IRC-Galleria

Kun kysytään mitä ihmiset arvostavat, vastaus on suhteellisen selkeä. Tärkeintä on ystävät ja perhe ohi maallisen mammonan. Ihmissuhteiden arvoa ei voi mitata rahassa. Raha ei rakasta takaisin.

Tuntuu, että vaikka elämme historiamme vaurainta aikaa, ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Tekninen kehitys on edesauttanut tuota kehitystä omalta osaltaan. Automaatio on korvannut ihmiskontaktit ja asiat hoituvat vaivatta ilman yhtäkään aitoa ihmiskosketusta. On tutkittu, että ihmiset kuitenkin mieluumin asioisivat elävän ja hengittävän ihmisen kanssa kuin koneen, mutta markkinatalouden aikana ihmisyys on arvona korvattavissa tuottavuuden nimissä. Rahasta ja tuottavuudesta on tullut puolijumala, jonka nimeen vannotaan kaikkialla.

Matti. J. Kuronen, lappeenrantalainen rovasti, on kirjottanut seuraavasti: "Kun tämän tulevaisuuden toivottomuuteen liittyy nykyajan mielettömyys, kylvetään se pelto, missä nyt leikataan surullista satoa. Tässäkin suhteessa ei kai koskaan ole eletty yhtä täydellisten keinojen ja yhtä kehnojen arvojen maailmassa kuin nyt. Kuka tahansa voi saada käyttöönsä sen verran hevosvoimia kuin James Deankin, mutta nyt siihen autoon sopii viisi muutakin nuorta kapinallista. Yhden Ajan Sävelen tai Suosikki-lehden varaan eivät nuoret tytöt pystyneet luomaan itsestään kovinkaan seksikästä myyntituotetta. Nyt miltei kaikilla on käytössään itsensä myyntikanavat Internetissä. Kaikki ei vain käy kaupaksi."

Ihmisellä on olemukseensa paineltuna tarve läheisyyteen, ja jokainen haluaa rakastaa ja olla rakastettu hinnalla millä hyvänsä. Vaikka perinteet sortuvat äänekkäästi ja uusia traditioita syntyy korvaamaan vanhoja, emme vielä ole kyenneet määrittelemään itseämme yksilöinä vaan vieläkin peilaamme arvoamme ihmisenä suhteessamme muihin. Elämme siinä suhteessa jatkuvaa murroskautta. Mikä minä olen? Kuka minä olen? Ja minkä arvoisena minä pidän itseäni? Yksikkö vai monikko? Ja kumpi on arvokkaampi?

Yksinäisyyteen paras lääke on toinen ihminen. Halaus ja kosketus, silmiin katsominen, se sanaton yhteydentunne on mittaamattoman arvokas voimavara, jota ei voi korvata. Jos lapsi kasvaa ilman kosketusta hänestä tulee tunnekylmä ja vihainen. Rakkautta pitää opetella ottamaan vastaan - ja antamaan. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan opittava taito.

Ihmisen tulisi oppia rakastaan itseään. Olla hieman anteeksiantavampi itselleen. Ja sitä kautta rakastaa myös muita. Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että asiat eivät ole niin musta-valkoisia vaan pikkuhiljaa alkaa näkemään jatkuvien harmaan värisävyjen keskellä uusia kauniita värejä, häivähdyksiä ihmisyydestä tässä ja nyt. Sinä olet siinä sellaisena kuin olet, täydellisenä kaikkine virheinesi ja sinulta minä voin oppia paljon, kirjaston verran. Sinuun minä saan kosketuksen. Ja minä tässä, minun maailmani, erilainen kuin sinun ja silti aivan sama, ja pienen hetken ajan me ymmärrämme toisiamme tai ainakin siihen on mahdollisuus, ja se riittää. Tässä ja nyt se riittää luomaan yhteyden, kirvoittamaan hymyn ja jakamaan ajatuksen. Kenties siitä syntyy jotain kaunista, hyvä muisto, joka saa hyvälle tuulelle kun seuraavan kerran tauolla pysähdyn sitä ajattelemaan. Niin paljon enemmän kuin koko päivä yksin, muurien sisällä kohtaamatta ketään.

Minulta sinulle,
siunattua viikonvaihetta.

Blessed Be.

Viime vuonna taisin ohimennen katsoa yhden jakson tuosta paljon puhutusta sarjasta. Siinä kisailijat pesivät noin tunnin käsiään ja kansa enemmän tai vähemmän kiinnostuneena seurasi kuinka saippua vaihtelevalla menestyksellä pieneni. Jo tuolloin ajattelin, ettei kyseinen viihde kolahda minuun. Itse asiassa pidin sitä typeryyden jonkinlaisena huipentumana, ja ajatus sai vahvistuksen viimeistään eilen.

