Tänään mietin monia asioita, kun kävelin Habitaire-messuilla messukeskuksessa.
Ensinnäkin aina välillä tulee pohdittua sitä mikä oikein tuo onnellisuutta omaan elämään. Monesti olen huomannut sen, että epäonnellisuus kumpuaa jonkinlaisesta täydellisyyden tavoittelusta. Vasta viime aikoina olen monista syistä pysähtynyt ajattelemaan sitä, ettei tärkeintä ehkä olekaan löytää elämäänsä ketään täydellistä vaan enemmänkin oppia rakastamaan epätäydellistä, mutta sinällään aitoa ja rehellistä ihmistä. Ajatukseen kiteytyy kuitenkin suurempi filosofia, joka kumpuaa niistä itselle tärkeistä ihmisistä, joiden ystävyyttä leimaa poikkeuksetta vilpittömyys, välittömyys, laskelmoitmattomuus ja avoimuus, jotka tekevät näistä ihmisistä niitä todellisia ystäviä.
Toinen asia tuli mieleen, kun eräs vanha ystäväni soitti minulle ja kertoi tehneensä päätöksen johon liittyi joidenkin sukulaisten mielestä "vähän noloja" asioita. Mun mielestä meidän koko yhteiskunnassa on menty väärään suuntaan siinä, että ihmiset voivat mielestään antaa toisille ohjeita siitä, mitä hyvä elämä pitää sisällään. Itse olen aika paljon miettinyt tätä suomalaista ajattelua, yhteiskunnallista stereotypiaa, joka vallitsee ajattelua monien mielissä - ehkäpä ruokkijoina ovat monet mediat, keskustelupalstat ja kaikkien ihailemat roolihahmot, jotka muka antavat oikeutuksen antaa normeja toisen elämälle. Itse olen humanisti ja tällainen ajattelu vain on aina ollut vierasta - ehkäpä koska olen itse aina ollut jollain tavalla erialainen, pikkupojasta saakka.
Tuntuu tänään ehkä vähän apealta mennä nukkumaan, mutta onneksi luvassa on todennäköisesti ihana viikonloppu :)