IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Vierailu käkikellossa!Torstai 20.10.2011 21:34

Kävin tänään vanhan käkikellon sisässä, koska minua on pitkään kiinnostanut käydä katsomassa, miltä käen koti näyttää.

Se oli kivasti sisustettu, värit olivat lähinnä vihreää, sinistä, keltaista ja violettia. Paljon koristeita, rusetteja, verhoja ja kaktuksia.

Koko asunnon seinät oli päällystetty käkikuvioisella retrotapetilla.

Juttelin myöskin käkikellokäkikaverini kanssa. Hän kertoi, että nuorempana hänellä oli ollut suuria vaikeuksia herätä aina ajoissa kukkumaan, mutta "Vanhemmiten..." hän totesi, "Vanhemmiten sitä oppii olemaan kello ja jopa nauttimaan siitä. Aina ajallaan kukkumaan ja ajallaan pois kukkumasta, sitä se on."

Käki kertoi myös lempiharrastuksensa kukkumisen lisäksi olevan äänenavaus ja laulaminen. Sitä hän harrasti kuuleman mukaan paljon.

"Joo-o, aamu alkaa äänenavauksella ja viidelläkymmenellä ikivihreällä, ja iltaa kohti mennessä olen yleensä laulellut satoja erilaisia lauluja. Sävellän myös itse." Käki sanoi ja asetti äänittämänsä levytyksen vanhaan gramofoniinsa.

Musiikki vei meidät matkalle synkeään käkimetsään, jossa metsien vanhimmat lait yhä vallitsivat. Vahva oli vahva, vanha oli vanha ja aika oli maan pyörähdys akselinsa ympäri.

Käki piti myöskin paljon pallojentönimispelistä, jossa hän on kuulemma nuoruudessaan ollut oikein haka. Siihen tarvittiin vanhoja huopia, jotka mytätään keskelle lattiaa kuoppaisaksi asiaksi, ja monta ilmapalloa, jotka asetellaan kuopan päälle. Siitä käki sitten vuorotellen yrittää mahdollisimman nopeasti työntää vuorotellen jokaisen pallon alas. "Siitä minä tykkään!" Käki vielä totesi.

Sitten oli aika minun lähteä. Käen täytyi taas aloittaa jokapäiväinen äänenavailunsa ja laulelunsa. Toivotin käelle hauskoja kukkumishetkiä. Hän rääkäisi omituisesti ja katsoi minua tuimasti, sitten hän, vanha känkkäränkkäkäki, otti hirmuisen spurtin, juoksi minua kohti ja tönäisi minut vinhalla kierteellä ulos kodistaan. Tipahdin huoneeni lattialle, olin taas oma itseni, itseni kokoinen, ja käkikello raksutti tavalliseen tapaansa seinällä.

Olipas se seikkailu!

Suurenmoinen seikkailuörvelötarinaKeskiviikko 19.10.2011 20:21

Eräänä päivänä kauan, kauan sitten, pienen kylän perukoilla, kaukana kaikesta hälinästä törötti suuren suuri örvelö kotinsa eteisessä ja vetäisi saappaat jalkaansa.

Ilma oli usvainen ja kello oli jo yli puolenyön, kun örvelö aloitti jännittävän seikkailunsa.

Örvelö asteli kotinsa portaat alas ja suuntasi kohti läheistä metsää. Siellä hän tiesi, että tänä päivänä ja tähän aikaan, hän näkisi keskellä metsää jotain erittäin mielenkiintoista.

Malttamattomana hän kipitti ja saappaat lompsuivat nopeassa tallustuksessa. Kohta hän olikin perillä.

Mutta hän ei nähnyt mitään.

Hän istahti alas kivelle, ja tuijotti metsän keskikohtaa.

- Miksi mitään ei näy?, hän mutisi ja murahteli. Ehkä häntä oli huijattu.

Siinä örvelö sitten istui, monen monta tuntia, kunnes väsymys tuli ja sai hänen pienet silmänsä sulkeutumaan. Hän vajosi uneen.

Unessa hän kuuli kaikkialta ympäriltään kauneinta laulua, mitä kukaan osaa kuvitella, se kaikui ympärillä ja sai hänet pelonsekaisen ihmetyksen valtaan. Laulua jatkui jonkin aikaa, kunnes yhtäkkiä koko metsä ikäänkuin pakeni hänen taakseen. Puut, pensaat, mättäät, sienet, kaikki vetäytyivät hänen edestään muodostaen leveän väylän, joka jatkui aina metsän toiseen laitaan asti.

Örvelö tuijotti näkyä silmät selällään. "Mitä ihmettä?", hän mietti. Ja sitten häntä kohti lähti vyörymään suuri muotoaan muuttava jättiläishirviö. "MRÖÖÖÖÖÖÖÖÖ WRÖÖÖÖÖÖÖÖ ÄRRRRRRRRRRRR!", se ärjyi ja karjui ja juoksi kohti örvelöä. Maa tärisi ja meteli oli sanoinkuvaamaton.

