IRC-Galleria

Elokuvaklassikot jatkuivat Luis Buñuelin Andalusialaisella koiralla (1928) ja Kulta-ajalla (1930). Niin,mitenhän elokuvia purkaisi.Sanotaanko että surrealismia teoksista ei ainakaan puuttunut. Pidin enemmän Kulta-ajasta,vaikka Andalusialaista koiraa on hehkutettu vuosikymmeniä.Sekin toki oli hyvä ja varsinkin hienot trikkikuvat,kuten legendaarinen silmän leikkaus -kohtaus kuin myös reikä kädessä, josta vilisee muurahaisia.Kuitenkin Kulta-aika oli kokonaisuudessaan mielenkiintoisempi kriittisyydellään arvovaltaa kuten kirkkoa ja poliisia kohtaan.Lisäksi pidin kohdista,jossa mies hermostuu ja menettää malttinsa.
Andalusialainen koira kertoo enemmän ihmisen haluista,peloista ja luuloista. Molemmat elokuvat ovat aikaansa nähden hyvin rakennettuja.Teoksia katsellessa tulee luovuttaa pakonomainen tarve ymmärtää jokainen elokuvan otos,merkitys tai tarkoitus.Salvador Dalin avustus käsikirjoituksessa tuo väkisin moniulotteisuutta ja jotain selittämätöntä.Surrealismia.Tunteet ja mielkuvitus korvaavat järjen.

Kävinpä katsomassa Erich von Stroheimin ohjaaman mykkäelokuvan Ahneus, vuodelta 1924. Itseasiassa ostin kausikortin, jolla pääsee maanantaisin katsomaan elokuvahistorian klassikoita. Tämä klassikkosarjan ensimmäinen osa, Ahneus, oli hieno kokemus, sillä rakastan mustavalkoisia elokuvia! Tunnelmaa lisäsi Esa Toivola, joka säesti pianollaan elokuvaa valkokankaan alla.
Ahneus on hyvä elokuva eikä niin ennalta-arvattava kuin oletin (varsinkaan amerikkalaiseksi teokseksi). 10 viimeistä minuuttia ovat hienoa katseltavaa. Teos on viihdyttävä, mutta ehkä tahtomattaankin koominen joissain kohtauksissa. Ainakin näin nykypäivän lasien läpi katseltuna. Näyttelijöiden on todella täytynyt osata näytellä, sillä puheen puuttuminen laittaa väkisin kehon elämään ja ilmaisemaan itseään.
Vaikka elokuva näyttää hienosti ahneuden monet kasvot ja sen seuraukset, olen sitä mieltä, että 10 tuntinen elokuva 2 tuntiin lyhennettynä toimii itselleni paremmin. Täydet viisi tähteä ei ole lainkaan liioittelua Ahneuden katsottuaan.

http://www.filmgoer.fi/artikkelit/greed.html

Niin,ale-myynnit on toisaalta mukava juttu.Löytää kaikkea mukavaa halvalla,mutta itselläni on paha tapa tulla ostaneeksi sitten sellaistakin,mitä ei välttämättä tarvitsisi (kuten varmaan monella muullakin). Suomalainen kirjakauppa on nyt ollut ostoshimoni kohde: Kultakausi,Picasson elämäkerta,Edward Munchin elämäkerta,Akseli Gallen-Kallelan Afrikka kirja.... Olen lohduttautunut ajatuksella, että tarvitsen kirjoja tulevaisuudessa jos minusta joskus tulee kuvaamataidonopettaja tai taidehistorioitsija...Ja tähän mennessä lukemani kirjat ovat olleet mielenkiintoisia ja mukavaa luettavaa,eikös se ole pääasia?
Tänään tuli sitten yleinen ostosvimma.Selailin musiikki- ja elokuva-alennuksia ja listassa on tällä hetkellä kymmenkunta elokuvaa ja saman verran musiikkia.Listasin kaikki haluamani hintoineen ja huomasin,että kyllä niihin rahaa menisi vaikka kuinka olisivat alennuksessa.Joten se hieman hillitsi tunnelmaa.Sitten on tietenkin tämä vaatepuoli.Kenkiä ja mekkoja lähtisi kaupasta mukaan säkeittäin jos en pitäisi kiinni itsehillinnästäni."Tarvitsenko minä nyt todella tuota ja tuota?" -kyselen itseltäni miltei päivittäin.Kun taas toisaalta "No nythän sitä kannattaa ostaa kun on alennuksessa..." Näinä aikoina sitä huomaa itsessään pirullisen materialistin.Hemmetti soikoon,milloin nämä alennukset loppuvat!?
Vaikka myönnettäköön, että kirppareilta olen tehnyt hyödyllisiä ja mukavia löytöjä todella edullisesti! Niin että onneksi kirppareilla on "alennukset" aina (pieniä poikkeuksia lukunottamatta) :)

np: Herra Ylppö & Ihmiset - Sata vuotta

(ps. Sorruimme Karin kanssa ostamaan taulu-tv:n...)