Eilen iltasella siinä sukan neulomisen ja Paulan kanssa rupattelun ohessa jäin tuijottelemaan televisiota, ja näin suureksi huvikseni elämäni toisen BigBrother-jakson. Eilisessä jaksossa vaalea eksyneenoloinen neiti-ihminen keskusteli hyvin epämääräisenoloisen pojan kanssa kuukautisten alkamisesta ja ehti ilmoittaa siinä ohimennen jo, ettei pidä alushousuja. Totta kai tämä on tärkeä asia ilmoittaa sille kenen kanssa keskustelee, totta kai, maailmanrauha riippuu siitä ja ekologisten lajien säilyminenkin. Samaan hengenvetoon hän toivoi raskautta mutta pieni keskenmenokaan ei haittaisi, kun kerran hän on talossa. Ja herranjestas, jos hän olisi raskaana, niin sitten ei hän saisi ryypätäkään. No tokihan siitä maailma nyt murenee! Varmasti kaikki tämän tajuavat - tai sitten eivät. Ja kansa saa taas laittaa rahojaan tekstiviesteihin, joilla saadaan valita näille suurille mediapersoonille tehtäviä grillibileistä hammashygieniavälineiden hävittämiseen. Ja taas joku jossain pitää tätä kaikkea suurena viihteenä ja addiktoivana ajankuluna. Joku jossain, minä en.

Minuun ei iske tai ole koskaan iskenyt tekohuumori, enkä minä näe syytä katsella humalaisia tekemässä itsestään idiootteja televisiossa. Ilmeisesti minulla on parempaakin tekemistä sitten vapaa-ajallani. Minusta on jokseenkin kaikinpuolin typerää, että tällaista paskaa edes pitää näyttää televisiossa! Rumia, tyhmiä julkisuudenkipeitä ihmisiä leikkimässä seuraleikkejä viihteen nimissä! Voi huokaus.... Joukossa todellakin tyhmyys tiivistyy.

Ilmeisesti kansa kuitenkin pitää tästä, ilmeisesti kansaa yhdistää se kollektiivinen myötähäpeä, jonka tuntee kun katselee noita wannabejulkkiksia, jotka rinta rottingilla runkkaavat televisiossa vain saavuttaakseen sen oman 15 minuuttia julkisuudessa. On helpompi elää omaa pientä elämäänsä ja tuntea ylemmyydentunnetta, kun joku tekee itsestään kansakunnan pellen - ja vielä vapaaehtoisesti.

Mene ja tiedä. Minä seuraan paljon mieluumin sitä Hollywoodin massaviihdettä tyyliin "Todistettavasti syyllinen" tai "CSI" kuin tätä suomalaista korkealuokkaista viihdettä, jonka vuoksi todistettavasti ihmiset eivät nukukaan.

Syyskuu alkoi sateisena. Eilen katseltiin kissojen kanssa kuinka vesi hakkasi harmaana verhona ikkunaan, eikä kesästä ja sen lämmöstä ollut enää jälkeäkään, laitettiin tuikkuja palamaan ja keitettiin kahvia. Syksy on saapunut.

Mitä se sitten tuo tullessaan? Mene ja tiedä. Ilmeisesti jotain uutta ja vanhaa suloisena vyyhtinä, lankakerämäisenä ryöppäänä uusia tapahtumia ja vanhoja muistoja. Villasukkia ja jouluvaloja.

Pane kattilat, kauhat piiloon,
sammuta liesi,
heitä rätti ja harja nurkkaan:
en minä kaipaa
jauhopeukaloa, huoltajaa,
minä tarvitsen
rakastajaa

- Tommy Tabermann

Tänne käännä armaan aatos,
henki heilan/sulhon tiettäväksi,
mieli mulle mieltyväksi,
tutuksi tulinen tunne.
Nouse lempi liehumaan,
herättele hehku lemmen,
rakkauden raju rutina.

Kaksin kuuluu meidän olla,
kaksin kasvaa kukkasetkin,
kahden kultakurkkusetkin,
linnut laulavat lujimmin.

<3

Tänään sain tietää että työt jatkuu, mikä oli juuri sitä mitä toivoinkin.

Kaiken kaikkiaan mukava päivä,

ei kenties kaikkein paras, mutta ihan tarpeeksi hyvä.

Jopa enemmän kuin...