Örvelö raukka pelästyi suunniltaan. Hän nousi maasta, otti jalat alleen ja lähti pakenemaan hirviötä. Tuloksetta.

Hirviö puraisi örvelön pään irti, se sattui, mutta örvelö jäi henkiin. Niin hän sitten lähtikin matkalle kyseisen kammotuksen vatsaan ja suolistoon. Vaikka kuvakulma oli mielenkiintoinen, örvelö ei erityisemmin nauttinut pelkkänä päänä olemisesta, tai sisäelinten löllöisästä olemuksesta.

Niinpä hän päätti yrittää kaikkensa jotta kuolisi. Hän pidätti hengitystä, pomppi lujaa, tunkeutui suolimutkiin ja yritti litistyä, mutta mikään ei auttanut.

Siellä hän sitten löllösi useita tunteja. Pikkuhiljaa suli hirviön vatsahappopurkauksissa. Kunnes yhtäkkiä tapahtui hirveää poreilua ja kuin salamana örvelöpää lennähti hirviön pyllyreiästä kakkaläjään.

Siihen örvelö heräsi. "No huh!", hän totesi. Hirvittävä painajainen sai hänet muuttamaan mielensä yllätyksistä. "Olkoot mitä tahansa, minä lähden kotiin!".

Niin örvelö lampsi matkoihinsa. "Lomps, lomps!". Sinne jäi metsän yllärit. Perkele.

Tarina marsustaKeskiviikko 19.10.2011 20:00

Varjomörkölän linnunpönttömetsän uumenissa jossain möyri maassa pienen pieni marsu. Sen viikset väpättivät tuulessa ja nenä vipatti, kun se nuuski keväisen raikasta aamuista ilmaa. Linnut olivat aloittaneet viserryksensä lennellen edestakaisin pönttöjen välissä. Kostea nurmi tuntui kivalta tassuissa ja hento pienen pieni aamuinen tuuli puhalsi, pörröttäen marsun sileää turkkia.

Marsu huomasi edessään voikukan. Se oli noin kahden metrin päässä ja uskomattoman herkullisen oloinen. Marsun silmät suurenivat ja tassut tempaisivat juoksuun. Whii, kun se viiletti! Ja sitten "rousk!", voikukka katosi marsun suuhun.

- Olipas hyvää, se mutisi itsekseen tyytyväisenä, ja lähti kipittämään matkoihinsa.

JEEEEKeskiviikko 19.10.2011 15:37

Tänään heräsin siihen, että taivaalta satoi tuhkaa. Sitä tuli aluksi ihan vähän vain, mutta pikkuhiljaa tuhkan määrä vain lisääntyi ja lisääntyi. Nousin ja katsoin ikkunasta ulos hiljaa. Kyseistä paskaa oli ilmeisesti ripotellut hiljakseen jo useampia tunteja. Koko maisema oli harmaa, vaalea, ja kuolleen näköinen. Valo oli koko kehoa riipivän kalsea, hyi.

Kävelin keittiöön. En jaksanut kiinnittää tapahtuneeseen sen kummempaa huomiota. Keitin kahvia, hain postiluukusta kolahtaneen lehden ja avasin sen.

Etusivulla ei ollut mitään. Sisemmillä sivuilla ei ollut mitään. Koko lehti oli tyhjä. Käärin lehden rullalle ja heitin roskakoriin. Kahvi oli valmista.

Valitsin kahvikuppiani kauan. Jotenkin valinta tuntui merkittävältä. Päädyin kuivauskaapin perällä yksinään murjottavaan vaaleanpunaiseen possumukiin, jonka saparosta muodostuu kahva. Kaadoin kuppiin kahvia, ja huomasin, että maito oli loppu. Kävelin tietokoneelle persettä rapsutellen ja kahvia hörppien.

Olo oli rähjä ja olin puolipukeissani. Istuin tietokonetuoliini, josta kuuluva narahdus tuntui ahdistavalta. Avasin selaimen ja katselin internettiä. Ei mitään erikoista.

Kahvi loppui. Sitten tupakille. Reinot jalkaan, pipo päähän ja rähjäinen huopatakki niskaan. Tupakkaa kääriessäni muistin tuhkan, onkohan sitä vieläkin vai oliko se vain pahaa unta?

Valmiin tupakan kanssa kävelin parveketta kohti, avasin oven vaivalloisesti ja astuin ulos. Koko parveke oli täynnä kuolleita lintuja, tuhkaa ja linnunpaskaa. Potkin kuolleet pulut alas, ja sytytin tupakan, vedin ensimmäiset henkoset ja hytisin kylmyydestä.

Körssäsin loppuun, nakkasin tumpin takapihalle, tuhahdin, käännyin ja menin takaisin sisään.

Olin aina niin vihannut ensilunta.