Porvoon reissu oli mahtava! Itsenäisyyspäivän vastaanotto katsottiin tietenkin, toiselle meistä kuitenkin tuli Nukkumatti kylään (6 tunnin ajomatka taisi tehdä tehtävänsä) ja tuhina peittyi television kommentaattoreiden alle. Kynttiläkoristeet meinasivat aiheuttaa pienen tulipalon,mutta onneksi nopeat refleksit pelastivat tilanteen.Illalla otettiin varaslähtö joulukinkkuun.

Ihana jouluinen Vanha kaupunki.Lunta ei ollenkaan,mutta jouluiset pikkuputiikkien ikkunat ja joulukoristeet saivat joulutunnelman nousemaan. Tutustumiskierros Porvoon keskustassa ja kiertokävely Vanhan kaupungin mukulakivikaduilla. Talojen kattojen väliin oli ripustettu pitkät rivit jouluisia nauhoja ja joulukelloja valoineen. Kirpputorikierrokselta mukaan tarttui yhtä jos toista mukavaa kohtuullisin hinnoin. Vierailu Pienessä suklaatehtaassa pakotti ostamaan rasiallisen käsintehtyjä suklaakonvehteja (kenellepä ei olisi paikasta tullut mieleen Johnny Deppin tähdittämä Pieni suklaapuoti,tosin putiikki oli huomattavasti pienempi kuin elokuvassa). Joen varrella näkyi kuuluisa "postikorttimaisema" ranta-aitoista,jotka täytyi itsekin ikuistaa. Kaduilla kuuli myös maamme toista virallista kieltä, mikä toi mieleen 40-50-luvun kotimaisten elokuvien kaupunkitunnelman. Pyörähdimme myös kauniissa Kynttiläkamarissa, jossa kynttilät olivat eroteltu värien mukaan eri huoneisiin. Voi miten olisikaan tehnyt mieli ostaa metallinen kynttilä/tuikkuteline, mutta opiskelijalle hinnat olivat vähän turhan korkeat. Kahvihetki sacher-kakun kera, ylellisessä 1800-luvun tyyliin sisustetussa kahvilassa kruunasi päivän.

Porvoo,Suomen joulukaupunki.

"On hienoa huomata kuinka paljon taide ja luovuus ovat vaikuttaneet maailmaan, ei hallitus ja uskonto. ---- Haluan että minut muistetaan siitä, että uskallan henkeni uhalla sanoa mitä ajattelen.Vain niin voin sanoa olevani taiteilija.Ja se on ainoa arvokas titteli."

-Marilyn Manson-

"Kyllä se kahden ihmisen yhteisolo totuttelua vaatii, mutta niinpä sitä vaan vähitellen yhteen kasvetaan. Sitoutumista se vaatii ja päättäväisyyttä, mutta mikä maailmassa nyt on tärkeämpää kuin, että on joku jonka kanssa jakaa asiat ja jonka kanssa voi olla juuri se oma
itsensä. Rakastuminen muuttuu vähitellen rakastamiseksi ja se on niitä ihmiselon ydinasioita."

- R.L. Komulainen -

Kiitos noista sanoista ja menneestä vuodesta hänelle ja monelle muulle,jotka sanoillaan saivat minut ajattelemaan.Heidän elämänkokemuksensa ja näkemyksensä auttoivat ratkaisemaan ongelmia ja kasvattivat minua tietyllä tavalla,tavalla josta opin että kaikella on tarkoituksensa. Kaikella.

"En ole nainen, en yhtään mitään - kidutettu eläin häkissään."

"Tikulla silmään, jos muistat arpeni
Jos auki revit ne ja hierot suolaa haavoihin"

"Kuka pienen pelon siemenen
sisälleni aikoinaan on kylvänyt
Kasvanut on täyteen mittaansa se
ja vihan puu on siitä syntynyt"

"Jokainen luu minussa taittuu
En jaksa enempää
Käsittäkää, täytyy tulla loppu
Ei enempää, ei vähempää"

"Kuinka kovaa löisin
Kuinka kovaa purisinkaan,
jos vain pääsisin lukkojen takaa kostamaan"

http://www.youtube.com/watch?v=zK2i54puwjw

---

"Saat puolustaa minua.
Jos osaat niin puolusta minua"

Niin....ihmiset ovat.Erilainen voi olla monella tapaa,mutta kanssakäyminen tuottaa ongelmia jos ei ymmärrä. Ei ymmärrä toisen ajattelutapaa tai toimintaa. Voisimmeko kuitenkin yrittää astua toisen kenkiin ja yrittää ymmärtää toisiamme? Ehkä se on liikaa vaadittu,ehkä ei. Joskus vain huomaamattaan vaikuttaa toisen ihmisen elämään, niin että loukkaa tai synnyttää väärinkäsityksiä. Se ettei käytöstään huomaa, aiheuttaa vähin erin tukoksia kehoon, jotka jossain vaiheessa purkautuvat....jotenkin. Lukekaa toisianne ihmiset,se ei ole vaikeaa jos unohtaa hetkeksi oman napansa.Ja kuten sanonta kuuluu,silmät ovat sielun peili.

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.

---

No niin,älä ujostele.Tiedän että muistat jotakin.