertoo, miten monet ovat saaneet ohjausta löytääkseen sielunkumppaninsa. Ystävät ovat järjestäneet kohtaamisen tai jokin oudolta tuntuva sattuma on ohjannut heidät toistensa luokse. Moni sielunkumppaninsa tavannut kertoo, miten: Ei aiemmin kulkenut sitä kautta töihin, tai miten: Sattumalta eksyi Internet-sivustoille, jolta oma pari löytyi.
Jos sinusta tuntuu, ettet tapaa toista puoliskoasi, niin ehket ole vielä valmis siihen. Sielunkumppanin kanssa et voi olla kuin itsesi. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, ette voi löytää toisianne ennen kuin olet löytänyt itsesi. Hän tunnistaa sinut helposti, heti kun olet oma itsesi.
Teksti: Stephanie Sinclair