IRC-Galleria

sotamiesten tarina ei oo vielä päättyny..

Hiljaa alkoivat kolmannen joukkueen miehet laitella pakkauksiaan kuntoon. Kukaan ei äännähtänytkään.Tuo keskellä tuvan lattiaa seisova luutnantti oli kuin jonkinlainen jähmeä lamauttava voima,joka vei kaiken nurisemisenhalun.Ja merkillisintä siinä olise,että miehet siitä huolimatta tunsivat, että Koskela oli heidän puolellaan. Se että hän persoonnallisuutensa painolla pakotti heidät tottelemaan,ei mitenkään synnyttänyt katkeruutta häntä kohtaan.Tuntui niin selvältä ja luonnolliselta lähteä,kun kerta Koskela käski.

kiljun nautinnan riemuja..

Hietanen oli jo aivan tolkuton.Hän horjui kädet levällään ja huusi:
-Kattokaa poja! mää olen lentokone.
hän kaarteli edestakaisin ja vyrräsi huulillaan.
-poja, täs tule mersu
Siinä paikassa vaikeni vanhalan gramofoni ja riemusta uhkuen hän yhtyi ilmatoimintaan.
- I 16 kaartaen vasemmalta, moottori ulvoen täysin kierrosluvuin, papapa. kauhee ilmataistelu..pilven veikot taistelun tuoksinassa papapapapa..sodan viimeiset ritarit,papapapa!
He kiertelivät kädet levällään toistensa ympärillä,vyrräsivät ja papattivat, ja välillä huuteli Vanhala:
-Sankaruutta taivaan sinessä..ulvovin moottorein, silmä tarkkana ja sydän rautaisen rohkeana käyvät urheat lentäjämme vihollisen haaskalintujen kimppuun..papapapapapapa..
Hietanen kompastui lepän kantoon ja kaatui. Siihen hän sitten sammuikin kykenemättä nousemaan. Vanhala teki
komean kaarroksen moottori ulvoen ja huusi:
-Aukase laskuvarjo. Konees putoo,khihihi..
-Kone putoo..kaik pyöri ympär..kaik menee silmis yht kieppi vaa, soperteli Hietanen tarrautuen käsin ruohoon kiinni. Vanhala huuteli hänen korvaansa:
-Syöksykierre...hyppää..ei oikene enää.

kun käsky käy

Vanhala komensi itseään savon murteella joka muuten huvitti häntä kovin ja jota hän usein käytti:
-remelistä olokapielle vempauttakkee,hep!

Pilven valkoisen silmin rakkauden
joka päivä näimme
kuulin viulujen soivan kaihoten
aina uudelleen
se lohdun antoi, kun laulu kantoi
yön tumman halki sydämestä sydämeen

kertosäe:
Toisilleen luodut yön nähneet on
tähtien taian ja kuutamon
Yön tuulet kuiskaavat sen:
Sua koskaan menetä en
Niin suuri yksin vain olla voi voima rakkauden

Pois sun matka vei, tiesin silti ei
sammu tunteen liekit
Joen uomatkin kaikki kuivatin
meret tyhjensin.
Nyt kutsun kuulet, sen kantaa tuulet
yön tumman halki sydämestä sydämeen.

kertosäe (2x)

Aavoja pitkin pois menneestä seilaat,
koskaan et kotiin palata vois.
Tyynestä pinnasta kasvojas peilaat,
luottamus lapsen on katseesta pois.

Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi

Ja kun silta se tuulessa keinui,
Olin valmis jo luovuttamaan.
Tunsin, kuinka sun sormesi tarttui
Käsivarteeni voimattomaan.
Ja kun köydet mun sillan alta pois sortuu,
Päästänyt et silloinkaan.
-indica-

Joskus joutuu astumaan narrin rooliin tahallaan,
Ylpeydestään pelaamaan katsomatta korttejaan.
Enkä suostu katumaan ainuttakaan suudelmaa,
Vielä tahdon vaeltaa etsimässä oikeaa
ihmepoika-valvoja

Tiedän sen olevan
Jotain mistä haaveilin kauan
Luulen en tavoita
Voin vaan olla ja haaveilla

Kivi vierähtänyt sydämeltä
Jäljellä vain kuoret päältä
Ajan myötä kovettuu
Ennen kuin kuoliaaksi paleltuu

kertosäe:
Jos huomenna hetki koittaa
Tiedän, että hyvä voittaa
Äänesikin minut tavoittaa
Mutta niin vain jostain kaukaa

Tiedän sen olevan
Jotain mitä odotin kauan
Kai odotin sitä yhtä
Mutta on odottavan aika pitkä

Pilvet väistyneet pään päältä
Jäljellä varjo entisestä
Ajan myötä opettaa
Minä en kai opi koskaan

kertosäe

Tiedän sen olevan
Jotain mitä halusin kauan
Ja kun vihdoin sen saan
En enään tiedä mitä haluan
-Halla-

lisää rintama-tunnelmia..

