IRC-Galleria

elisant

elisant

You can wait your whole life for the sun to rise. When it finally comes up, it's gonna hurt your eyes.

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

Sydän haluaa mitä sydän haluaaSunnuntai 01.12.2024 11:04

Sattuipa nyt niin, että tapasin miehen. Tai no, tapasin ja tapasin.. hän lähinnä tuli elämääni ja teki pesän sydämeen. Järkytti koko olemusta, elämää ja tuntui kodilta. Kuin hän olisi aina ollut siinä. Mikä sinällään on minulle täysin uusi kokemus. Se, että joku tuntuu luotettavalta ja läheiseltä, tutulta ja turvalliselta heti ensimmäisestä hetkestä. Hyvällä tavalla outoa. Ikään kuin kaikki maailman pyhät olisi yhdistynyt ja elämästä tuli parempi. Kutsutaan häntä yksinkertaisesti vaikka vain Mieheksi.

Ei niin, että Mies olisi täydellinen. Kaikkea muuta. Hän on hankala ja tekee asioita hyvin merkillisellä tavalla, jota en ymmärrä. Ja jossain vaiheessa päätimme, että olemme "me" emmekä silti ole. Hän on hyvin paljon oma herransa ja minä, jokseenkin luonnostani, haluaisin hänet tähän, mutta sen jo välimatka estää. Mikä lähinnä vituttaa. Meillä on hetkittäin yhteinen matka ja päämäärä, mutta toisaalta minua ahdistaa se, että haluan tuon ihmisen tähän. Nyt. Olemaan ja hengittämään ja riitelemään kanssani. Tai ei hän ikinä riitele, minä riitelen. Hän lähinnä on niin zen, että sekin vituttaa. Vaikkei oikeasti vituta vaan minä pidän siitäkin hänessä. Hyvin kovin paljon.

Minun ongelmani on kuitenkin se, että minusta on liian helppo pitää. Näin on aina ollut. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta niin vain on. Minuun ihastutaan helposti. Ja minä en oikeastaan välitä ketä satutan, mikä ei ole hyvä tapa. Joten kun ystävystyin erään henkilön kanssa, kutsutaan häntä sitten vaikka Pojaksi, huomasin, että hän alkoi pian lähettämään signaaleja, että haluaisi paljon enemmän. Hän halusi ihmissuhteen ja lapsia ja talon, jossa on valkoinen aita. Ja Poika on suloinen, varmasti joku saa hänestä hyvän kumppanin, mutta se en ole minä. Joten kävimme "keskustelun" läpi sen seitsemän kertaa. Lopulta hän taisi asian ymmärtää vasta kun kävimme Miehen kanssa hänen luonaan. Epäilisin näin.

Viime yönä juttelin ensimmäistä kertaa Pojan kanssa muutamaan viikkoon, ja pyysin anteeksi. Anteeksi sitä, että satutin häntä ja tein sen tietoisesti. Ja oikeastaan toivon vilpittömästi, että jollain tasolla ystävyys jatkuu. Tiedä sitten sitä. Hänestähän se on kiinni. Miestä asia lähinnä huvittaa; tuo hänen itsevarmuutensa on ärsyttävää mutta samalla viehättävää. Voiko toiseen addiktoitua? Nähtävästi voi.

Minun pitäisi käydä tämä sama "keskustelu" nyt muutaman muunkin kanssa. Mikä on jokseenkin ahdistavaa. Pikku hiljaa alan ymmärtää, ettei miehet ja naiset voi olla ystäviä ennen kuin pelisäännöt tehdään selväksi. Ilmeisesti taustalla todellakin on agenda, joka on selvitettävä, ennen kuin ystävyys voi platonisesti rakentua. Mikä vittu miehiä vaivaa?!

En tiedä. En todellakaan tiedä. Elämä on outoa. Ja sydän haluaa mitä sydän haluaa.

