IRC-Galleria

Mitä rakkaus on?

Keskiajalla rakkautta pidettiin irrationaalisena ja ihmisen omasta tahdosta riippumattomana ilmiönä. Rakkautta määriteltiin sanoilla sairaus, hulluus, vimma, helvetti ja jopa neuroosi. Erään määritelmän mukaan on mahdotonta olla rakastunut ja viisas. Freud jatkaa samaa linjaa määritellessään rakkauden abnormiksi ilmiöksi, jolle on ominaista väkivaltaisuus ja todellisuudentajun puute.

Jokainen tietää, mitä sanalla rakkaus tarkoitetaan, mutta kukaan ei osaa sitä kovin tarkasti määritellä. Usein se koetaan hyvin kokonaisvaltaisena tunteena tai elämyksenä. Voidaankin kysyä, onko rakkaus sitten tietoista toimintaa, jos sitä ei osata sanoin kuvata kovinkaan tarkasti? Onko rakkaus sittenkin jokin tiedostamattomasta kumpuava voima, jota ei voi hallita? Monesti kuvaillut tunteet ovat miellyttäviä ja positiivisia, mutta lähes yhtä usein rakkauteen liitetään kärsimys, masentuneisuus, mustasukkaisuus jne. Kautta aikojen rakkaus on innoittanut taiteilijoita. Ehkä rakkautta voisi kuvata voimavarana, jonka vaikutus voi olla joko kokoava tai hajottava. Voiko tai tarvitseeko rakkautta sitten määritellä? Onko tarpeellista rakentaa teoriaa rakkaudesta? Jos tehdään selkeä vaiheteoria, on vaarana, että se rupeaa toteuttamaan itse itseään.

Kirkkoisät määrittelivät neljä rakkauden eri muotoa: Ensimmäinen on äidinrakkaus, toisena filos, joka on ystävien toisiaan kohtaan tuntemaa toverillista rakkautta, kolmantena eros, joka on eroottista rakkautta ja viimeisenä agape, joka on ylimaallista jumalallista uhrautuvaa rakkautta.

Benedictus De Spinozan mukaan rakastamme tai vihaamme jotakin pelkästään antipatiasta tai sympatiasta, ilman että tietäisimme syytä siihen. Jos rakastamme jotakin, mikä on meidän kaltaisemme pyrimme voimiemme mukaan saamaan aikaan, että saisimme siltä vastarakkautta. Ihmisellä on jatkuva tarve rakastaa ja olla rakastettu. Mitä suurempaa affektia kuvittelemme rakastetun kokevan meihin nähden, sitä ylpeämpiä olemme. Tunteemme nousevat ja laskevat vuoristoradan lailla tunteidemme kohteen osoittamien reaktioiden mukaan. Mikäli kuvittelemme, että rakastettu sitoo itseensä yhtä lujalla tai lujemmalla ystävyydellä jonkun toisen, herää meissä viha rakastettua kohtaan ja tuota toista kadehdimme. Tätä kateuteen liittynyttä vihaa rakastettua kohtaan kutsutaan mustasukkaisuudeksi. Toisaalta taas rakkaus voi pyyhkiä vihan pois. Viha, jonka rakkaus täysin voittaa, muuttuu rakkaudeksi; ja rakkaus on sen tähden suurempi kuin jos viha ei olisi edeltänyt sitä. Tämä toteutuu kuitenkin myös toisinpäin. Mikäli jostain syystä rakkaus muuttuu vihaksi, on tämä viha suurempi kuin jos rakkaus ei olisi edeltänyt sitä. Mitä lihalliseen rakkauteen, toisin sanoen ruumiillisen kauneuden herättämään sukupuoliviettiin tulee, ja yleensäkin kaikkeen rakkauteen jolla on syynään jokin muu seikka kuin sielun vapaus, niin muuttuu se Spinozan mielestä helposti vihaksi, jollei vielä pahempaa - ole hulluuden laji. Tässä tapauksessa se ruokkii enemmän riitaa kuin sopua.