Hän näki silmissään suojuksen alta esiinvilisevän telaketjun kuvan. -siihen..siihen..
sitten hän heitti.Miinan paino ei antanut suuriakaan mahdollisuuksia tähtäilemiseen, ja jonkinlainen rukouksen tapainen toivo vilahti Hietasen mielessä kun hän heitti. Hän kaapaisi vielä hätäisesti sammalta käteensä ja tuiskaisi sen miinaa kohti,muka jonkinlaiseksi naamioinniksi. taisi siihen pari roskaa sattuakin. Mutta samalla hän näki näyn,joka vavahdutti hänen mieltään. oikeanpuoleisen olisi pakko sattua päälle.se olisu nyt jo varmaa. vasta silloin hänelle tuli hätä omasta säilymisestään. suojaisiko juurakko häntä tarpeeksi paineelta. Hän painautui sen taakse,aukaisi suunsa ja painoi kädet lujasti korvilleen. parin sekunnin kuluttua tuntui koko maailma puristuvan hänen päälleen. Hän ei tajunnut jyrähdystä äänenä vaan puuduttavana ja humahtavana iskuna, ja siihen sekosi hänen tajuntansa. kun se palasi hän näki vaunun pysähtyneen hieman kyljittäin kääntyneenä.

Kariluoto käveli heidän luokseen. hän oli ottanut lakin päästään ja antoi tuulen liehuttaa tukkaansa. muutenkin hän nosti päänsä pystyyn, jäykkään ja ylvääseen asentoon. tietämättään hän tunsi itsensä vaaleatukkaiseksi länsimaalaiseksi valloittajaritariksi, joka nyt täältä vuorelta katsele valloittamaansa kaupunkia. Hän ei huomannut, että oli ottanut kasvoilleenkin "teräkseenvaletun" ilmeen. Hänen elämänsä eräs suurimpia täyttymyksiä oli tapahtunut. Suomalaisen jalkaväkikomppanian päällikkönä hän katseli,miten siniristiliput kohosivat petroskoin korkeimpien rakennusten salkoihin. mitä taakse jäänyt matka sisälsikään, niin tällä hetkellä se oli unohdettu.Siinä hän seisoi, tämän itsenäisen isänmaan kasvattama poika, ristiritari ja nuorukainen, jonka kurkussa nyki omituisesti. Hän oli liikuttunut

Kariluoto hymyili vaisusti. Vaikka hänen täytyi tunnustaa,että Viirilä oli komppanian rohkein mies, tunsi hän sentään vastenmielisyyttä tätä kohtaan.Tuntui jotenkin rienaavalta ajatella tuota isopäistä apinaa tällaisessa yhteydessä. Miehen ulkonäkökin oli vastenmielinen. Köyry varsi,letkahtelevat jalat ja iso pää. Vaatteet olivat aina puolitiessä yllä. Reppua ei miehellä ollut olemassakaan. Nokinen römpsä vain roikkui paljaaltaan vyönlenkissä.Taskut pullottivat täynnä tavaraa, ja saapasvarren suusta pilkotti lusikka. Joskus Kariluoto vakavissaan ajatteli että mies oli mielipuoli. Nytkin tuo naurunhohotus ja lauseet,jotka eivät sisältäneet useinkaan mitään järjellistä. Kunhan möläytti jotakin ja sitten hohotti päätään pyöritellen

Vierelläni yössä
Hiljaa hengität
Suojaa minut niiltä
Jotka kaiken kätkevät
-happoradio-

Hay amores que se esfuman con los años
Hay amores que su llama sigue viva
Los inciertos, que son rosa y son espina
Y hay amores de los buenos, como tú
Hay amores que se siembran y florecen
Hay amores que terminan en sequía
Los que traen desengaños en la vida
Y hay amores de los buenos, como tú

Mi amor, mi buen amor, mi delirio
No pretendas que te olvide así, no más
Que tu amor fue mar cuando sedienta
Me arrimé a tu puerto a descansar
Que tu amor, amor, sólo el que un día
En tu pecho, vida mía, me dio la felicidad

Hay amores que nos llevan al abismo
Hay amores que jamás se nos olvidan
Los que dan toda ternura y fantasía
Son amores de los buenos, como tú

Mi amor, mi buen amor, mi delirio
No pretendas que sea poco mi penar
que tu amor fue luz de pleno día
cuando todo era oscuridad
Que tu amor, amor sólo el que un día
en tu pecho, vida mía, me dio la felicidad
en tu pecho, vida mía, me dio la felicidad