IRC-Galleria

elisant

elisant

You can wait your whole life for the sun to rise. When it finally comes up, it's gonna hurt your eyes.

Selaa blogimerkintöjä

Ja tällainen maanantai =)Maanantai 25.02.2008 12:04

Maanantai, ja taas alkoi arkinen aherrus.

Huolestuttaa nuo reumakivut. Pitää tilata lääkäri ja kysyä olisiko tähän olemassa jokin ratkaisu. Näitä kipukukkia ei enää kestä. Pahimmillaan olo on niin kivulias, ettei saa sormia taipumaan ja tavarat lentelevät eikä kävelystä tule mitään. Sen huomaa, että jotain on tapahtunut, kun olo on niin radikaalisti muuttunut ja reuma pahentunut viime vuodesta. Vaikka kuinka koettaisi leikkiä urheaa ja ottaa asian huumorilla, minua oikeasti asia vaivaa ja ärsyttää. Joskus miettii kuinka vitun vaivainen sitä osaa olla kolmekymppisenä. Millainen sitä onkaan kymmenen vuoden kuluttua? Paheneeko kivut? Ja kuinka pahat ne pahimmillaan sitten voivat ollakaan? Jeesus Kristus... pelottava skenaario. Oikeasti.

En minä tiedä. Tätäkään asiaa. Sitä vain voi toivoa, että jokin ratkaisu tähän olisi. Nämä kivut minä hyvin voisin vaihtaa pois. Sanotaan, ettei kenellekään anneta isompaa ristiä kuin se minkä jaksaa kantaa. Mutta siltikin... Ei tällaista. Ei oikeasti. Ei kenellekään.

Ärsyttää nuo kipua ihannoivat idiootit. Pain is pleasure ja sitä rataa. HAH! Minusta tuntuu, etteivät raukat tiedä paskan vertaa mistä puhuvat. Welcome to my life! Ja eikun käännyttämään. Päivä tätä paskaa saisi aikaan aika monta käännynnäistä! Uskoisin ainakin.

Mutta siltikin, minä rakastan elämääni.

Eilen tuli televisiosta Babe suurkaupungissa, ja monessa kohtauksessa oli mukana pieni viirukas kissanpentu. Samanlainen kuin meidän Viiru oli muksuna. Sellainen pieni nappisilmäinen pallero. Minä itkin elokuvan alusta loppuun! Tekee pahaa kun ihmiset ovat julmia ja pahoja eläimille. Oikeastaan minä en niinkään osaa, pysty, kykene välittämään mitä aikuisille tapahtuu. Monasti heillä on ollut valinnan mahdollisuuksia monia, jopa lukemattomia elämänsä aikana, ja niitä tulee jatkuvasti lisää, asiat ovat vain omasta tahdosta kiinni, ja siitä jääkö tuleen makaamaan vai ei.. osaako ottaa apua vastaan ja hakeeko sitä vai ei.... Mutta jos joku on eläimille paha, tai lapsille, se tekee pahaa! Ja siitä minä näen punaista. Kuinka joku voi haluta olla paha jollekin, joka ei osaa pitää puoliaan?! Se on tiettyä ylivallan näyttöä, mutta jotain vikaahan tuollaisessa ihmisessä täytyy olla! Eikä sellainen saa minulta mitään ymmärrystä, eikä sääliä. Ei missään tapauksessa, oli kolikolla vaikka kuinka monta puolta tahansa.

Pikkusiskon raskaus etenee hyvää vauhtia. Rusina kasvaa kovaa kyytiä ja ensi kuun 10. päivä saadaan tietää sukupuoli. Minulla on tunne, että Rusina on poika! Mutta ei kerrota kenellekään.... Shhh!!! *wirn*



[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 14:07

Kipukukkasia.

Kastuneet varpaat
ja kylmät sormet.

