IRC-Galleria

sotamiesten tarina ei oo vielä päättyny..

Hiljaa alkoivat kolmannen joukkueen miehet laitella pakkauksiaan kuntoon. Kukaan ei äännähtänytkään.Tuo keskellä tuvan lattiaa seisova luutnantti oli kuin jonkinlainen jähmeä lamauttava voima,joka vei kaiken nurisemisenhalun.Ja merkillisintä siinä olise,että miehet siitä huolimatta tunsivat, että Koskela oli heidän puolellaan. Se että hän persoonnallisuutensa painolla pakotti heidät tottelemaan,ei mitenkään synnyttänyt katkeruutta häntä kohtaan.Tuntui niin selvältä ja luonnolliselta lähteä,kun kerta Koskela käski.

kiljun nautinnan riemuja..

Hietanen oli jo aivan tolkuton.Hän horjui kädet levällään ja huusi:
-Kattokaa poja! mää olen lentokone.
hän kaarteli edestakaisin ja vyrräsi huulillaan.
-poja, täs tule mersu
Siinä paikassa vaikeni vanhalan gramofoni ja riemusta uhkuen hän yhtyi ilmatoimintaan.
- I 16 kaartaen vasemmalta, moottori ulvoen täysin kierrosluvuin, papapa. kauhee ilmataistelu..pilven veikot taistelun tuoksinassa papapapapa..sodan viimeiset ritarit,papapapa!
He kiertelivät kädet levällään toistensa ympärillä,vyrräsivät ja papattivat, ja välillä huuteli Vanhala:
-Sankaruutta taivaan sinessä..ulvovin moottorein, silmä tarkkana ja sydän rautaisen rohkeana käyvät urheat lentäjämme vihollisen haaskalintujen kimppuun..papapapapapapa..
Hietanen kompastui lepän kantoon ja kaatui. Siihen hän sitten sammuikin kykenemättä nousemaan. Vanhala teki
komean kaarroksen moottori ulvoen ja huusi:
-Aukase laskuvarjo. Konees putoo,khihihi..
-Kone putoo..kaik pyöri ympär..kaik menee silmis yht kieppi vaa, soperteli Hietanen tarrautuen käsin ruohoon kiinni. Vanhala huuteli hänen korvaansa:
-Syöksykierre...hyppää..ei oikene enää.

kun käsky käy

Vanhala komensi itseään savon murteella joka muuten huvitti häntä kovin ja jota hän usein käytti:
-remelistä olokapielle vempauttakkee,hep!