***

Niin niin... kello 20.02 ja kaikki on... en ees sano.

Jos sitten huomenissa parempi päivä.

Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta
puutarhan.

- Johann Wolfgang Von Goethe

***

Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa,
paljon
väkevää voimaa

Olla lähellä
vaatii sinulta rohkeutta,
paljon
paljasta rohkeutta

Päästää lähelle,
sisälle,
vaatii sinulta
vain
uskoa toiseen ihmiseen

-Tommy Tabermann

***

Hymyilet,
aivan äkkiä,
niin kuin hymyillään
silloin kuin oikeasti hymyillään,
ilman syytä,
niin kuin sanotaan
Yksikään hymy ei synny syyttä.
Hymy on sielun ainoa tapa
olla hetken näkyvillä
niin ettemme menettäisi uskoamme
sen kaikkivoipaisuuteen.
Hymyilet
jotta minäkin
paljastaisin sinulle
oman sieluni.

- Tommy Tabermann

***

Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.

- Tommy Tabermann

***

Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä

- Tommy Tabermann

***

http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/sukupuolitesti/

Minä olen sitten 75% nainen. Melkein siis prinsessa...

Minä olen rakkaani oma, ja minuun on hänen halunsa."
"Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni. Lemmenmarjat tuoksuavat, ja oviemme edessä kasvavat kaikkinaiset kalliit hedelmät, uudet ja vanhat: sinulle, rakkaani, olen ne säästänyt." Kr.7:10-13

Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin." Kr.8:6-7

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
1 Kol.13:1-10

Mitä rakkaus on?

Keskiajalla rakkautta pidettiin irrationaalisena ja ihmisen omasta tahdosta riippumattomana ilmiönä. Rakkautta määriteltiin sanoilla sairaus, hulluus, vimma, helvetti ja jopa neuroosi. Erään määritelmän mukaan on mahdotonta olla rakastunut ja viisas. Freud jatkaa samaa linjaa määritellessään rakkauden abnormiksi ilmiöksi, jolle on ominaista väkivaltaisuus ja todellisuudentajun puute.

Jokainen tietää, mitä sanalla rakkaus tarkoitetaan, mutta kukaan ei osaa sitä kovin tarkasti määritellä. Usein se koetaan hyvin kokonaisvaltaisena tunteena tai elämyksenä. Voidaankin kysyä, onko rakkaus sitten tietoista toimintaa, jos sitä ei osata sanoin kuvata kovinkaan tarkasti? Onko rakkaus sittenkin jokin tiedostamattomasta kumpuava voima, jota ei voi hallita? Monesti kuvaillut tunteet ovat miellyttäviä ja positiivisia, mutta lähes yhtä usein rakkauteen liitetään kärsimys, masentuneisuus, mustasukkaisuus jne. Kautta aikojen rakkaus on innoittanut taiteilijoita. Ehkä rakkautta voisi kuvata voimavarana, jonka vaikutus voi olla joko kokoava tai hajottava. Voiko tai tarvitseeko rakkautta sitten määritellä? Onko tarpeellista rakentaa teoriaa rakkaudesta? Jos tehdään selkeä vaiheteoria, on vaarana, että se rupeaa toteuttamaan itse itseään.

Kirkkoisät määrittelivät neljä rakkauden eri muotoa: Ensimmäinen on äidinrakkaus, toisena filos, joka on ystävien toisiaan kohtaan tuntemaa toverillista rakkautta, kolmantena eros, joka on eroottista rakkautta ja viimeisenä agape, joka on ylimaallista jumalallista uhrautuvaa rakkautta.