Omasta mielestäni rakkauden vastatunne ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Viha on niin lähellä rakkautta, ettei siihen kykene ilman jonkinasteista tunnetta toista kohtaan. Toisesta on oltava kiinnostunut, jotta kykenee vihaan, eli maallisemmin sanottuna toinen on vielä ihon alla. Välinpitämättömyydessä toisesta on tullut yhdentekevä, ja se satuttaa eniten. Kun rakkaus kuolee, ei sille pidetä hautajaisia, mutta silti sitä surraan - oli toinen merkinnyt elämässä sitten vähän tai paljon.

Toisinaan ihmiset rakastuvat rakkauteen ja/tai addiktoituvat tunteeseen. Tällöin heidän koko olemisensa päämääräksi muodostuu jatkuvasti kasvavan tunnetarpeen tyydyttäminen. Kohteesta muodostuu epäolennainen tekijä; tärkeintä on oman tyhjiön täyttäminen. Usein vaihtuva kumppani on pelkkä statisti, jonka vuorosanat on ennaltamäärätty pelissä jota tunnekyltymätön näyttelee. Voiko tuota tarvetta sitten koskaan tyydyttää? Ei, sillä kuten sanonta sanoo nälkä kasvaa syödessä. Mikään määrä romantiikkaa ei poista tyhjyyttä. Se, että kykenee aidosti rakastamaan muita ja vastaanottamaan rakkautta vaatii sen, että pitäisi osata rakastaa myös itseään. Ja se on yllättävän vaikeaa.

Ihmiset tuntevat vetoa eri asioihin. Ja luonnollisesti niitä etsitään myös kumppanista; oli kyse sitten ulkoisesta piirteestä tai luonteenlaadusta. Vaikka jokainen meistä etsii elävää ja hengittävää, käsinkosketeltavaa paria, on kautta aikojen kyetty myös rakastumaan mitä ihmeellisempiin asioihin. Entisaikaan kirjoiteltiin kirjeitä joiden perilletulo kesti kuukausia ja nykyisin maailma on pienentynyt sähköiseksi verkostoksi, joka yhdistää ihmisiä eri puolelta maailmaa. Yksi asia on pysynyt entisellään ja se on kyky rakastua sanoihin ja niiden synnyttämiin mielikuviin.

Mielikuvat hallitsevat ihmiskuntaa ja sen tekemistä. Kun vedotaan järkeen, taustalla olevat mielikuvat sanelevat järkevyyden päämääriä. Mielikuvamaailmaa voi hallita viha ja tuhoavuus yhtä hyvin kuin eroottisuus ja ahneus. Tai rakkaus. Ihminen rakentaa mielikuvan toisesta oman maailmakuvansa kautta ja tulkitsee kaikkia saamiaan viestejä sen perusteella ja sen kautta. Unohdetaan, että viesti lähtee lähettäjältä A:na, muuttuu matkalla ja saavuttaa kohteensa viestinä B, ja usein se vielä tulkitaan viestinä D. Ihminen siis useinkin värittää itse viestin ja sen tarkoituksen ja sanoman ja lukee sen sellaisena kuin haluaa - omien toiveidensa ja pelkojensa kautta. Kuten usein on todettu, on kirjoitettu sana näin ollen puhuttua sanaa voimakkaampi ja tästä syystä ei ole lainkaan uskomatonta, että ihmiset rakastuvat lauseisiin.

Internetin aikakautena voisi kuvitella, että ihmisiä kaikessa rakkaudenjanossaan kuitenkin ohjaisi varovaisuus. Näin ei kuitenkaan ole. Viestittelyn interaktiivisuus on osasyyllinen siihen, että sanoista näytöllä tulee "totta". Koska kohde inhimillistetään liikaa ja häneen asetetaan kaikki mahdollinen toivo ja häneen halutaan uskoa, ja kaikki tämä tapahtuu rakkaudennälässä ja tarpeessa, on helppo unohtaa että jokainen voi tässä anonyymissä maailmassa esittää juuri sitä mitä haluaa. Vaikka lähes päivittäin vastaan tulee kauhukertomuksia nettimaailman karikoista ja siellä surffailevista tunne-elämältään epätasapainossa olevista ihmisistä, ei kukaan koskaan usko, että oma ihmistuntemus voisi pettää. Kun on rakentanut toisesta kauniin mielikuvan johon haluaa vakaumuksellisesti uskoa, ei voi kuvitellakaan, että itse asiassa se ihana romeo joka kirjoittaa kauniita asioita onkin kiimalimaa näppäimistölle vuodattava hikinen äijä. Ja kun toinen lupaa sata hyvää ja tuhat kaunista, ei ensimmäisenä tule mieleen, että lupaukset ovat todellisuudessa katteettomia. Vai tuleeko? Kuka tahansa joka on hiukankin viettänyt aikaa netin ihmeellisessä maailmassa ja omaa edes rohtusen maalaisjärkeä osaa kyllä lukea tietyt signaalit. Siinä vaiheessa kun luvataan olemattomia ja mahdottomia eikä itsestään paljasteta mitään ei kannata alkaa maalailemaan ruusuisia tulevaisuudennäkymiä.

