IRC-Galleria

Kävin juuri lenkillä. Oikein huomaa kun endorfiini alkaa virrata jo puolessa välissä matkaa. Se vie mukanaan monet huolet ja murheet tuoden samalla tullessaan jonkinlaisen kaikkivoipaisuuden tunteen; se on huumetta.

Aina välillä on jotenkin hassusti sellainen tunne, että itse on jollain tavalla väärässä paikassa. Monet vanhat kaverit opiskelevat vielä - ja hitaimmat ovat vasta juuri aloittaneet. Itsellä tuntuu, että voisi välillä olla mukavaa taas olla opintojen parissa ja viettää värikästä opiskelijaelämää. Sen sijaan päivittäin tulee tehtyä paljon töitä ja usein tuleekin sellainen tunne, että on moneen annettuun tehtävään liian epäpätevä, mikä tuo mukanaan stressiä työpäivän jälkeenkin. No, ehkäpä tämä on muutosaikaa ja virheet opettavat kulkijaa. Kuitenkin itsellä on aina ollut taipumus huolestua asioista ja pyrkiä täydellisyyteen kaikissa tekemisissä. Nyt olen kuitenkin tajunnut sen, että monet hyväksyivät aikanaan koulussa sen, etteivät tiedä kaikkea - mutta töissä huomaa sen, ettei todellakaan tiedä kukaan muukaan. Moni asia menee eteenpäin ihan sattuman ohjaamana.

Olen viime aikoina huomannut sen, että arki vaatii tasaisin välein uusia asioita. Se voi olla uusi kirja, kaveri, työtehtävä, harrastus, oma tavoite tai mitä tahansa - vähän samat asiat toistuvat myös suhteissa toisiin ihmisiin, arki vaatii uusintamista. Unelmat ovat kuin lapsia; ne tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa pysyäkseen elossa: jokainen päivä pitää lunastaa.