Väsy.
1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Tavoittelee menestystä, aktiivista ja elämyksellistä elämää. Haluaa kehittyä
vapaasti ja vapautua epävarmuuden kahleista, voittaa ja elää kiihkeästi.
Seurallinen ja innostuva. Vastaanottavainen kaikenlaiselle uudelle ja
mielenkiintoiselle. Monia kiinnostuksen kohteita ja haluaa laajentaa
kokemuspiiriään. Optimistinen tulevaisuuden suhteen.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Ahdistunut ja turvaton nykyisessä tilassa. Tarve suurempaan turvallisuuteen ja
lempeämpään ympäristöön tai tilanteeseen jossa vähemmän fyysistä rasitusta.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Tuntee saavansa vähemmän kuin pitäisi, mutta haluaa mukautua ja suoriutua
tilanteestaan hyvin
Jää tunneperäisesti saavuttamattomaksi vaikka olisi läheisessä ihmissuhteessa.

Itsekeskeinen ja siksi helposti loukkaantuva. Herkkä ja tunteellinen, mutta
kätkee nämä ominaisuutensa muilta paitsi erityisen läheisiltä.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Stressiä tunteiden intensiteetistä.
Haluaisi olla itsenäinen, esteetön ja vailla rajoja, joita ei itse aseta tai valitse.
Halu kontrolloida omaa kohtaloa.

5. NYKYINEN ONGELMA.
Fights against restriction or limitation, and insists on developing freely as a result of his own efforts.

Feels restricted and prevented from progressing; seeking a solution which will remove these limitations.

1. Punainen 2. Keltainen 3. Violetti 4. Ruskea 5. Sininen 6. Vihreä 7. Harmaa 8. Musta
1. Punainen 2. Keltainen 3. Ruskea 4. Sininen 5. Violetti 6. Harmaa 7. Vihreä 8. Musta

http://www.saunalahti.fi/jawap/varit/varitest.html
Siinä missä viime kuu tuntui kestävän ikuisuuden, ja vähintään yhtä pitkälle kuin nälkävuosi, on tämä kuu kulut hujauksessa. Omituisen ihmeellistä kuinka paljon lisääntynyt valo ja aamulla laulavat linnut saavatkaan aikaan!

Töissäkin tuntuu olevan ylimääräistä virtaa, ja kotona saa tehtyä tunnissa sen, mihin pimeäimpään aikaan kului helposti pieni ikuisuus. Kevät - kuinka sinua on odotettukaan!

Eilen alkoi kiinalaisen horoskoopin mukaan Rotan Vuosi, jonka pitäisi tuoda tullessaan kaikkea hyvää; uusia alkuja, uusia töitä, uuden elämän, ja rakkautta. Sitähän kaikki haluavat ja toivovat. Toivotaan, että mahdollisimman moni löytäisi sen elämänsä rakkauden, ja loput tajuaisivat pitää saamastaan kiinni. Rakkaus on helppo menettää, mutta vaikeampi löytää. Eikä se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Arjessa se on vain helppo unohtaa. Valitettavasti.

Mikä kumma ihmisiä vaivaa?Sunnuntai 27.01.2008 17:52

Eläinkokeiden määrä kasvaa, vaikka laki vaatii toisin

Helsingin Sanomat (Julkaistu: sunnuntaina 27.01.2008 klo 5:53)

STT

Eläinkokeita tehdään Suomessa jatkuvasti enemmän, vaikka lain mukaan niitä pitäisi pyrkiä vähentämään. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan koe-eläinten määrä on kasvanut selvästi 2000-luvulla.

Sekä Suomen laki että eurooppalainen yleissopimus vaativat koe-eläinten määrän minimoimista.

Syy eläinkokeiden lisääntymiseen on geenimuuntelutekniikassa, sanoo vaihtoehtoisia testauskeinoja kehittävän tutkimuskeskuksen asiantuntija Sunnuntaisuomalaisessa. Useita sairauksia tutkitaan käyttämällä geenimuunneltuja hiiriä.

Suomessa eläinkokeita käytetään lähinnä tutkimuksessa. Tuotetestauksia ei juuri tehdä.