Kokeillaan jotain uutta ❤️Keskiviikko 24.01.2024 17:05

Helmet-elokuvahaaste 2024

Vuonna 1984 julkaistu elokuva

Elokuva, joka sijoittuu kouluun

Elokuvassa ratsastetaan

Elokuvassa joku niistää

Elokuvassa tehdään käsitöitä

Suomalaiseen kirjaan perustuva suomalainen elokuva

Elokuvassa lauletaan yhdessä

Elokuvassa jollain on persoonallinen kampaus

Elokuva, jossa jotakuta ammutaan jalkaan

Elokuvassa hengataan baaritiskillä

Elokuvassa luovutaan alkoholista

Elokuvassa tehdään remonttia

Elokuva sijoittuu Israeliin tai Palestiinaan

Elokuva kuvaa työväenluokkaa

Elokuvassa näyttelee Julian Sands

Elokuva on aiheuttanut pahennusta

Renny Harlinin elokuva

Suomessa vierailleen ohjaajan elokuva

Elokuvan musiikin on säveltänyt nainen

Elokuva sijoittuu Australiaan

Elokuvassa näyttelee vuonna 1924 syntynyt näyttelijä

Elokuva tapahtuu totalitaarisessa yhteiskunnassa

Elokuvassa on kettu

Elokuvassa valeseurustellaan

Elokuvassa on samurai

Elokuvassa on ajankulumontaasi

Elokuvassa on ruokasota tai syömiskilpailu

Elokuvassa on luonnonmullistus

2020-luvulla menehtyneen ohjaajan elokuva

Elokuvan päähenkilöllä on tatuointi

Elokuvassa on takaa-ajo

Elokuvassa on jumalhahmo

Elokuvassa on presidentti, pääministeri tai muu poliittinen vaikuttaja

Elokuvassa tehdään tiedettä

Elokuvassa on vahvoja tyttö- tai naishahmoja

Elokuvassa tehdään verivala

Elokuvassa edetään ryysyistä rikkauksiin

Elokuvassa nähdään näyttäviä stuntteja

Elokuvassa pidetään motivaatiopuhe

Elokuvassa jumpataan

Elokuvassa on luuranko

Elokuvan aihe pelottaa sinua

Elokuvassa pukeudutaan nahkaan

Elokuvassa katsotaan tähtitaivasta

Elokuvan julisteessa ei ole ihmishahmoja

Elokuva on voittanut parhaan eurooppalaisen elokuvan EFA-palkinnon

Elokuvassa ei ole väkivaltaa

Elokuvassa on joulupukki

Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva

Vuonna 2024 julkaistu elokuva

Iloista lukuvuotta 2024 ❤️Keskiviikko 24.01.2024 17:02

Helmet-lukuhaaste 2024

1. Kirjan nimessä on erisnimi

2. Kirjassa tehdään taikoja

3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja

4. Kirjassa on presidentti

5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi

6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle

7. Kirjassa rakastutaan

8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

9. Kirjassa joku karkaa

10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna

11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli)

12. Lastenrunokirja

13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu

14. Kirjassa harrastetaan

15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää

16. Kirjassa on valokuvia

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo

18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru

19. Suomi mainittu (Kirjassa on mainittu Suomi)

20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo

21. Kirjasta on tehty TV-sarja

22. Kirjaa on suositellut kirjailija

23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin

25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus)

26. Kirjan nimessä on sana kirja

27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta

28. Kirjailija on Välimeren maasta

29. Kirjassa valehdellaan

30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja

31. Kirjassa on vammainen henkilö

32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa

33. Kirjassa muutetaan maalle

34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus

35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa

36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja

37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet

39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö

40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma

41. Kirjassa syntyy lapsi

42. Kirjan nimessä on alaotsikko

43. Kirjalla ei ole päähenkilöä

44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen

45. Kirjassa pelataan

46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä

49. Kirja on julkaistu vuonna 2024

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Hiljaisuus soiMaanantai 27.06.2022 02:37

Blood Red
by Low & Behold

Löysin tämän muutamia päiviä sitten ja rakastuin.


https://youtu.be/oi0UlkbS6GE

❤️

Where you are
by Deine Lakaien

Tämä on pyörinyt soittolistalla nyt jo vuoden tai kaksi, ja on yhä mahtava!

https://youtu.be/suT6zn6DW_k

❤️


Reich mir die Hand
by Blutengel

Ok, Chris Pohl on vain niin syötävän söpö tässä, plus kappale on hyvä. Toisena soittoäänenä tällä hetkellä 😍❤️

https://youtu.be/w1G-9WUgptY

❤️

Forever Young (cover)
by Blutengel

Itkettävän hyvä!! Ja soittoäänenä tällä hetkellä 😍

https://youtu.be/7sqyw_oyWFE

❤️

In My Room
by ICP

Ajatukset ovat jo siirtyneet syksyyn ja Halloweeniin, joten...

https://youtu.be/ieY0Zj6BFAc

❤️

Not My Type: Dead as Fuck 2
by Motionless In White

"If she's got a pulse then she's not my type," Ei voi kun nauraa ja miettiä Halloweenia 🧡🎃

https://youtu.be/pe-lSIqb5rk

❤️

Fruits
by Paris Paloma

Siis ARGH!! Miksei tömä nainen ole julistettu kaikkien noitanaisten jumalattareksi? ,😍🥰🥰🥰

https://youtu.be/YsxtD7ozR48


Nämä soi tällä hetkellä 😍

Tyhmä koronaPerjantai 31.12.2021 17:59

Tämä koronakurimus alkaa jo ketuttamaan 🤬

Helmet lukuhaaste 2022Torstai 30.12.2021 16:38

Helmet-lukuhaaste 2022

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota: Eric Vuillard: 14. Heinäkuuta (2021)

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa: John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen (2004)

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija: Torsti Lehtinen: Saatana (2004)

7. Kirja kertoo ystävyydestä: Stephen King: Painajainen (1975)

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua:

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön: Kerttu Vuolab: Valon airut (2008) (saamelaiskirjallisuutta)

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä: Jay Kristoff: Empire of the Vampire (2021)

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana: Pia Perkiö: Kuin olisi jo kevät, koottuja runoja (2020)

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla: Ilkka Auer: Domowik (2018)

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta:

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja: Raija Pelli: Kikka - Mä haluun viihdyttää (2020)