Benedictus De Spinozan mukaan rakastamme tai vihaamme jotakin pelkästään antipatiasta tai sympatiasta, ilman että tietäisimme syytä siihen. Jos rakastamme jotakin, mikä on meidän kaltaisemme pyrimme voimiemme mukaan saamaan aikaan, että saisimme siltä vastarakkautta. Ihmisellä on jatkuva tarve rakastaa ja olla rakastettu. Mitä suurempaa affektia kuvittelemme rakastetun kokevan meihin nähden, sitä ylpeämpiä olemme. Tunteemme nousevat ja laskevat vuoristoradan lailla tunteidemme kohteen osoittamien reaktioiden mukaan. Mikäli kuvittelemme, että rakastettu sitoo itseensä yhtä lujalla tai lujemmalla ystävyydellä jonkun toisen, herää meissä viha rakastettua kohtaan ja tuota toista kadehdimme. Tätä kateuteen liittynyttä vihaa rakastettua kohtaan kutsutaan mustasukkaisuudeksi. Toisaalta taas rakkaus voi pyyhkiä vihan pois. Viha, jonka rakkaus täysin voittaa, muuttuu rakkaudeksi; ja rakkaus on sen tähden suurempi kuin jos viha ei olisi edeltänyt sitä. Tämä toteutuu kuitenkin myös toisinpäin. Mikäli jostain syystä rakkaus muuttuu vihaksi, on tämä viha suurempi kuin jos rakkaus ei olisi edeltänyt sitä. Mitä lihalliseen rakkauteen, toisin sanoen ruumiillisen kauneuden herättämään sukupuoliviettiin tulee, ja yleensäkin kaikkeen rakkauteen jolla on syynään jokin muu seikka kuin sielun vapaus, niin muuttuu se Spinozan mielestä helposti vihaksi, jollei vielä pahempaa - ole hulluuden laji. Tässä tapauksessa se ruokkii enemmän riitaa kuin sopua.

Omasta mielestäni rakkauden vastatunne ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Viha on niin lähellä rakkautta, ettei siihen kykene ilman jonkinasteista tunnetta toista kohtaan. Toisesta on oltava kiinnostunut, jotta kykenee vihaan, eli maallisemmin sanottuna toinen on vielä ihon alla. Välinpitämättömyydessä toisesta on tullut yhdentekevä, ja se satuttaa eniten. Kun rakkaus kuolee, ei sille pidetä hautajaisia, mutta silti sitä surraan - oli toinen merkinnyt elämässä sitten vähän tai paljon.

Toisinaan ihmiset rakastuvat rakkauteen ja/tai addiktoituvat tunteeseen. Tällöin heidän koko olemisensa päämääräksi muodostuu jatkuvasti kasvavan tunnetarpeen tyydyttäminen. Kohteesta muodostuu epäolennainen tekijä; tärkeintä on oman tyhjiön täyttäminen. Usein vaihtuva kumppani on pelkkä statisti, jonka vuorosanat on ennaltamäärätty pelissä jota tunnekyltymätön näyttelee. Voiko tuota tarvetta sitten koskaan tyydyttää? Ei, sillä kuten sanonta sanoo nälkä kasvaa syödessä. Mikään määrä romantiikkaa ei poista tyhjyyttä. Se, että kykenee aidosti rakastamaan muita ja vastaanottamaan rakkautta vaatii sen, että pitäisi osata rakastaa myös itseään. Ja se on yllättävän vaikeaa.

Ihmiset tuntevat vetoa eri asioihin. Ja luonnollisesti niitä etsitään myös kumppanista; oli kyse sitten ulkoisesta piirteestä tai luonteenlaadusta. Vaikka jokainen meistä etsii elävää ja hengittävää, käsinkosketeltavaa paria, on kautta aikojen kyetty myös rakastumaan mitä ihmeellisempiin asioihin. Entisaikaan kirjoiteltiin kirjeitä joiden perilletulo kesti kuukausia ja nykyisin maailma on pienentynyt sähköiseksi verkostoksi, joka yhdistää ihmisiä eri puolelta maailmaa. Yksi asia on pysynyt entisellään ja se on kyky rakastua sanoihin ja niiden synnyttämiin mielikuviin.

Mielikuvat hallitsevat ihmiskuntaa ja sen tekemistä. Kun vedotaan järkeen, taustalla olevat mielikuvat sanelevat järkevyyden päämääriä. Mielikuvamaailmaa voi hallita viha ja tuhoavuus yhtä hyvin kuin eroottisuus ja ahneus. Tai rakkaus. Ihminen rakentaa mielikuvan toisesta oman maailmakuvansa kautta ja tulkitsee kaikkia saamiaan viestejä sen perusteella ja sen kautta. Unohdetaan, että viesti lähtee lähettäjältä A:na, muuttuu matkalla ja saavuttaa kohteensa viestinä B, ja usein se vielä tulkitaan viestinä D. Ihminen siis useinkin värittää itse viestin ja sen tarkoituksen ja sanoman ja lukee sen sellaisena kuin haluaa - omien toiveidensa ja pelkojensa kautta. Kuten usein on todettu, on kirjoitettu sana näin ollen puhuttua sanaa voimakkaampi ja tästä syystä ei ole lainkaan uskomatonta, että ihmiset rakastuvat lauseisiin.