Minä en muutoinkaan osaa arvostaa nettisuhteita. Toki allekirjoitan sen tosiasian, ettei rakkaus katso paikkaa missä se syntyy ja syttyy, mutta aika nopeasti suhteen pitäisi kehittyä toiselle tasolle kuten puhelinkeskusteluihin ja tapaamisiin jos sen haluaa kestävän alkuhuumaa pidemmälle. Elämme kuitenkin aikaa, jossa on kehittynyt internetihmisten alalaji, joka elää ja hengittää netissä. Siellä on helppo luoda oma turvallinen maailma, jossa voi esittää mitä tahansa kenelle tahansa, uskoa olevansa kaikkea sitä mitä muutoin ei ole ja ylläpitää illuusiota. Yhä suureneva joukko populaatiosta pakenee Internetiin vain koska he eivät kykene kohtaamaan todellisuutta syystä tai toisesta. Netin käyttö mahdollistaa kaiken kontrolloinnin, kaiken paitsi itsensä. Myös netin käyttö addiktoi. Jopa hyvin vahvasti. On tutkittu mitkä ominaisuudet altistavat nettiaddiktoitumiselle. Ja yksi kenties minusta kenties oleellisin huomio on, että ihmiset ovat tavalla tai toisella rikki. On myös mielenkiintoista havaita, että ihmiset kokevat rakkauden parantavana voimana, joka korjaisi mystisesti kaiken, niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin, puhumattakaan nykyhetkestä. Näiden osasten yhteissummana huomaamme että netistäkin etsitään rakkautta. Tutkimuksen mukaan nettisuhteet kestävät keskimäärin kolmisen kuukautta, joten kestävää se ei tokikaan näyttäisi olevan. Ei ainakaan kun se jää pelkiksi sanoiksi näytölle, joilla ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon edes painoarvoa.

"Ihminen tarvitsee ihmisen ollakseen ihminen ihmiselle." Ihminen tarvitsee kosketusta, silitystä, kannustusta ja huomiota. Ihminen tarvitsee niin paljon enemmän kuin pelkkiä sanoja. Jos sanoista eläisi riittäisi kirjan avaaminen tyydyttämään tarpeen.

Jokainen parisuhde kokee oman arkensa, eikä elämä ole jatkuvaa romantiikkaa rakkaudenvaloineen ja kynttilänloimuineen. Useimmiten niitä sattuu vain televisiosarjoissa. Rakkaus ei myöskään ole jatkuvaa rakastelua ja tuntikausia kestävää esileikkiä. Parhaimmillaan sen löytää pienistä asioista joissa kumppania huomioidaan sen kyvyn mukaan ja niiden resurssien mukaan joihin itse kykenee. Kukaan ei ole superihminen, joka tulee väsyneenä töistä kotiin ja muuttuu samantien uskomattomaksi harlekiinirakastajaksi. Joskus rakkautta on antaa toisen olla oma itsensä.

Tiedätkö, joskus tuntuu sille, että oma elämä on niin pientä, että jos sen laittaisi tulitikkurasiaan, se mahtuisi sinne hyvin, ja tilaa jäisi vielä toiselle universumille, tähdille ja kokonaiselle avaruudelle. Ja siltikin, se elämä on tässä ja nyt, tässä hetkessä kokonaisena kirkkaana ja täydellisenä. Se on sitä miksi minä sitä päivittäin valinnoillani muovaan.