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa: Bram Stoker: Dracula (1897)

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä: Roald Dahl: Kuka pelkää noitia

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

23. Pieni kirja: Sheridan Le Fanu: Carmilla (1872)

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: Ilkka Auer: Noidankiro (2020)

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: Mary Shelley: Frankenstein (1818)

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan: Henry Rider Haggard: King Salomon's Mines (1885)

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle: Terhi Tarkiainen: Pure mua

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

39. Novellikokoelma:

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä: Robert van Gulik: Kiinalaiset naulamurhat (1960)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

45. Palkittu esikoisteos

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen: Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (1975)

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022:

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä:

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2021 05:45

Jokseenkin raskaan kevään jäljiltä sitä huomaa olevansa loputtoman väsynyt. Mikään määrä unta ei riitä. Sitä tuli tehtyä liikaa, valvottua liikaa, suoriuduttua paremmin ja nopeammin kuin olisi pitänyt, kuin olisi ollut tarpeen - ja vedettyä itsensä liian ohuelle. Sielun arpikudos näkyy. Se maistuu unelle ja tupakalle ja sille ettei saa henkeä. Pitäisi osata sanoa ”ei”. Pitäisi. No niin.

❤️

Der du von dem Himmel bist,
Alles Leid und Schmerzen stillest,
Den, der doppelt elend ist,
Doppelt mit Erquickung füllest;
Ach, ich bin des Treibens müde!
Was soll all der Schmerz und Lust?
Süßer Friede,
Komm, ach komm in meine Brust!

❤️

Helmet-lukuhaaste 2021Tiistai 19.01.2021 21:40

Helmet-lukuhaaste 2021


1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja

3. Historiallinen romaani:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan: James Wyllie: Hakaristirouvat Naiset kolmannen valtakunnan huipulla

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan: Sheridan Le Fanu: Carmilla

6. Kirja kertoo rakkaudesta: Aino Kallas: Sudenmorsian

7. Kirjassa on kaveriporukka: Stephen King: Keveys

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa: Adam Rutherford: Vastaväitteitä rasisteille

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

10. Kirjan nimessä on numero: Stephen King: 22.11.63

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä: Ann Rosman: Noitavasara

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

14. Kirja on osa kirjasarjaa: Tiina Hautala: Aaveiden kaupunki – Tarinoita Vaasasta (Haamun Aavetarinasarja)

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi: Stephen King: Doloreksen tunnustus (engl. Dolores Claiborne)

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään: C.J. Tudor: Liitu-ukko

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen: Tiina Piilola: Kalevalan naiset

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan: Stephen King: Ihmissuden vuosi

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä

23. Kirja, jota luet ulkona: Tuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa:

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

27. Kirjan päähenkilö on eläin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä: Arla Kanerva: Taiteen musta kirja, Miesten mielivallan historiaa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu: Miika Viljakainen: Myrkkyhoitaja - Sarjamurhaajan tarina

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

31. Jännityskirja tai dekkari: Agatha Christie: Bertramin hotellissa

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa: David Safier: Huono karma (2007)

33. Kirjassa opetetaan jokin taito

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa: Elly Griffiths: Käärmeen kirous

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista: Linda Maria Roine: Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus (2020)

41. Kirjassa matkustetaan junalla:

42. Satukirja

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

44. Kirjassa on reseptejä: Outi Pakkanen: Muistivirhe

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta: Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus / Agatha Christie: Sininen juna

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021: Venla Hiidensalo: Suruttomat

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Syksy 2020Maanantai 28.09.2020 21:16

Katselin uusia maihareita netistä. Niitä ja huulipunia. Syksy on tullut ja mieli tekisi täyttää laukku punaisilla ja kurpitsan värisillä huulipunilla. Olen yhä addiktoitunut niihin, kenkiin ja huulipuniin. Kaikki ei muutu. Eikä tarvitsekaan. Se on muuttunut, että teen ostoksia nykyisin melkein pelkästään netin kautta. Helppoa. Klik. Klik. Klik. Ja voit nousta hakemaan kahvia. Mihinkään ei tarvitse mennä. No, miksi pitäisikään. Kotona on hyvä olla. Korona ei sitä muuttanut. Kenties alleviivasi vain.

Taustalla soi Nirvana. Yhä enemmän minä rakastan tuota Cobainin ääntä. Joku sanoi, että 90-luku on tullut takaisin muotiin. Saanen nauraa: menikö se ikinä meidän sen ajan nuorten miellstä mihinkään? Kaikkien meidän sisällä elää yhä se pieni onneton grungelapsi, joka oli tyytymätön kaikkeen, vitun vihainen ja surullinen. Nyt on päälle tullut vain uusia kuoria, uusia tapoja katsella maailmaa ja tulla sen kanssa toimeen. Kenties olet saanut muutaman kerran henkisesti turpaan, hakannut päätä seinää, tehnyt virheitä ja oppinut niistä. Tai sitten et. Kuka tietää. Kuka välittää. Tuo aika on silti yhä kauneinta mitä on ollut. ❤️

https://youtu.be/qv96yJYhk3M
« Uudemmat -