EI ELÄINKOKEILLE:

"Eläinkokeet ovat eläinoikeusliikkeen klassinen kampanjoinnin kohde, vaikka niissä menettää henkensä paljon pienempi määrä eläimiä kuin vaikkapa ruoantuotannossa. Eläinkokeissa eläimet on alistettu koevälineeksi, ja niiden kokema kärsimys on saanut monet kyseenalaistamaan nykyisen kaltaisen eläinten hyväksikäytön oikeutuksen."

http://www.oikeuttaelaimille.net/www/index.ph?option=com_content&task=category&sectionid=5&id=81&Itemid=64

Oikeutta Eläimille,
PL 362,
00131 Helsinki
/ info@oikeuttaelaimille.net

http://www.oikeuttaelaimille.net/www/index.ph?option=com_frontpage&Itemid=75

Kosmetiikan* eläinkokeet kuuluvat historiaan

Tuotteita testataan, jotta me kuluttajat saisimme mahdollisimman turvallisia tuotteita. Menetelmiä on monia. Aikaisemmin kosmetiikkatuotteet ja niiden raaka-aineet testattiin lähes poikkeuksetta eläimillä. Emme mahda mitään sille, mitä menneisyydessä on tehty. Omalla ostopäätöksellämme pystymme vaikuttamaan tähän päivään ja tulevaisuuteen.

Kosmetiikkateollisuuden eläinkokeet eivät ole ainoastaan tarpeettomia, vaan myös eettisesti tuomittavia. Eläimille usein suurta kipua ja tuskaa aiheuttavat testit eivät takaa turvallisuuttamme. Tuloksien avulla voidaan päätellä vain aineiden todennäköinen vaikutus, koska eläinten iho ja silmät eivät ole samanlaisia kuin ihmisen. Eläintestit voidaan korvata uusilla luotettavilla menetelmillä.

Tänä päivänä yhä useammat kuluttajat vastustavat kosmetiikan eläinkokeita. Kuluttajien painostus on tehonnut. Useat kosmetiikkayritykset eivät itse enää tee eläintestejä.
Raaka-aineita testataan eläimillä

Kosmetiikan raaka-aineiden kehittämiseksi tehdään kuitenkin yhä runsaasti eläinkokeita. Monet eläinkokeista jo luopuneet kosmetiikan valmistajat käyttävät edelleen alihankkijoidensa valmistamia tai välittämiä ainesosia, joita testataan eläimillä.
Kani ei itke

Joka päivä kauppojen hyllyille tulee uusia huulipunia, shampoita, deodorantteja ja muita elämäämme helpottavia tuotteita. Suomalaiset kosmetiikan valmistajat eivät oman ilmoituksensa mukaan testaa tai testauta eläimillä, mutta hankkivat kyllä ulkomaisia eläimillä testattuja raaka-aineita.

Draizen testi on silmänärsytystesti, jossa paikalleen kiinnitetyn kanin silmään tiputetaan tutkittavaa ainetta. Vaikutuksia seurataan useita päiviä jopa viikon ajan. Kanilla on herkät silmät, ja sille erittyy niin vähän kyynelnestettä, ettei tutkittava aine huuhtoudu pois. Pahimmillaan aineet aiheuttavat silmän kirvelyä, tulehtumista ja jopa syöpymistä.

Ihonärsytystestissä useimmiten marsun paljaaksi ajetulle iholle, jota on myös voitu naarmuttaa, sivellään testattavaa ainetta. Se voidaan myös ruiskuttaa ihon alle. Eläintä seurataan useiden päivien ajan.

Myrkyllisyyttä selvitetään esimerkiksi LD50-testillä. Koe-eläinryhmille annetaan testiainetta eri suuruisina annoksina, jotta saadaan selville, mikä määrä tappaa puolet eläimistä. Testi on erittäin tuskallinen, sillä eläimille ei voida antaa kivunlievitystä.