Internetin aikakautena voisi kuvitella, että ihmisiä kaikessa rakkaudenjanossaan kuitenkin ohjaisi varovaisuus. Näin ei kuitenkaan ole. Viestittelyn interaktiivisuus on osasyyllinen siihen, että sanoista näytöllä tulee "totta". Koska kohde inhimillistetään liikaa ja häneen asetetaan kaikki mahdollinen toivo ja häneen halutaan uskoa, ja kaikki tämä tapahtuu rakkaudennälässä ja tarpeessa, on helppo unohtaa että jokainen voi tässä anonyymissä maailmassa esittää juuri sitä mitä haluaa. Vaikka lähes päivittäin vastaan tulee kauhukertomuksia nettimaailman karikoista ja siellä surffailevista tunne-elämältään epätasapainossa olevista ihmisistä, ei kukaan koskaan usko, että oma ihmistuntemus voisi pettää. Kun on rakentanut toisesta kauniin mielikuvan johon haluaa vakaumuksellisesti uskoa, ei voi kuvitellakaan, että itse asiassa se ihana romeo joka kirjoittaa kauniita asioita onkin kiimalimaa näppäimistölle vuodattava hikinen äijä. Ja kun toinen lupaa sata hyvää ja tuhat kaunista, ei ensimmäisenä tule mieleen, että lupaukset ovat todellisuudessa katteettomia. Vai tuleeko? Kuka tahansa joka on hiukankin viettänyt aikaa netin ihmeellisessä maailmassa ja omaa edes rohtusen maalaisjärkeä osaa kyllä lukea tietyt signaalit. Siinä vaiheessa kun luvataan olemattomia ja mahdottomia eikä itsestään paljasteta mitään ei kannata alkaa maalailemaan ruusuisia tulevaisuudennäkymiä.

Minä en muutoinkaan osaa arvostaa nettisuhteita. Toki allekirjoitan sen tosiasian, ettei rakkaus katso paikkaa missä se syntyy ja syttyy, mutta aika nopeasti suhteen pitäisi kehittyä toiselle tasolle kuten puhelinkeskusteluihin ja tapaamisiin jos sen haluaa kestävän alkuhuumaa pidemmälle. Elämme kuitenkin aikaa, jossa on kehittynyt internetihmisten alalaji, joka elää ja hengittää netissä. Siellä on helppo luoda oma turvallinen maailma, jossa voi esittää mitä tahansa kenelle tahansa, uskoa olevansa kaikkea sitä mitä muutoin ei ole ja ylläpitää illuusiota. Yhä suureneva joukko populaatiosta pakenee Internetiin vain koska he eivät kykene kohtaamaan todellisuutta syystä tai toisesta. Netin käyttö mahdollistaa kaiken kontrolloinnin, kaiken paitsi itsensä. Myös netin käyttö addiktoi. Jopa hyvin vahvasti. On tutkittu mitkä ominaisuudet altistavat nettiaddiktoitumiselle. Ja yksi kenties minusta kenties oleellisin huomio on, että ihmiset ovat tavalla tai toisella rikki. On myös mielenkiintoista havaita, että ihmiset kokevat rakkauden parantavana voimana, joka korjaisi mystisesti kaiken, niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin, puhumattakaan nykyhetkestä. Näiden osasten yhteissummana huomaamme että netistäkin etsitään rakkautta. Tutkimuksen mukaan nettisuhteet kestävät keskimäärin kolmisen kuukautta, joten kestävää se ei tokikaan näyttäisi olevan. Ei ainakaan kun se jää pelkiksi sanoiksi näytölle, joilla ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon edes painoarvoa.

"Ihminen tarvitsee ihmisen ollakseen ihminen ihmiselle." Ihminen tarvitsee kosketusta, silitystä, kannustusta ja huomiota. Ihminen tarvitsee niin paljon enemmän kuin pelkkiä sanoja. Jos sanoista eläisi riittäisi kirjan avaaminen tyydyttämään tarpeen.

Jokainen parisuhde kokee oman arkensa, eikä elämä ole jatkuvaa romantiikkaa rakkaudenvaloineen ja kynttilänloimuineen. Useimmiten niitä sattuu vain televisiosarjoissa. Rakkaus ei myöskään ole jatkuvaa rakastelua ja tuntikausia kestävää esileikkiä. Parhaimmillaan sen löytää pienistä asioista joissa kumppania huomioidaan sen kyvyn mukaan ja niiden resurssien mukaan joihin itse kykenee. Kukaan ei ole superihminen, joka tulee väsyneenä töistä kotiin ja muuttuu samantien uskomattomaksi harlekiinirakastajaksi. Joskus rakkautta on antaa toisen olla oma itsensä.