IRC-Galleria

elisant

elisant

You can wait your whole life for the sun to rise. When it finally comes up, it's gonna hurt your eyes.

Selaa blogimerkintöjä

Pastaruokaa, muhittelua ja päiväkirjanpitoaKeskiviikko 28.03.2007 21:02

Pyöräytin pannulla oliiviöljyssä valkosipulia sekä sipulia. Lisäsin purkillisen paseerattua tomaattia ja tomaattipyrettä (huom. luomua), raastettua porkkanaa sekä runsaasti mausteita, mukaan lukien ropsautuksen sokeria. Ja sitten se sai muhia.

Nyt kotona tuoksuu mausteinen kastike, uunissa on lihapullia ja kissat nukkuvat viimoisissa ilta-auringon rippeissä. Kuka missäkin. Joskus pienet asiat on niitä parhaita.

Eilen tuli juteltua ystävän kanssa puhelimessa, ja jäin miettimään sitä, kuinka nopeasti asiat muuttuvat. Ja kuinka oudosti elämät kietoutuvat toisiinsa. Millon toisesta tulee tärkeä? Ja milloin yhdentekevä?

En minä tiedä. Eikä minulla ole kaikkeen vastausta. Ei edes tarvitse olla. Riittää, että selviää tämän päivän, ja huomisen. Ja että osaa nauttia pienistä hetkistä, ystävistä siellä jossain, kahvin tuoksusta ja iltalenkistä siskon kanssa. Juuri värjätyistä hiuksista, joista tuli ihan liian tummat (mutta kyllähän ne siitä vaalenevat) ja kissojen tuhinasta.

Ei minun elämästäni kenties elokuvaa koskaan tehdä. Ei niistä kerroista, jolloin jäin suremaan sydänsuruja, ei itkuisista öistä, ei niistä sydämistä, joita matkan varrella tuli rikottua, ei iloista eikä suruista, mutta kenties.. aivan vain kenties.. tämän punahilkan elämä jää jonkun muistoihin. Kaikkine kissoineen ja tupakantuoksuisine sormineen. Ja joku jossain pysähtyy hymyillen muistelemaan sitä, että kosketin hänenkin elämää. Edes pienellä tavalla. Silloin tietäisi, että tämä kaikki kannatti.

No, ajatuksia joille hymyillä.

Nyt syömään.

***

Green Day: Good Riddance (Time Of Your Life)

Another turning point, a fork stuck in the road
Time grabs you by the wrist, directs you where to go
So make the best of this test, and don't ask why
It's not a question, but a lesson learned in time

It's something unpredictable, but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

So take the photographs, and still frames in your mind
Hang it on a shelf in good health and good time
Tattoos of memories and dead skin on trial
For what it's worth it was worth all the while

It's something unpredictable, but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

It's something unpredictable, but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

It's something unpredictable, but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

Minulta teille kaikille

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.