Tuskalliset testit eivät takaa turvallisuuttamme: eläimille vaarattomat aineet saattavat olla ihmiselle haitallisia.
Vaihtoehtoiset turvallisuustestit

Eläinkokeista luopuneet kosmetiikkayritykset käyttävät sellaisia raaka-aineita, joiden turvallisuus tunnetaan mm. pitkäaikaisen käytön perustella. Olemassa on jo tuhansia testattuja ainesosia ja yhdisteitä riskittömän kosmetiikan valmistamiseksi.
Tietokoneanalyysien ja soluviljelmien avulla voidaan karsia pois haitallisia aineita. Silmän- ja ihonärsytystä, mutageenisyyttä sekä ihon läpäisyä voidaan jo nyt luotettavasti selvittää vaihtoehtoisin menetelmin. Esimerkiksi ihonärsytystä voidaan tutkia solu- ja kudosviljelmien avulla, kuten ihmisen ihoa jäljittelevillä malleilla. Draizen testille on runsaasti vaihtoehtoja, mm. hedelmöitetyn kananmunan alkiokalvon käyttö. Lopulta koekäyttäjät varmistavat tuotteiden turvallisuuden.

*"Kosmeettisella valmisteella" tarkoitetaan ainetta tai valmistetta, joka on tarkoitettu olemaan kosketuksissa ihmiskehon eri ulkoisten osien kanssa (iho, hiukset ja ihokarvat, kynnet, huulet ja ulkoiset sukupuolielimet) tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa, tarkoituksena yksinomaan tai pääasiassa näiden osien puhdistaminen, tuoksun muuttaminen, niiden ulkonäön muuttaminen ja/tai hajujen poistaminen ja/tai niiden suojaaminen tai pitäminen hyvässä kunnossa."

Animalia

Eläinsuojeluliitto Animalia ry
Porvoonkatu 53
00520 Helsinki

http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=1265

[Ei aihetta]Torstai 24.01.2008 20:37

Migreeniä ilmassa. Sitä ja kirkasta valkoista ei-mitään. Talvi.

Aamuisin linnut laulavat alkavaa kevättä. Tulisi jo. Olisi jo nyt.

Väsyttää.

Ensi viikkoa odotellessaLauantai 12.01.2008 23:08

- Maanantaina 14.1. Tiinan polvileikkaus
- Tiistaina 15.1. isukin kaihileikkaus
- Torstaina 17.1. kampaaja (ja minä saan goottitukan. Hiphei!)

Voi huokaus. Kiirusta tulee olemaan, niin töissä kuin kotona. Mieli tekisi mennä uudelle salikurssille. Pitää tutkia ensi viikolla kurssilukkaria, jos siellä olisi kyseinen jumppa jo alkanut. Tukka pitäisi värjätä viimeistään tuon leikkauksen jälkeen. Mutta mikäs tässä, kiire on parhaimmillaan mukavaa. =)

Siskon raskaus on jo pitkällä. Tekonimille sille on Rusina. Aivan ihanainen olento. Näytti ultrakuvassakin nyrkkiä x) Selvästi meidän sukua! Pitänee postata tuonne kuva-arkistoon kuvakin sitten kun sen saan! Minun tekee kovasti mieli koko ajan ostella vauvalle lahjoja. Pieniä vaatteita ja leluja! Ai niin... ja minä olen haikaillut kissanpennun perään. Sitten keväällä tai kesällä.... Kissavauva... <3 Kahtellaan asiaa. Tuntuu että sellainen meille tulee.... (paljastetaan salaisuus, sellainen _tulee_ meille ;) )

Tulossa kiireinen ja mielenkiintoinen vuosi! =)

Millainen on taivas?Perjantai 11.01.2008 13:16

On kerrottu, että kun kosmonautti pääsi kiertoradalle, hän totesi: "Ei täällä näy mitään Jumalaa!" Myös Raamatussakin kerrotun Baabelin tornin rakentajat kurkottivat turhaan kohti Jumalaa. He eivät ymmärtäneet, että taivaan avulla kuvataan Hänen todellisuuttaan: "Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän tienne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella". (Jes. 55:9)

