IRC-Galleria

Ihmisen kasvaminen itseään ja ympäristöään hallitsevaksi yksilöksi on aina ollut monimutkainen prosessi. Erityisen haastavan siitä tekee se, että tarkkanäköisyyden kohdistaminen itseensä on ehkä yksi niistä maailman vaikeimmista asioista. Jokainen meistä on sosiaalistuessaan saanut mallin siitä, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Harva BMW-autokauppiaan poika ostaa isona poikana Mercedestä, vaikka hinta-laatusuhde parempi olisikin. Lähtemätön tunnejälki ja arvoihin sitoutuminen on jo jäänyt isän vääntäessä kirjanpitoa yömyöhään. Tätä tunnejälkeä ei pidä unohtaa, koska oikeasti ihminen uskoo toimivansa täysin oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Joskus tulee mietittyä omaa maailmankäsitystä lähinnä sen varassa, millaisia kokemuksia on elämän varrella kerännyt. Joskus asioita tulee jäsennettyä ikään kuin vastakohtien kautta. Muutamat asiat ovat jääneet kultakirjaimin piirrettyinä omaan käyttäytymismalliin. Ehkä tärkein asia liittyy toisten ihmisten huomioimiseen, näkemysten arvostamiseen ja siihen, mikä merkitys tärkeillä ihmisillä oikeasti on ja kuinka se arjessa oikeasti näkyy. Hyvä esimerkki tällaisesta arvostuksen ja huomioimisen ongelmasta näkyy tällä hetkellä hoitajien työtaisteluna, sillä eräät tahot ”ottivat hoitajat huomioon” vaalien alla, mutta kauniit sanat eivät riittäneet, kun arki koitti ja lupauksia ja välittämistä piti lunastaa. Valintojen tekeminen oli pakollista ja sitä ei uskallettu tehdä, ettei vaan kukaan suuttuisi. Toisin kuitenkin kävi ja näyttää siltä, että kaikki häviävät – valitettavasti elämä on valintoja. Olen aina itse ajatellut niin, että aina on hyvä ensin katsoa maailmaa niin kuin toinen sen omasta näkökulmastaan kokisi – ja loppuhan on vain ihmistuntemusta ja vaikeaa valitsemista. Aika yksinkertaista, eikö?

Henkilökohtaisesti kulunut syksy on ollut täynnä pohdintoja. Olen tosiaan alkanut uskoa siihen, että kulttuuriero on varmasti juuri se seikka, joka aiheuttaa monesti miettimistä. Ehkä omaleimaisen tästä ajatuksesta tekee se, että on paljon asioita, joiden yksilöinti on vaikeaa. Ketään on onneksi vaikeaa syyttää sellaisesta, minkä toinen tekee vilpittömästi ja hyvää tarkoittaen. Toisaalta samoista asioista on turhauttavaa kerta toisensa jälkeen jutella tietäen, ettei niitä selkärankaan jääneitä käytösmalleja ole helppo muuttaa. Ainoa järkevä mahdollisuus on oppia hyväksymään asioita ja sen eteen tulee aika usein tehtyä paljon työtä ja se saa välillä mietteliääksikin, kun tulokset omassa ajattelussa näkyvät ihan liian hitaasti. Mutta varmaa on se, ettei tämäkään olisi ollenkaan niin vaikeaa, jos ei olisi olemassa tosi hyvää syytä, miksi haluan rakentaa tätä yhteistä maailmaa paremmaksi paitsi itselle niin myös sille toiselle. Idealismia, tiedän.