[Ei aihetta]Tiistai 20.09.2011 19:17

metsään on tullut jo syyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyys

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.08.2008 22:38

('_'))))))
mato

,,,,,,(''_))))))))),,,,,
mato nurmikolla

___('',))))))))____
mato lattialla

****(**,))))))))*****
mato tähdissä

|||||('',)))))))))|||||||
mato pitkässä heinikossa

~~~(ó_ò)))))))))<~~~~~~
mato vedessä

^(n_n)^
lentävä mato

('',)========
laiha mato

c'')))))))
nenämato

§§§(x_x))))))))§§§§§
mato tulessa

,.*-'¨(**,)))))))'´*¨'.,*
taikamato

(-ò-ó-))))))))))
silmälasimato

(óò)))))
surullinen mato

(*___________*)))))))))))))))))))))))))))))))))))))
iso mato

(¤,,,,x))))))))
tsompimato

,,(((((((.**),,c|),,
mato ja kaatunut sieni nurmikolla

[Ei aihetta]Perjantai 29.08.2008 05:35

Mä elän niin paljon netissä, että välillä sitä melkeen unohtaa olevansa oikeastikin olemassa. Kirjoittaa ja irkkaa ja chattaa ja käy tupakilla ja kahvilla, mutta ei oikeasti elä elämäänsä, ei oikeastaan edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Suurin osa ajatuksistakin liittyy joihinkin nettituttuihin tai netissä puhuttuihin juttuihin ja jos netti ei toimi, elämäkään ei etene.

Se on oikeasti pelottava tunne miten joskus havahtuu ja tajuaa, että se elämä mitä mä elän, ei olekaan todellista elämää. Nää on vaan sanoja ja ajatuksia, mitä mä tän näppiksen kautta syötän tähän koneelle ja niitä sitten voi jotkut ihmiset lukea jos kiinnostaa.

Ja kun tässä koneella istuu niin sitä on niin sulkeutunut tähän maailmaan. Välillä ei edes ajattele missä on tai mitä tekee. Sitä vaan on irkissä tai galleriassa ja tunnit vierähtää ja maailma ympärillä etenee, kun ite jauhaa samaa paskaa mitä on jauhanut täällä jo viis vuotta.

Tuntuu jotenki sairaalta tämä ja vaikka tää tuntuu sairaalta niin tästä ei pääse eroon.

Liikaa mukavia ihmisiä. Vittu kun voiskin tuntea ne oikeassa elämässä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 15:13

Näin unta, että joku toi mulle leppäkertun ja yritettiin saada sitä lentämään sanomalla se loru "lennä lennä leppäkerttu..." sitte se ei lähtenytkään lentämään, vaan sen täplistä yks poksahti irti ja lensi maahan. Se kolahti niinku joku kolikko. Sitten mä otin sen leppäkertun syliini siltä, joka toi sen mulle ja aloin jauhamaan samaa lorua ja juoksemaan yhtä polkua eteenpäin pitäen sitä leppäkerttua sillain kohollaan pään yläpuolella (se oli kasvanut tosi isoksi yhtäkkiä). Siinä sitte juoksin ja juoksin, kunnes se leppäkerttu kertoi mulle, että se ei lähde lentämään, koska mä juoksen väärään suuntaan ja että sen pitäis päästä muumitaloon. Kysyin, missä se on, ja leppäkerttu kertoi, että mun tarvitsisi vain kääntyä.

Sitten käännyin, ja siellä kohosikin suuri muumitalo kovasti meidän takapihaa muistuttavalla alueella. Lähin juoksemaan siihen suuntaan, ja yhtäkkiä leppäkerttu sitten levittikin suuret siivet ja alkoi liihottelemaan, ja minä nousin mukana.

Sitten matkalla vastaan tuli hattivatteja ja joku tyttö, joita vastaan meidän täytyi taistella. Leppäkertun loitsut olivat sinisiä ja vastustajan jonkun muun värisiä. Sitten voitimme ne vastustajat, ja leppäkerttu pääsi muumitaloon.

Kohta olin yhtäkkiä tylypahkassa. Siellä oli se rohkelikon miekka jonku takan reunalla, ja siinä luki heikosti, että Cedric Diggory, vaikka se oli suurimmilta osin raaputettu pois. Sitten siinä takan edessä oli Draco Malfoy ja sen isä Lucius, ja joku tyyppi josta en tiedä kuka se ol. Ne sitten siinä jotain jauhoi ja Draco oli satuttanut kätensä. Dracolla oli pitkät, harmaat kynnet.

Sitten unen lopussa tää Tylypahka ja Harry Potter muuttuikin yhtäkkiä Half Life -peliksi. Jota pelasin luullen olevani Harry Potter -elokuvassa ja ihmettelin, että ne on siinä elokuvassa käyttänyt Half Lifeä. Siinä oli sitte joku selostus taustalla siinä pelissä, mutta se ei kertonut HL:ästä vaan vissiinki Simsistä. Jotain selosti, että "on käynyt niinkin, että jokin on yhtäkkiä kaapannut sinut ufojen mukaan" tai jotai. En muista enää tarkasti :(

---

Toisessa unessa mä taas leikkasin hiuksiani ja se ahdisti ja maalasin kynsiäni verenpunaisella maalilla. Sitten myöskin riehuin jonkin porukan kanssa kaupassa.

---

Niin ja yhdessä unessa eräs henkilö kuoli.
- Vanhemmat »