Nykyihmisen on vaikea hahmottaa meidän ympärillämme kaartuvan maailmankaikkeuden suuruutta. Tiede on tehnyt ihmiselle selväksi muista aurinkokunnista, miljoonia kertoja omaamme suuremmista, muista tähdistä ja planeetoista, auringoista verhottuina ikiaikaiseen tähtisumuun. Raamatun perusopetukset luomiskertomuksista on kyseenalaistettu evoluutioteorialla, ja siitä mitä ei ymmärrä on tullut vielä suurempi ja vaikeammin ymmärrettävä pelottava asia. "Mihin minä turvaan, jollen Sinuun Jumalani? Mihin?" Vaihtoehtoiset ajattelusuunnat siitä, että Jumala kaikessa suuressa viisaudessaan olisi kaiken näin tarkoittanutkin, ja elämä maan pinnalle luomiskertomuksen seitsemän päivän sijaan olisikin tarkoittanut ihmisen ajankäsityksestä eroavaa ajankulua ja yksi Jumalan päivä olisi ihmiselle mittaamattoman pitkä aika (jopa miljoonia vuosia), on helppo tieteen nimissä tuomita kerettiläisyydeksi. Vai onko? Ihmisellä on kamala tarve olla jumala Jumalan paikalla. Jopa elämää luotaessa, sen riistämisestä puhumattakaan.

Pienenä minä ajattelin, että aikuiset ovat sangen tyhmiä kun puhuttiin avaruuden mittaamattomuudesta. Oli täysin selvää, että avaruus loppuu Jumalan valkoiseen lauta-aitaan. Ja jos olisi mahdollista ihmisen matkustaa tarpeeksi pitkälle, hän kykenisi ajamaan avaruusaluksella aidasta olevasta reiästä sisään ja mennä tapaamaan Taivaaseen Jumalaa. Mene ja tiedä. Ei tuotakaan ajatusta kukaan ole vääräksi kyennyt todistamaan. Kenties lapsenusko näistäkin asioista on terveempi kuin aikuisen pelko siitä, että kaikki se mitä ei käsitä on pakko poikkeuksetta olla pahaa ja uhkaavaa. Kenties kaikkea ei todellakaan ole tarkoitettu käsitettäväksi. Kenties.

Ihmisen tarkoitus maan päällä on elää, lisääntyä, rakastaa ja kuolla. Tehdä tilaa tuleville sukupolville ja täyttää oman elämänsä henkilökohtainen tarkoitus. Ja olla onnellinen. Ja jos siinä sivussa kaiken inhimillisyyden ja pettymysten keskellä kykenee pitämään itsensä empaattisena ja tuntevana, jopa rakastamaan kykenevänä yksilönä on jo onnistunut paljossa. Maailmalla on tapana tehdä matkasta jokaisen kohdalla hiukan hankala. Sydämen ja itsensä kovettaminen on helppoa. Vaikeinta on säilyä ihmisenä ihmiselle. Siinä koetellaan jo muutakin kuin kärsivällisyyttä ja luonteen lujuutta ja laatua. Siinä on koetinkiveä meille kaikille.

Millainen Taivas sitten on? Millainen helvetti on ja onko sitä edes olemassa? Minä uskon, periwiccalaiseen tyyliin ja tapaan, että jokainen päätyy sellaiseen Taivaaseen kuin on oman uskomuksensa mukaan halunnutkin. Jos se on muslimitaivas tuhansine neitsyeineen se on, jos se on kristittyjen taivas niin sitten se on se, ja pakanoillekin on oma paikkansa. Minä kuitenkin uskon, että meille kaikille se on loppujen lopuksi sama paikka saman Jumalan luona. Jokainen vain kokee sen eri tavalla. Aivan kuten jokainen meistä kutsuu samaa Jumalaa eri nimillä. Helvettiin minä en usko, enkä ikuiseen kadotukseen. Jokainen meistä rakentaa helvettinsä tänne maan pinnalle, juuri sellaisen persoonallisen ja henkilökohtaisen pätsin kuin kokee tarvitsevansa. Ja useimmat meistä sellaisen jossain suhteessa tarvitsee. Omatunto kun ei aina toimi tarpeeksi tehokkaana perseellepotkija itsesyytösten loputtomassa viidakossa. Itseään pitäisi osata rakastaa ja se on helvetin paljon vaikeampaa kuin itsensä vihaaminen. Tiedä sitten miksi.