Kevään alussa kerroin siitä, että minun oli pakko valikoida polkuni uudelleen. Että silloinen tilanne oli seisahtunut, täynnä virtaamatonta energiaa, joka alkoi painaa rintakehän päällä ja teki hengittämisen vaikeaksi. Paljon oli muututtava. Ja paljon muuttuikin.

Tähän tilanteeseen pääseminen vaati liikkeen, joka alkoi pienestä, kuin pisarasta veden päällä. Ja liike kasvoi ja kasvoi, ja äänet täyttivät hiljaisuuden ja jotain löytyi minusta itsestäni. Kaikki mitä halusinkin, tarvitsin, etsin omalla tavallani. Paljosta oli luovuttava, päästettävä irti, ja omalla tavallaan se oli vaikeaa. Se mikä on tuttua ei kuitenkaan aina ole turvallista, ja se voi satuttaa. Mutta kasvu vaatii uhrauksia, eikä se joka ei koskaan lähde matkalle itseensä ole pääse ikinä perille eikä hän koskaan opi mitään.

Pimeintä on aina ennen auringonnousua.

***

Fehu on yltäkylläisyys ja onni
Mutta todellisen siunauksen saa se,
Joka rikkautensa jakaa ympärilleen

Uruz - härkä on ylpeä ja peloton
Sarvet tanassa seisoo tuulta vasten
Sen sydämessä voima ja vapaus

Thurisaz - oka on suoja ja este
Mutta piikkisimmänkin ruusun
Voi poimia se, jolla on puhdas sydän

Ansuz on puhe, runo ja saagojen kieli
Odotettu viesti, tieto ja neuvo
Tuo tullessaan viisauden ja ilon

Raido - matka on aina helppo
Niille, jotka eivät koskaan lähde
He elävät oppimatta mitään

Kenaz - soihtu palaa kirkkaana
Liekin valo voittaa pimeyden
Ja lämmittää kupeita ja mieltä

Gebo - lahja yhdistää saajan ja antajan
Sillä vapaasti annettu voima
Virtaa aina yhtä vapaasti takaisin

Wunjo - ilo ja rauha kuuluu niille,
Jotka eivät puutetta tunne
Ja joiden talossa on vahvat seinät

Hagalaz - raesade on valkeaa viljaa,
Kylmä siemen, jonka taivas kylvää
Juuri kun sitä vähiten odottaa

Naudhiz on eteenpäin ajava tarve
Se sokaisee sydämen ja silmät
Siltä, millä on todellista merkitystä

Isa - jää on kaunis ja vaarallinen
Voimallaan se pysäyttää veden virran
Ja vesi lepää, kunnes kevät koittaa

Jera - talven levon, kevään työn
Ja kesän odotuksen jälkeen
Syksy antaa runsaan sadon

Iwaz - marjakuusi, maailman tuki
Seisoo vahvana ja vihreänä talvellakin
Taipuu, vaan ei koskaan katkea

Perthro - noppakuppi, josta heitetään
Elämän arvat sattuman mukaan
Uskallatko katsoa mitä saat

Elhaz - hirven sarvi, joutsenen lento,
Nostettu käsi kaikki antavat
Lupauksen suojasta ja turvasta

Sowilo - aurinko on valon antaja
Kirkkaassa auringonvalossa
Näkee kaiken aina paremmin

Tiwaz - uhrauksen kautta voitto
Sillä jos haluaa ottaa kiinni suden,
voi joutua antamaan kätensä.

Berkana - koivu on maan äiti
Taivasta kohti kohottaa oksansa
Ja antaa parannuksen lahjan

Ehwaz - ratsu ja ratsastaja
Ovat luottamuksen suitsilla
lujasti yhdistetyt toisiinsa

Mannaz - jokainen ihminen on yksi
Ja yhdessä toisten kanssa
osa suurempaa kokonaisuutta

Laguz - vesi on elämän antaja
Mutta tyyni pinta voi kätkeä
Virran, joka hukuttaa alleen

Inguz - hedelmällisyyden siunaus
Ankarienkin koettelemusten jälkeen
Tulee uuden syntymän aika

Othalo on juuret ja kotimaa
On vaikea tietää missä on
Jos ei tiedä mistä on lähtenyt

Dagaz - päivän nousu tuo valon
Hetken täydellinen tasapaino
Ja aurinko laskee jälleen

***

All Praise And Glory To Love

http://www.youtube.com/watch?v=94BbOA9FWk0

Ihan paras kesäkappale vuodelle 2007!!!