Sanotaan, että jokaisella on henkilökohtainen suojelusenkeli, mutta myös henkilökohtainen demoni. Minä uskon siihen. Sitä enkeliä ei vain aina muista huomioida kun vastaavasti sen demonin olemassaolon tuntee ja tietää. Henkilökohtainen riivaaja asuu juuri siellä helvetissä jonka jokainen meistä itselleen vankilaksi rakentaa. Tässä ja nyt. Anteeksianto on oikeasti kova sana. Itsellekin.

Raamattu ei uhraa paljon palstatilaa Taivaan tarkempaan kuvailuun. Vertausta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei kannata pitää valvontakamerana siitä millainen tuonpuoleinen on. Saddukset eivät uskoneet taivaaseen, joten Jeesus ei heidän kanssaan edes alkanut väittelemään. Paavali piti säälittävinä kaikkia, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen. Yhtä surkeaa kuitenkin on sellainen taivaskaipuu, jossa nykyinen elämä on vain tulevan kuoleman odottelua, huonoa varjoa elämästä. Tällainen ajattelu itse asiassa on lähtöisin Platonin kynästä. Ei edes uskonnosta vaikka nykyisellään moni lahko kyseiseen ajattelutapaan turvautuukin. Juutalais-kristitylle ajattelulle on ollut olennaisempaa kiittää ja ylistää Luojaa Hänen lahjoistaa, myös elämästä. Ihmisen pitäisi uskaltaa elää, olla, rakastaa ja hengittää tässä ja nyt! Ei vain odottaa pääsyä ikuiseen asuntoonsa. Jos elää elämänsä peläten elämän kokemista ja odottaen kuolemaa, ei pääse kovinkaan paljon korkeammalle kuin se kosmonautti, joka odotti Jumalan itsensä ilmestymistä tajuamatta että Jumala on kaikkialla mihin katsomme. Niin hyvässä kuin pahassa. Aivan kuten Hänen kuuluukin olla.

Kaksi versiota, yksi sanomaKeskiviikko 02.01.2008 21:45

Leonard Cohen: "Hallelujah"

Now I've heard there was a secret chord
That David played, and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do you?
It goes like this
The fourth, the fifth
The minor fall, the major lift
The baffled king composing Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah

Your faith was strong but you needed proof
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
She tied you
To a kitchen chair
She broke your throne, and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah

Hallelujah, Hallelujah
Hallelujah, Hallelujah

You say I took the name in vain
I don't even know the name
But if I did, well really, what's it to you?
There's a blaze of light
In every word
It doesn't matter which you heard
The holy or the broken Hallelujah

Hallelujah, Hallelujah
Hallelujah, Hallelujah

I did my best, it wasn't much
I couldn't feel, so I tried to touch
I've told the truth, I didn't come to fool you
And even though
It all went wrong
I'll stand before the Lord of Song
With nothing on my tongue but Hallelujah

Hallelujah, Hallelujah
Hallelujah

***

Rufus Wainwright : "Hallelujah"

I heard there was a secret chord
That David played and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do you?
It goes like this, the fourth, the fifth, the minor fall, the major lift, the baffled king composing Hallelujah

Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelu----jah

Your faith was strong but you needed proof, you saw her bathing on the roof, her beauty in the moonlight overthrew you
She tied you to a kitchen chair, she broke your throne, she cut your hair, and from your lips she drew the Hallelujah

Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelu----jah

Maybe I have been here before, I know this room; I have walked this floor, I used to live alone before I knew you
I've seen your flag on the marble arch, love is not a victory march, it's a cold and its a broken Hallelujah

Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelu----jah

There was a time you let me know whats really going on below, but now you never show it to me, do you? (and)
Remember when I moved in you; the holy dark was moving too, and every breath we drew was Hallelujah

Hallelujah
Hallelujah
Hallelujah
Hallelu----jah

Maybe there's a God above, and all I ever learned from love was how to shoot at someone who outdrew you
And its not a cry you can hear at night, its not somebody who's seen the light, its a cold and its a broken Hallelujah

Joulun odotustaTorstai 20.12.2007 19:50

Viime viikot ovat olleet suhteellisen kiireisiä. Kenties aivan perinteiseen joulutunnelmaan ei enää pääsekään, siihen on aivan liian väsynyt, aivan liian kiireinen, aivan liian.. kaikkea. Mutta silti, joulu tulee.

Nämä ovat viimeisiä jouluja perinteiseen tapaan. Ja etenkin perheen perinteiden muuttumisesta huomaa sen, kuinka ajat muuttuvat. Ennen äidin eläessä jouluun virittäydyttiin pitkään ja hartaasti kynttilöiden ja miljoonien joulukoristeiden keskellä kuunnellen joululauluja ja puhuen uskonnosta, Jumalasta ja lahjoista. Nykyisin joulua on rakennettu lähinnä äidin opettamia tapoja mukaellen, toinen toisillemme. Ensi jouluna kaikki taas muuttuu. Pikkusiskon esikoinen syntyy heinäkuussa ja ensi jouluna meillä on joulutähti ilonamme. Kenties se taianomaisuus, joka nyt on jäänyt puuttumaan palautuu silloin meidän joulun viettoomme. Uskoisin niin. Kuitenkin, perimmältään joulu on lasten juhla.

Tänään muisteltiin töissä sitä, miten kukakin on lakannut uskomasta joulupukkiin. Kenties se ei ollut minulle mikään suuri ja maailmaa mullistava asia, sillä minä en tosiaankaan muista miten saati miksi lopetin uskomasta joulupukkiin. Tai sitten minä olen kyennyt pitämään sydämessäni tiedon siitä, ettei kaikkea tarvitse selittää. Ei joulupukkiakaan.

Kaikille ei kuitenkaan tule joulua. Lehdestä olen seurannut paikallisen nuorkauppakamarin järjestämän joulupuukeräyksen etenemistä. Tarkoituksena on lahjoituksina hankkia vähävaraisten perheiden lapsille edes yksi lahja. Tähän melkein päästiinkiin, ja nuorkauppakamari lupasi ostaa puuttuvat lahjat. Hyvä niin. Työn kautta olen seurannut läheltä myös sitä, ettei kaikilla ole tarjota perheelleen edes jouluruokaa. On hyvä, että maailmassa löytyy vielä tahoja, jotka jakavat niin ruoka-apua kuin järjestävät perinteisiä jouluruokailujakin. Näin jokaiselle järjestyy ainakin jonkilainen tapa viettää edes jonkinlaista joulua. Eläinsuojeluyhdistyskin keräsi kodittomille kissoille lahjoitusvaroin ruokaa, ja minäkin osallistuin siihen. Kovin vähäiseltä joulukeräys näytti, mutta kuukauden ruuat saatiin kerättyä. Eli ilmeisti meistä jokaisesta löytyy joulumieltä tämän glitterisen ostohuuman ja narsismin keskellä. Joskus on hyvä rakastaa muitakin kuin itseään.

Tänä jouluna minä toivoisin, että jokaisella olisi hyvä olla. Ettei lasten joulua pilattaisi vanhempien ryyppäämisellä, ettei kodeissa tapeltaisi, ettei kukaan kohtelisi kaltoin eläimiä, että jokaisella olisi lämmintä ja ruokaa ja hyvä mieli. Että aattona sataisi puuterilunta, eikä haudoilla olisi liian kylmä. Että olisi hyvä päivä, ja sen kautta jokaisella säilyisi hyvä mieli pitkän aikaa. Se olisi hyvä. Eikö olisikin?