(*repeileeeeeee.....*)

Selvisi sitten se syykin sille tukalalle päänsärylle - ne ihanat isot pulleat ukkospilvet salamoineen! Vettä tuli niin ettei eteensä nähnyt, kadut tulvivat ja taivas tummui kuin tuomiopäivän edellä niin, että päivästä tuli yö. Meillä Anna Demoniprinsessa pelkäsi ukkosta ja piiloutui vaatehuoneeseen, eikä tullut esiin vaikka houkuttelin juppinaksuilla. Ja se neiti normaalisti vaikka tanssisi niiden raksujen edessä!

Migreeni sitten pakotti unille, ja kun ukkonen loppui oli päänsärkykin kadonnut. Kuin taikasauvalla olisi joku heilauttanut - tai lyönyt tässä tapauksessa päähän. Ilma oli yhtä kevyt kuin olokin. Aika mielenkiintoista se kuinka joskus oma olo toimii ilmanpuntarina.

Viime aikoina tuo nukkuminen on taas takunnut. Ei ollenkaan hyvä. Sitten on koko päivän ihan uskomattoman väsynyt, ei oikein jaksaisi mitään. No.. jos saisi tänään unta. Pitänee toivoa parasta.

Ukkosta ilmassa. Sekin särkee päätä.

Muistaa sen tytön pienen voinhan, muistaa sen pojan pienen voin. Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin? Kauniiksi tytön huomaan tulleen, pitkäksi pohjan tulleen niin. Eilenhän vielä kanssaan leikittiin. Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin. Siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin. Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin. Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin.

Millaiset neuvot voisin antaa, tietänsä miten helpottaa? Päivittäin toisiltaan he parhaat neuvot saa. Tyyniltä molemmat he näyttää niin kuin hääparin kuuluukin. Alle tuon katoksen myös tahtoisin. Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet nuo. Talvet ja kesät toistaan seuraa, riemut ja surutkin kai tuo. Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin. Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin.

Sheldom Harwick

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.
Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, ja jäädä niihin kiinni.
Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä, ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itse itsellenikin olen sietämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro Rakkaani silti. Kerro usein, jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, mitä vapiseva sydämeni jo tietää.

Kirjoittanut Johanna Matthiesen.

Jos mie joskus menen naimisiin, niin pitää muistaa karata. Vaikka Vegasiin, ni sit miut vois vihkiä vaikka vale-Elvis, tai en mie tiiä, vaikka joulupukki. Tai jotain. Tässä ressaantuu jo muiden häiden järjestämisestä, niin sitä varmaan kilahtas jos ois kyseessä omat häät.

Voi anna miun kaikki kestää.....

Vaikka on se sanottava, aika sööttiä touhua tää kuitenni on. *hymy*

Tyhjin käsin tänne tulimme
ja tyhjät ovat kätemme
silloin kun eivät löydä
toistemme käsiä

Käsien viisautta kuvastaa hyvin
että herätessä usein
löydämme ne toisistaan
valmiina viemään meitä
suuntaan joka on aina oikea

- Tommy Tabermann

Kuinka voi pientä ihmistä väsyttää ja koskea????

Mieli tekisi nostaa jalat ylös, katsella telkkaria ja olla. Siis ihan vain olla!!! Kun ei koskisi, kun Luojani ei koskisi! Joskus kun kipuaallot yllättää tulee sellainen samanlainen olo kuin pienenä oli, eksynyt itseensä, itkuinen ja tuskainen ja orpo. Ne on pahimpia. Minä vihaan tätä. Vihaan koko sielustani. Jokaisella solullani minä vihaan sitä ettei sormet taivu, tai ettei saa otetta jostain niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kupista. Nöyryyttävää. Pelottavaa. Epätoivoista.

Itkettää.

Minä halveksin niitä, jotka puhuvat tuskasta kuin se olisi jotain joka pelastaisi sielun. "Pain is pleasure." Ja vitut. Mieluusti minä tämänkin ristin vaihtaisin pois. Enemmän kuin mieluusti. Kun joku sen vain huolisi.

Voisiko minut korjata?